What’s up ? - Kuka kaipaa vanhan kansan tarinaniskijää?

Jutut ja tarinat kiinnostavat minua kotiseututyötä tekevää kulttuurisihteeriä kovasti.  Tällä viikolla työpaikan kahvipöydässä keskusteltiin mm.  jutunkertomisen taidosta. Onko perinteinen jutunkerronta häviämässä?   Yksi oli kiinnittänyt huomiota yläasteikäisen kaveriryhmän "keskusteluun" älykännyköiden välityksellä kahvilan pöydän yli.  Toinen totesi, että hirviporukan makkaranpaistohetket eivät ole muuttuneet hiljaiseksi tuleen tuijottamiseksi,  mutta tarinointi, jutunkerronta on  ”köyhtynyt niitä näitä jorinoinniksi”  sitä mukaan,  kun  ”vanhan kansan jutunkertojat” ovat porukasta hävinneet. Eräs muisteli lämmöllä enoansa, jonka pystyi vangitsemaan pikkunatiaisten huomion karmivilla kummitusjutuillaan.  Jutunkertoja oli viihdyttäjä,  joka osaa sopivasti pistää pari prosenttia lisää ja saavat tavanomaisen kuulostamaan ainutlaatuiselta.   

Ihmiset kertovat nykyään paljon, joskus tuntuu, että liikaakin itsestään. Facebook, twiitit,  instagramit ja selfiet kertovat päivän fiiliksistä. Mie romahan! - totemus kertoo ainakin, että Putous on katsottu.  Älykännykän What’s up?- sovellutus säästää ääntä,  tosin uutena kansantautina on älykännykän räpelöinnistä aiheutuneet sormivaivat.  Tarinat ja jutut ovat siirtyneet someen, blogeihin ja yhteisöllisyys on korvattu kommenttiketjulla. Arkipäivän taitava tarinaiskijä osaa tiivistää fiiliksen ja tarinan yhteen tviittiin.  Yksi selfie kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ennen kuin se deletoidaan  bittiavaruuteen!  Toisaalta jutunkertominen on ammattimaistunut;   parhaat tarinaniskijät löytyvät tänään maailmaa pyörittävästä mainosmaailmasta, politiikasta ja ammattimaisten puhujien ja konsulttien riveistä.   Tarinat eivät ole katoamassa, mutta mitä tapahtuu arkipäivän tarinoinnille? Onko se jo katoavaa kansanperinnettä?

Mutta ihan vaan kokeilkaapa, miten taittuisi Facebook -postaus Mie romahan ja haisen! Kissa oli pissinyt alusvaatelaatikkoon! ihan livetarinana vaikka työpaikan aamukahvipöydässä. Tämä saattaisi aiheuttaa pienen yksinäisen  hymähtelyn ja postaukseen ilmestyvän peukunkuvan sijasta  jopa yhteistä hyväätekevää nauruterapiaa. Ja ehkä joku tarina jää elämään muutenkin kuin digitaalisena bittivirtana. 

Ihan vaan täsmennykseksi, että tarinointi on elossa ainakin Mäntyharjussa.  Kirkkomatkamuistoja kuulemaan ja kertomaan kokoontui museolla mukava joukko viime kesänä. Tulevan kesän teema mökkiläisnostalgia on jo poikinut paljon muistoja, tietoa ja valokuvaia. Ensi  kesänä sukelletaan mökkiläisyyden syvimpään olemukseen myös muisteluiltojen merkeissä. Kuva: Arja Rantala

Kulttuurisihteeri Anu

Miten museolla talvehditaan?

Päätin käydä tutkimassa,  miten talvehtiminen sujuu Iso-Pappilassa, miten kylmissä ulkorakennuksissa olevat esineet pärjäävät ja mitäpä kuuluu rakennuksille? Pakkasen kourissa käpristellen otin muutaman kuvan. Tämän usempaan kuvaan ei kameran akun pakkaskestävyys riittänyt. Kaunista on.

