Missä ovat Pappilanniemen linnoitteet?

Museolta kysytään aina silloin tällöin reittiä venäläisten ensimmäisen maailmansodan aikana kaivamille linnoitteille Pappilanniemessä ja Nuotioniemen laavulle. Erityisesti laavun löytäminen on osoittautunut haasteelliseksi, enkä yhtään ihmettele. Allekirjoittaneeltakin loppui lähes usko laskeutuessani ensimmäistä kertaa harjun jyrkkää seinämää alas laavulle. Mutta hyvin varustetun laavun upeat näkymät korvasivat pienet vaivat moninkerroin. Laavua ja ulkoilureitistöä ylläpitää Mäntyharjun kunta yhdessä Mäntyharjun Reissupolku ry:n kanssa. Suomen Ladun alaisen Reissupolun internet-sivuilta löytyy tietoa ja karttoja myös muista ulkoilureiteistä Mäntyharjun alueella. 

Sauvakävelyreitit 3 ja 4 kulkevat sekä Iso-Pappilan että linnoitteiden ohi. Ulkoilureitistölle on mahdollista liittyä myös Iso-Pappilantietä pitkin. Ulkoilureitti haarautuu Iso-Pappilantiestä n. 700 metriä museolta. Tie jatkaa vasemmalle ja ulkoilureitti oikealle. Polku ottaakin kävelijältä heti luulot pois kahdella jyrkällä, mutta onneksi lyhyellä nousulla.

Laavulla ja linnoitteille lähtevä ulkoilureitti eroaa Iso-Pappilantiestä. Kuvan kyltti on pienessä syvänteessä.

Reitti laavulle on merkattu vähäeleisesti. Harjun päältä on kohtalaisen jyrkkä laskeutuminen laavulle.

Nuotiopaikalta on parisadan metrin matka seuraavalle kukkulalle, jonka päällä ulkoilureitin ylittävä osa linnoitteista on. Linnoitteiden historiasta olen kertonut enemmän aiemmassa blogi-kirjoituksessani, joka löytyy täältä. Paikalta löytyy myös hyvin kulunut opaskyltti, jonka tekstistä on lähes mahdotonta saada selvää. Teerniemen ja Lankaniemen linnoitteiden luota en ole kylttejä löytänyt, joten ehkäpä kirjoitukselleni löytyy kiinnostuneita lukijoita.

Ensimmäisen maailmansodan aikaiset linnoitteet ovat vuosikymmenten kuluessa maastoutuneet hyvin.

Tien pappilan puoleisen reunan kaivannot ovat huomattavasti syvempiä.

Kaivetut juoksuhaudat mutkittelevat pitkin harjua. 

Anne


Vinkki
Iso-Pappilassa museon aukioloaikana on toiminut jo kuusi vuotta kävelysauvalainaamo. Kuusi kesää sitten Iso-Pappilassa juhlittiin sauvakävelyn kymmentä vuotta kesänäyttelyn kera. Sauvat lainaamoa varten sponsoroi tuolloin Exel Oy. Sauvat saa käyttöön kympin panttia vastaan. Rahan saa kokonaisuudessaan takaisin, kun palauttaa sauvat. 

Tie oman kylän museoon löytyy kiertotien kautta…

Olen palannut kesälomalta kotseututyön kehittämisen pariin. Taannoin lomallani vierailin erään pienen pohjoispohjalaisen kunnan kotiseutumuseossa. Utelin nuorelta museotyöntekijältä,  miten kesä on alkanut ja onko kävijöitä riittänyt?  Museotyöntekijä totesi, että matkailijoita on kyllä käynyt.  Eikö paikkakuntalaiset sitten innostu käymään, kyselin jatkoksi. No eipä ne oikein käy, ehkä täkäläiset tietää seudun historiasta kaiken, arveli työntekijä. Matkailijoita täällä käy, kun muitakaan käyntikohteita ei  juuri ole. 

 

Iso-Pappilan museonäyttelyssä voi kävellä Venäjän ja Ruotsin rajalla

Tämä keskustelu sai minut miettimään, että nuori mies osui parin viikon työkokemuksella asian ytimeen.  Kotiseutumuseo muuttuu tutustumisen arvoiseksi kohteeksi, kun se esittelee jonkun itselle vieraamman seudun asioita. Pienen kunnan kotiseutumuseo kelpaa käyntikohteeksi kesälomamatkalla ”paremman puutteessa” vaikka muuten ei harrastaisikaan käyntejä museossa. Tästä seuraa se, että omien juurten etsimistä ei ehkä aloiteta omasta kotiseutumuseosta, mutta ne saattavat hyvin löytyä jostain muualta, vaikkapa sitten kesälomakohteen museosta. Olen huomannut saman asian kotoisassa Mäntyharjun museossa. Innostuneemmat palautteet Iso-Pappilan näyttelyistä tulevat usein ulkopaikkakuntalaisilta. Monet paljasjalkaiset mäntyharjulaiset taas tulevat omaan museoon muualla tehdyn museokäynnin innoittamina. Asiassahan ole mitään vikaa, pääasia, että kiinnostus omaan kotiseutuun herää. 

Kirkkomatkat ja -tavat näyttelyosio kertoo mäntyharjulaisten pitkistä kirkkomatkoista. 

Matkailullisesti museo lisää paikkakunnan tunnettavuutta ja vahvistaa paikallista identiteettiä. Tämän päivän ensimmäisinä asiakkaina oli venäläisperhe. Perhe oli oikein innostunut mm. rajaseutuhistoriasta, vanhoista rahoista ja koulumuistoja -näyttelyosiosta.  Vilkaisin kesänäyttelyn vieraskirjan viimeisen viikon merkintöjä.  Eilen oli käynyt kolmisenkymmentä israelilaista turistia ja pari saksalaista.  Viikon vieraskirjamerkinnöissä on vain muutama mäntyharjulainen, muuten vierailijat näyttävät tuleet ympäri Suomea, pääosin tosin pääkaupunkiseudulta. Vieraskirjasta löytyy paikkakuntamerkintöjä Rovaniemi-Kuopio-Imatra-akselilta.

Hanki paikkakuntalaislippu ja tuo omat vieraasi paikallismuseoon. 

Omiin juuriin tutustuminen on Mäntyharjun Iso-Pappilan museossa tehty helpoksi.  Avoinna ollaan joka päivä klo 11-17. Mäntyharjulaiset ja Mäntyharjun kesäasukkaat voivat hankkia paikkakuntalaislipun. Samalla lipulla voi vierailla koko kesän (jos vain lipun muistaa pyytää ensikertaa lippua ostaessa). Paikallislippu on näppärä myös siksi, että sisäistämisen helpottamiseksi ei tarvitse kahlata koko laajaa museoa läpi yhdellä kertaa -voi tulla aina uudemman kerran. Paikkakuntalippu omistava voi hyvin toimia myös kesävieraiden paikallisoppaana. Itselle ei tarvitse hankkia lippua, mutta kesävieraille ”raskii” vaikka tarjota tutustumisen Mäntyharjun historiaan. 

kulttuurisihteeri ja matkailuvastaava Anu Yli-Pyky

Venäläisten linnoitustyöt Mäntyharjussa

Venäjän kenttälinnoitukset Suomessa ensimmäisen maailmansodan aikana muodostivat osan Pietarin turvallisuusjärjestelyjä ensimmäisen maailmansodan aikana. Venäjä oli vuonna 1905 Japania vastaan käymässään sodassa menettänyt lähes koko laivastonsa. Venäjän ja Saksan välisen tilanteen kiristyttyä venäläiset pelkäsivät saksalaisten maihinnousua ja hyökkäystä Suomen kautta Pietariin. Sen tuloksena he päättivät korvata Itämeren puuttuvan laivaston maalinnoitteilla, joiden rakentaminen aloitettiin vuonna 1914 eri puolelle Suomea puolustuksellisesti edullisiin maastokohtiin ja tienristeyksiin. Linnoitustöitä jatkettiin yleisesti Venäjän maaliskuun vallankumoukseen 1917 saakka, idässä vielä helmikuuhun 1918.

Kenttälinnoitukset eivät muodostaneet mitään katkeamatonta linjaa, mutta käytännössä liikennesolmujen kohdalle rakennetut varustukset voidaan jakaa kolmeen Suomen halki kulkevaan puolustuslinjaa. Tarkoituksena oli viivyttää vihollista niin kauan, että Pietarin sotilaspiiristä olisi kyetty kokoamaan riittävän suuri määrä joukkoja vastaamaan hyökkäykseen. Kolmas puolustuslinja Viipurin tasalla oli  ns. varustettu takaraja, johon Pietaria puolustavan armeijan oli viimeistään kyettävä pysäyttämään vihollisen eteneminen. 