Tällä ladyllä saattaa olla kylmä?
Olavi Lanun veistos Iso-Pappilan museon tienhaarassa

Iso-Pappilan kunnostetut rakennukset näyttävät komeilta myös talvella

Iso-Pappilan tunnus tuuliviiri 

Museon markkinoinnissa käytetään usein kesäversiota tästä kuvasta.
Lumen asemesta syreenit ovat täydessä kukasssa

Simpauttajaa odotellessa Pappilanparvelle  -kesä ei  ole kaukana. 

Väentupan ikkunasta näkyy Iso-Pappilan päärakennus,
Pappilan rengit ja piiat ovat varmaan ennenkin katsoneet tätä näkymään jäätyneiden ikkunoiden läpi

Anu

Mäntyharjun pitäjäntuvat osa I

Salmela, eli entiset savon ja karjalaisten pitäjäntuvat, on seissyt Kirkonkylän keskellä jo yli sadan vuoden ajan. Rakennus on toiminut eräänlaisena pitäjän hermokeskuksena 1800-luvun lopulta 1900-luvun puoliväliin. Nykyisin Salmela on tunnettu taidekeskus ja matkailunähtävyys, joka vetää kymmeniä tuhansia vierailijoita vuosittain.

Uuden kirkon valmistuttua vuonna 1822 päätettiin vanhan kirkon hirret hyödyntää uusien pitäjäntupien rakentamisessa. Pitäjäntupia rakennettiin kolme, Savo, Karjala ja Häme, yksi kutakin lääniä varten. Näistä Savon ja Karjalan tuvat yhdistettiin myöhemmin eteisellä yhdeksi suureksi taloksi, joka tunnetaan nykyään nimellä Salmela rakennuspaikkansa mukaan. Niemelä, eli hämäläisten tupa, rakennettiin lännemmäs ns. Niemelän pappilan paikalle. Tupien väliin jäi ahkerasti käytetty kirkkoveneranta. Niemelän rakentaneet ja omistaneet kylät jäivät vuonna 1926 Pertunmaan puolelle ja niin tupa purettiin ja siirrettiin uuden kunnan puolelle.

Majoituspaikka


Pyhäpäivät ja erityisesti ehtoollispyhät keräsivät runsaasti väkeä Kirkonkylään ja kirkonmäelle. Pitäjäntuvat rakennettiin sekä maja- ja levähdyspaikaksi kirkkokansalle että epäviralliseksi kirkkoherranvirastoksi ja pieniä kirkollisia toimituksia, kuten kasteita, varten. Myöhemmin pitäjäntuvissa toimi mm. seurakunnan lainakirjasto ja kestittiin hautajaisväkeä. 

Salmela 1800-luvun lopulla. Etualalla tuvan lämmittäjien mökki, joka majoitti myös runsaasti irtolaisia.

Salmela oli 1890-luvulla yksikerroksinen maalaamaton hirsirakennus, jonka keskiosasta maantien puolelta saavuttiin katoksellisen kaksoisoven kautta tilavaan eteiseen. Eteisen perällä oli ns. pappien kammari, jossa papit ja kanttori säilyttivät päällysvaatteitaan, joivat kahvia ja oleskelivat hautajaisten ja kokousten väliajoilla ja usein myös ennen kirkonmenoja. Rakennuksen kummassakin päässä oli suuri pitäjäntupa, johon eteisestä päästiin korkean kynnyksen kautta. Länsipäädyssä oli savolaisten ja itäpäässä Viipurin alueen kylien tupa. Tupien seinänviertä kiersivät penkit, joille matkalaiset saattoivat käydä lepäämään. Suuri pöytä ja penkit sijaitsivat maantien puoleisessa peränurkassa ja suuri uuni vastakkaisessa nurkassa. 

Savolaisten puolta kutsuttiin tavallisesti Huoposen puoleksi ja Viipurin puolta Piiraan puoleksi tupien hoitajien mukaan. Tupien lämmittäjille ja "talonmiehille" oli rakennettu asunnot saunoineen. Näissä asunnoissa yöpyi runsaasti muutakin asunnotonta väkeä. Pitäjäntupien välinen kirkkoveneranta oli aikalaislähteiden mukaan täynnä kaikenlaista rojua. Erilliset Savon ja Viipurin tuparahastot yhdistettiin vasta vuonna 1913 ja rakennusten hoito siirtyi maakuntien mukaan jaetuilta kyliltä kunnanhallitukselle.  