Ensimmäisen maailmansodan aikaiset kenttälinnoitukset Suomessa. Vuoden 1992 inventoinnissa Mikkelin pohjois- ja länsipuolen linnoituksista ei löytynyt jälkiä, mahdollisesti niitä ei koskaan rakennettukaan. Kuva: http://www.novision.fi/viapori/kentta.htm.

Mäntyharjun linnoitteet ovat osa toisen puolustuslinjan läntistä haaraa. Linja sai alkunsa Enosta ja kulkee Joensuun, Savonlinnan ja Mikkelin halki,  josta se jakautui läntiseen Mäntyharjun kautta Elimäelle ja Kotkaan kulkevaan linjaan sekä itäisempään Ristiinan-Savitaipaleen-Luumäen-Ylämaan-Säkkijärven linjaan.

Linnoitustyöt suunnitteli Pietarin insinöörihallinto. Itse töitä johtivat paikalliskomiteat Venäjän armeijan sotilasinsinöörien ja upseerien johdolla kullakin linnoitustyömaalla. Linnoituslaitteet rakennettiin hajautetun järjestelmän mukaisesti. Useilla alueilla rakenteet olivat vain maahan kaivettuja tai kallioon louhittuja hautoja, tuliasemia sekä suojahuoneita, joiden tukimateriaalina käytettiin hirsiä. Mittakaavaltaan linnoitustyömaa olivat merkittäviä, suorastaan valtavia, työmaita. Kaikkiaan linnoitustöihin arvellaan osallistuneen Suomessa n. 100 000 henkeä. 

Linnoitusten rakentamisesta vastasivat aluksi venäläiset työkomennuskunnat ja sotavangit. I maailmansodan aiheuttaman laman vuoksi niitä jatkettiin paikallisin voimin työllisyystöinä, joista maksettiin suhteellisen hyvin. Suomalaiset miehet eivät olleet asevelvollisia Venäjän armeijassa, joten linnoitustöihin ja sotateollisuuteen saatiin kohtalaisen hyvin työvoimaa. Työt tarjosivat maaseudun tilattomalle väestölle hyvän toimeentulolisän. Työvoimaa ja hevosia sekä työkaluja otettiin myös pakko-otoilla työmaille, eikä maksettu korvaus yleensä tyydyttänyt paikallisia talollisia. Töihin osallistuneet venäläiset sotilaat majoittuivat mm. Salmelaan, nuorisoseurantalolle ja Kirkonkylän koululle.

Vaikka linnoituksia rakennettiin arviolta useita satoja 82 kunnan alueella, eivät ne koskaan levinneet laajaan tietoisuuteen vuoden 1914 sotasensuuri-asetuksen vuoksi.

Pitäjän alueelle majoittuneet työntekijät, niin suomalaiset kuin venäläisetkin, aiheuttivat runsaasti järjestyshäiriöitä. Erityinen ongelma oli alkoholin runsas kulutus. Töiden päätyttyä keväällä 1917 osa sotilaista ja työläisistä jäi työttöminä pitäjän alueelle. Heidän läsnäolonsa pahensi kiihtyvää työttömyyttä ja kiristyvää tunnelmaa eri yhteiskuntaluokkien välillä. Seuraavana vuonna Etelä-Savon kiivaimmat taistelut sisällissodan aikana käytiinkin Mäntyharjussa. Osapuolten välinen rintama kulki pitäjän halki lähes koko sodan ajan.

Valkoisten valtaama ensimmäisen maailmansodan aikainen venäläisten linnoitus Jääskessä vuonna 1918. Kuva: http://www.novision.fi/viapori/kentta.htm.

Linnoitusten rakentamisessa hyödynnettiin I maailmansodasta saatuja kokemuksia. Ne rakennettiin jalkaväen puolustusasemiksi, joihin liitettiin M/09 Maxim-konekivääripesäkkeitä (plintaaseja) sekä hajautettuja tykistön asemia. Varustuksia rakennettaessa huomioitiin ja hyödynnettiin tarkoin maaston muodot. Linnoituksiin kuuluu yleensä taistelu -ja yhdyshautoja, konekivääripesäkkeitä ammusvarastoineen, tykkiasemia ja kivettyjä tykkiteitä, luolia ja ammusvarastoja sekä miehistösuojia. Varustukset rakennettiin yleensä mäkien ja kukkuloiden päälle joko kaivaen tai kallioon louhien ja viimeisteltiin betonilla ja puurakenteilla. Varustuksia ympäröivä metsä hakattiin laajalti ja niitä kiersivät piikkilankaesteet. Itse vallien seinämät oli vahvistettu hirsillä. Lisäksi osa erityisesti pelloilla kulkevista yhdyskäytävistä oli katettuja hirsillä ja turpeella. Vuoden 1918 jälkeen osa hirsistä purettiin rakennustarpeiksi ja osa lahosi paikalleen.