Sotilaiden hallussa

Venäläisten linnoitustöiden aikaan venäläinen sotaväki otti haltuunsa Salmelan, nuorisoseurantalon ja kansakoulun. Irtolaisia, työttömiä ja asunnottomia, venäläisiä sotilaita jäi Salmelaan vielä töiden päätyttyä keväällä 1917. Viimeiset sotilaat lähtivät vasta syksyllä. Salmelan alueella vaihdettiin myös laukauksia sisällisodan aikana helmikuussa 1918. Punaiset joukot olivat vetäneet ketjun Pappilanniemestä Salmelan kautta ja kirkon ympäri pitkin hautausmaan kiviaitoja. Laukaustenvaihto hiljeni vasta yhdeksän tunnin kuluttua yön pimentyessä.

Salmela 1920-luvulla. Ajoittamista auttavat etualan auto ja taustalla näkyvät puhelinpylväät, sekä Salmelan suhteellisen koruton ulkonäkö.

Kylän sydän

Pitäjäntupa oli vuosikymmeniä epäilemättä yksi koko Mäntyharjun tärkeimmistä taloista. Salmelassa järjestettiin niin hautajaiset kuin rippikoulutkin. Rippilapset, tai nuoret, kerääntyivät juhlapäivänä Salmelaan, josta juhlallisessa kulkueessa jatkettiin itse seremoniaa varten kirkkoon. Veronkanto aiheutti vuosittain liki viikon pituiset "markkinat" kyläläisten kokoontuessa Salmelaan aina sotiin asti maksamaan veronsa niin kunnalle kuin pappilallekin. Myös Mikonpäivän pestuumarkkinat, joilla palkolliset vaihtoivat ja etsivät palveluspaikkaa, jatkuivat vilkkaina aina sotiin asti.

... tarina jatkuu.

Anne

Mäntyharjun pitäjäntuvat osa II

Pitäjäntupa Salmelan tarina jatkuu...

Kunnan keskus

Venäjään kuulumisen viimeisinä vuosina ja itsenäisyyden alkuvaiheessa Salmela oli yhteiskunnallisen toiminnan keskiössä, sillä pitäjää käytännössä johdettiin Salmelasta käsin. Pitäjäntupaan kokoonnuttiin keskustelemaan, päättämään ja agitoimaan erilaisista aiheista niin kunnallislautakunnan muodossa kuin vapaammissakin merkeissä. Mm. Kansallisen Edistyspuolueen Mäntyharjun paikallisyhdistys perustettiin Salmelassa 29.12.1918. Paikallisyhdistys menetti pian kannatuksensa Maalaisliitolle ja lakkasi käytännössä olemasta viimeistään 1940-luvulle tultaessa. 

Salmelan niemi 30-luvulla.

Vuoden 1931 maatalousnäyttely levittyi kirkon, Salmelan ja Niemelän rajaamille pelloille ja täytti Kirkonkylän sadoilla ihmisillä. Varsinainen juhlakenttä sijaitsi Niemen pelloilla. Salmelaan keräännytttiin myös Mäntsälän kapinan aikana vuonna 1932 keskustelemaan tilanteesta. Sotien aikana paikallinen väestönsuojelu piti Salmelaa keskuspaikkanaan. Salmelassa mm. vastaanotettiin tiedotuksia eri puolilla pitäjää olevista ilmavalvontapaikoista. Myös Hilda Kanteleen hoitama Säästöpankki toimi Salmelassa yli 20 vuotta. Kirkkoväen kerääntyessä paikalle lauantaina pankkikin oli auki muutaman tunnin.