Mäntyharjussa on linnoituksia yhdeksässä eri kohteessa: Taipaleenlahti, Survaanniemi, Vuoriniemi, Asemakylä (Kiepinsalmi, Lustila, Pappilanniemi, Teerniemi ja Lankaniemi), Pyhäkoski, Miekankoski, Juolasvesi-Siikanen, Siikamäki ja Nurmaa. Pappilanniemellä on arviolta 400 metriä taistelu- ja yhdyshautaa sekä miehistösuojan paikka suon pohjoispuolella rinteessä (kooltaan 30x15 metriä, syvyys 5 metriä). Teerniemessä on lisäksi n. 300 metriä yhdyshautaa, konekivääripesäkkeitä kallion päällä ja miehistönsuoja kallion kupeessa. Lankaniemeen rakennettiin n. 400 metriä osin keskeneräistä taistelu- ja yhdyshautaa ja louhittiin miehistönsuoja lounaisrinteeseen.

Kenttälinnoitukset unohtuivat nopeasti sotien jälkeen metsiin. Nykyään useat kunnat ovat innostuneet raivaamaan ja kunnostamaan alueellansa olevia linnoituksia ja järjestäneet niille myös opasteita. Kaikki ensimmäisen maailmansodan aikana Suomeen rakennetut linnoitukset lasketaan kiinteiksi muinaisjäännöksiksi ja niitä suojelee muinaismuistolaki. Linnoituksia ei saa peittää tai hävittää eikä niihin saa kajota ilman Museoviraston lupaa.

Lisätietoja:
Historiallisen ajan puolustusvarustuksia Etelä-Savossa. Mikkelin läänin liitto 11/1993.
Noviisikillan internet-sivut Helsingin alueen maa- ja merilinnoituksista ensimmäisen maailmansodan aikana: http://www.novision.fi/viapori/kentta.htm

Anne P.S. Sanojen "juoksuhauta", "yhdyshauta" ja "taisteluhauta" käyttö on jo pitkään askarruttanut minua.  Työskennellessäni aikoinaan Virolahden Bunkkerimuseossa minua opastettiin käyttämään termiä  juoksuhauta vain ensimmäisen maailmansodan aikaisista linnoitteista. Yhdys- ja taisteluhaudat ovat  esi-isästään poiketen matalampia, niissä liikutaan kumarassa, eikä niissä asuta Länsirintaman juoksuhautojen  tapaan jopa vuosikausia. Yhdys- ja taisteluhautojen läheisyyteen rakennettiin erillisiä miehistönsuojia, korsuja,  asumista varten ja varastoiksi. Taisteluhaudat ovat yleensä poikittain vihollisen oletettuun tulosuuntaan nähden.  Niissä on konekivääreille tms. aseille tarkoitettuja pesäkkeitä. Taisteluhaudat on yhdistetty  majoitustiloihin yhdyshaudoilla, jotka ovat pääsääntöisesti poispäin vihollisen oletetusta tulosuunnasta.  Selvä, helppoa. Mutta silti selkeyttä en tähän termiviidakkoon koe saaneeni.  Lieneekö sitä edes olemassa?

Heprealainen tervehdys?

Maanantaiaamun, ja varmasti koko kesän, eksoottisimman museovieraan palkinnon saa heti museon avauduttua paikalle ilmestynyt israelilaisten seniorimatkaajien ryhmä oppaineen. Matkanjohtaja Ben puhui, paimensi, nauroi ja komensi sujuvasti liki neljänkymmenen hengen laumaansa niin hepreaksi kuin englanniksikin ja käänsi samalla kysymyksiä ja vastauksia minun ja ryhmän välillä. Joukko hajaantui ympäri museoaluetta, puhui ja kysyi paljon ja olisi halunnut tietää kaiken heti ja yhtäaikaa. Oli siinä puheliaalla savolaistytöllä työtä ehtiä joka paikkaan. Toivottavasti kukaan ei käynyt museolla maanantaiaamuna ja etsinyt turhaan museotyöntekijää. Minä olin kidnapattuna oppaana museoalueen toisessa laidassa.