Kunta vs. seurakunta

Uuden kuntalain myötä kunta ja seurakunta erosivat toisistaan erillisiksi yksiköiksi vuonna 1868. Vanhan tavan mukaan asioiden hoito, lautakunnat ja muut elimet jatkoivat kuitenkin kuten ennenkin Salmelassa ns. kirkon maaperällä. Kunnallistalona Salmelaa pidettiin kuitenkin vain tilapäisenä, ongelmalle ei kuitenkaan näyttänyt löytyvän pidempiaikasta ratkaisua. Vähitellen vain itäinen pääty jäi seurakunnan käyttöön kunnan hallitessa toista päätyä. Sopu jatkui niin pitkään kuin tilaa riitti. Vuoden 1926 selvityksessä todettiin, etteivät Salmela tai Niemelä kuuleneet sen enempää kunnalle kuin seurakunnallekaan vaan pitäjäntuvat olivat "kyläkuntaryhmäin, Savon, Viipurin ja Hämeen puolella, omaisuutta". Salmelan hirsinen rakennus korjattiin ja maalattiin nykyasuun kunnan toimesta vuonna 1930. Tosin vanhoista kuvista voi päätellä maalipinnan olleen nykyistä väriloistoa hillitympi. Lopulta kunta myös lunasti Salmelan tontin itselleen vuonna 1936. Tällöin kunnantoimisto sijaitsi alakerran läntisessä päässä, pitäjäntupa itäisessä ja valtuustosali keskellä.

Salmela puiden keskellä vasemmassa ylänurkassa. Tässä 1950-luvulta peräisin olevassa ilmakuvassa näkyy erityisen hyvin myös vanhan Mäntyharjuntien reitti kellotapulin ja kirkon välistä.

Salmelan yläkerrassa olivat kunnankirjurin ja kätilön asunnot aina 1950-luvulle asti. Vuonna 1950 kunnansihteeri esitti valtuustosalin jakamista kolmeksi toimistohuoneeksi ja seurakunnan puolen ottamista valtuuston käyttöön. Seurakunta vastusti suunnitelmaa ankarasti ja vei riidan lääninhallituksen ratkaistavaksi. Lääninhallituksen mukaan rakennus ei kuulunut yksinomaan kunnalle, mutta korkein hallinto-oikeus kumosi tämän päätöksen myöhemmin. Tällä välin yläkerran asuintilat oli ehditty jo muuttaa toimistoiksi ja riidan varsinainen aihe siis ratkaistu. Kunnantoimiston eri toimintojen tilantarve kasvoi jatkuvasti ja keskustan siirtyessä yhä selvemmin vanhoille Penttilän talon pelloille ja Kiepinsalmelle, rakennettiin myös uusi Kuntatalo aseman läheisyyteen vuonna 1966. Muuton myötä Salmela jäi hetkeksi tyhjilleen.

Salmela vuonna 2010 ennen uutta maalipintaa.

Kohti taiteen tyyssijaa

Ennen nykykäyttöä pitäjäntupa toimi mm. kuntosalina, vaateompelimona ja asuntoina. Ammattikurssikeskuksen perustamisen myötä Salmelassa työskentelivät kurssikeskuksen hallinto ja toimisto. Alakerrassa järjestettiin myös opetusta. Mäntyharjun opisto laajeni 70-luvun aikana suurimmillaan 60-paikkaiseksi metallialan koulutuspisteeksi. Ammattikurssitoiminnan kukoistus jäi kuitenkin suhteellisen lyhyeksi, sillä koulutus päättyi kokonaan jo vuoden 1981 aikana.

Nykyisin Salmela lienee tunnetuin vuonna 1989 perustetun taidekeskuksen ansiosta. Neljännesvuosisatajuhlia ensi vuonna viettävä taidekeskus on omien sanojen mukaan "Mäntyharjussa sijaitseva kulttuuritapahtuma, jonka ohjelmaan kuuluvat kesäisin kuvataidenäyttelyt, konsertit ja luennot sekä 3-4 vuoden välein järjestettävä Nuorten kuvataidekilpailu". Mäntyharjun ja koko Mikkelin seudun tärkeimmäksi matkailu- ja kulttuurikohteeksi noussut Salmela vetää väkeä joka kesä aina entisiä presidenttejä myöten.

Presidentti Halonen puolisoineen taidekeskus Salmelassa vuonna 2010.

Tekstin lähteinä ovat toimineet ensisijaisesti kuntalaisten muistot ja Mäntyharjun historia I ja II-teokset. Virheitä ja epätarkkuuksia tekstissä saattaa silti olla, sillä pitäjäntupa Salmelan varsinainen historia on, ainakin allekirjoittaneen tietojen mukaan, vielä kartoittamatta ja kirjoittamatta.  

Anne N.