Vilkkaan ryhmän pyörityksestä selvittyäni löysin lasten nurkkauksesta alla olevan salaperäisen viestin. Kyseessä saattaa olla tervehdys, loukkaus tai vaikka "Kilroy was here" -tyyppinen humoristinen muistutus. Tai sitten kiekurat ovat vain, noh, kiekuroita, vailla merkitystä. Kieli voisi olla hepreaa, sillä ryhmä kertoi olevansa lähtöisin Israelista. Toisaalta mukana oli niin saksalaisia, englantilaisa kuin kreikkalaisiakin juutalaisia, joten jiddiš on aivan yhtä todennäköinen arvaus. Vaan mitäpä tuosta, hauskaa minulla ja myös ryhmällä tuntui olevan. Sehän on se tärkein asia. 

Anne

Ilkivaltaa tai vahinko -kumpi lie?

On hienoa, että Iso-Pappilan museoalue kiinnostaa ihmisiä. Iso-Pappilan siirtyessä seurakunnalta kunnalle  toivottiin alueen ja kiinteistön säilyvän kuntalaisten saavutettavissa ja yhteisenä oleskelutilana. Ja näin on käynytkin. Iso-Pappilan pihalla kulkee paljon väkeä museovieraiden lisäksi niin teatterivieraista kuntoilijoihin. Toivotamme ilomielin tervetulleiksi kaikki kunhan siivoatte jälkenne ettekä vahingoita aluetta tai sen rakennuksia.

Seuraava kolhu oli ilmestynyt viikon aikana vastamaalattuihin päärakennuksen kaiteisiin. Ikävän näköinen, eikö? Mutta onneksi vielä suhteellisen pieni vaurio. Toivottavasti yölliset vierailijamme osoittavat vastedes enemmän kunnioitusta kulttuurihistoriallisesti ja mäntyharjulaisittain tärkeälle paikalle, jotta vastaavalta  tai pahemmalta vältytään.

Kurkistus riihelle...

Vanhojen maatilojen rakennukset sijoitettiin yleensä varsin tiiviisti lähekkäin niin että ne muodostivat yksi tai kaksi enemmän tai vähemmän suljettua pihapiiriä. Varsinaisen pihan ulkopuolelle sijoitettiin yleensä riihi, sauna ja paja niiden aiheuttaman tulipalovaaran vuoksi. Iso-Pappilan rakennuksiin on alusta alkaen kuulunut riihi, sauna ja mallassauna, jossa kuivattiin maltaat ja humalat sekä valmistettiin talon oluet.

Riihessä suoritettiin yksi agraaritalouden tärkeimmistä työvaiheista: viljanpuinti. Nykyisin puiminen tapahtuu yleisesti koneellisesti leikkuupuimureilla jo pelloilla. Aikaisemmin puimisella tarkoitettiin jo korjattujen viljakasvin korsien käsittelyä niin että jyvät saadaan erotettua. Tällöin puiminen tapahtui riihessä, jossa viljalyhteet kuivattiin niskahirsien varassa olevilla parsilla, kun riihtä ensin oli lämmitetty muutamia päiviä. Suuritöinen puinti helpottui vasta puimakoneiden yleistyttyä 1800-luvun lopulla. Varhaisilla käsikäyttöisillä puimakoneilla erotettiin riihessä kuivatuista viljasitomista jyvät, mikä vastasi käytännössä perinteistä varstoilla puimista. Lopuksi puinnos piti vielä puhdistaa oljista ja ruumenista sekä lajitella vilja.  Puimakoneen pyörittäminen oli raskasta työtä ja se vaati kaksi miestä. 

Nykyinen Iso-Pappilan riihi on rakennettu vuonna 1913. Siihen kuului varsinaisen riihen lisäksi kuomina eli puintihuone. Riihi sai purkutuomion, kun viljan kuivaamista ja puimista kaavailtiin siirrettäväksi navettarakennukseen. Kun suunnitelma ei toteutunutkaan jäi riihi entiselle paikalleen. Riihi maalattiin museotoiminnan aikana ja siihen rakennettiin uusi kuomina vuonna 1978. Työllisyysinvestointeina toteutetun kunnostushankkeen aikana riihen kattoa ja vettyneitä hirsiä kunnostettiin ja vaihdettiin vuosina 2011-2012. Korjaukset näkyvät kuomina puolella vaaleina hirsinä.

Iso-Pappilan riihen näyttely on koottu museon esineistöstä museon ensimmäisten vuosikymmenien aikana. Tällaisia vanhoja säilyneitä näyttelyesillepanoja on kutsuttu myös "museotoimen historian museoiksi".

Entisaikoina leipävilja jauhettiin käsikivillä ja viljaa saatettiin jatkaa mm. pettujauhoilla, oljella, puolukalla ja suovehkalla.

Käsikäyttöinen puimakone

Martti Kolehmaisen video riihenpuinnista elokuussa 1984 Koivumäellä on harvinainen ja kaunis kuvaus vanhasta, nyt jo kadonneesta, maatalouden mallista.

                          


Jonna & Anne

Iso-Pappilan Väentupa

Nykyisen väentuvan edeltäjä siirrettiin vanhan pappilan alueelta (nykyisen Kirkonkylän koulun takana oleva ruohokenttä) Iso-Pappilan pihapiiriin. Vuonna 1827 vanha tupa määrättiin purettavaksi uuden rakennuksen tieltä ja uusi tupa valmistui vuonna 1829. Rakennus oli välikatoton pirtti, jota käytettiin leivintupana. Tupa oli kooltaan 6 x 7 metriä, siinä oli lautakatto ja kaksi kuusiruutuista ikkunaa. Pappilan vauraudesta kertoi se, että leivintupaankin oli varaa laittaa rautaiset ikkunan- ja ovensaranat, jotka vielä tuolloin olivat arvotavaraa. Tuvassa oli tavallinen  leivinuunin ja takan yhdistelmä, ns. takka- tai piisiuuni eli muuri, jossa oli pellit ja savupiippu. 

Vuoteen 1853 mennessä tupa oli käynyt liian pieneksi pappilan tarpeisiin. Kirkkoherra von Pfaler rakensi omalla kustannuksellaan vuosina 1854-55 tuvan viereen rakennuksen, johon kuului tuvan/salin lisäksi kaksi kamaria ja lautarakenteinen eteinen. Tämä rakennus on nykyisen väentuvan päärakennuksen puoleinen osa. Kamarit sijaitsivat nykyisen autotallin paikalla. Kamarin ikkunoiden paikat ovat yhä nähtävissä uusien ikkunoiden ja ovien paikoilla. Pfalerin rakennuksesta käytettiin nimitystä asuintupa ja se lienee alusta alkaen palvellut pehtorin eli tilanhoitajan asuntona.

Tässä museon postikortissakin esiintyvässä kuvassa kirkkoherra Bernerin pojat ja kesävieraat poseeraavat polkupyörineen Väentuvan vanhan kuistin edessä. Kuva on otettu päärakennuksen pihan puolelta nykyisen lipputangon tietämiltä.

Vanhan tuvan purkamista harkittiin vuoteen 1878, jolloin rovasti Molander päätti uudisrakennuksen sijaan remontoidan vanhan tuvan. Sisälle muurattiin uusi uuni, katto muutettiin viimeistään nyt lautakatosta pärekatoksi ja nurkkasalvokset peitettiin pystylaudoilla. Koko rakennus maalattiin punaiseksi ja ikkunanpuitteet valkoisiksi.

Ensimmäiset Reissupoikien juhlat Iso-Pappilassa vuonna 1974. Hannu Heiliö kuuluttamassa.

Viimeistään vuoteen 1898 mennessä nämä kaksi rakennusta, vanha leivintupa ja pehtorin tupa, oli yhdistetty saman katon alle. Erillisten rakennusten ikäero on nähtävissä mm. väentuvan kivijalassa, jossa vanhempi osa on koottu luonnonkivistä, kun sen sijaan rakennuksen toisessa päädyssä on lohkokivistä tehty kivijalka. 

Reissujuhlat vuonna 1980. Väentuvan asuintuvan puoli on aukaistu päärakennuksen puoleiselle pihalle.

Vuosisadan alkupuolella rakennuksen kuisti oli pappilan pihan puolella. Länsipäätyyn rakennettiin autotalli 1950-luvulla  kirkkoherran perheen käyttöön. Museotoiminnan aikana, 1970-luvulla, rakennuksesta on purettu vintin rappukomera ja halkovaja sekä poistettu vanhan tuvan puolelta tapetit ja sähköt. Uudistuotantona rakennettiin nykyinen päärakennuksen puoleinen kuisti tasapainottamaan karjapihan puoleista julkisivua.

Väentuvan nykyinen ulkoasu. Tiilikatto puhdistettiin ja rikkoutuneet tiilet uusittiin vuonna 2011 osana Ympäristötyöt Etelä-Savossa -hanketta. Hankkeen aikana korjattiin ja parannettiin myös Väentuvan lattiaa ja muuta museoympäristöä.

Anne

Lisää luontokappaleita..

Tänä aamuna, ovia avatessani taivaalta pilkotti valo-ilmiö ja tuosta ilmiöstä oli tullut nauttimaan myös pikkuruinen liskon poikanen:)

Late Lisko oli nauttimassa aamuauringosta navetan ylisillä 

-Jonna

Karkkitehtuurin loistoa!

Tänään Iso- Pappilassa ollut karkkitehtuuri-tuokio oli menestys! Lapsia ja lapsenmielisiä rakentelijoita saapui runsain joukoin paikalle ja rakennustarpeetkin hyödynnettiin viimeisintä karkkia ja tikkua myöten! Jokunen saattoi myös maistaa rakennustarpeitaan, mutta eihän se kiellettyä ollutkaan (:

Tapahtumassa syntyi upeita geometrisiä rakennelmia, ja saipa jokunen rakentelija taipumaan karkit ja tikut myös erilaisten eläinten muotoihin!
Antaapa kuitenkin kuvien puhua enemmän tapahtuman tuotoksista:

Monenmoista muotoa!

Värien ja muotojen kavalkaadia!

Makeita rakennelmia

Kiitokset karkkitehtuuri-tuokion pirteälle vetäjälle Hertalle ja paikalle saapuneille rakentelijoille!

Facebook-sivultamme löytyy kokonainen kuva-albumi karkkitehtuuri-tapahtuman kuvia, joten käykääpä tarkistamassa myös FB:n kuvatarjonta! Löydät meidät nimellä Mäntyharjun museo.

-Jouni

Karkit saapuneet Pappilan mäelle...

Dodiin.. Karkkiarkkitehtuuriin ei ole enää kuin pari päivää!

Siispä la 20.7.13 klo 14.-16.00 Rakennellaan karkeista ja tikuista arkkitehtuurisia muotoja/rakennelmia, taikka antaa mielikuvituksen sanella karkkitaiteen syntyä!

Rakennusmateriaali toimitettiin tänään Iso-Pappilaan:)

-Jonna

                                     

*Chiroptera*

Riihen ovia avatessani tänä aamuna, havaitsin tämän nukkuvan luontokappaleen:)
Ensi säikähdyksestä toivuttuani uskaltauduin jopa kuvan nappaamaan. Sen verran sikeää unta otti, että tämän päivän museovieraatkin saattavat päästä näkemään tuon samaisen siivekkään veijarin.

Pikkuruinen lepakko oli löytänyt hyvän "nukkumaparrun" riihen ovesta:)

-Jonna

Pihanperällä - uusi pienoisnäyttely

Viime vuoden siivousten yhteydessä halko- ja vaunuvajan päädyssä olevan oven takaa paljastui vanha käymälä. Tai ainakin sen puurakenteet, sillä nopeasti oli selvää ettei tätä käymälää oltu käytetty vuosikymmeniin. Päätimme avata tämän Iso-Pappilan toiminnalle aikoinaan niin tärkeän laitoksen myös yleisölle - tosin vain katsottavaksi, ei käytettäväksi.

Toimiva sisäwc saatiin pappilaan vasta kirkkoherra Airaksen aikana 1940-luvulla. Aiemminkin pappilassa oli tosin ollut viemäröity wc, mutta vain papin perheen käytössä ja heillekin vain kesäisin putkien jäätymisen vuoksi. Kirkkoherra muutettua uuteen pappilaan 1950-luvulla saivat seurakunnan, ja myöhemmin museon, työntekijät huomata, etteivät heidän määrärahansa riittäneet viemäröinnin ylläpitoon. Niinpä diakonit, nuorisotyöntekijät ja museovieraat juoksivat ulkohuussiin vielä 80-luvullakin.

Käymälässä on kolme reikää, mutta kerrallaan asioivia on tuskin koskaan ollut useita. Reikiä käytettiin vuorotellen ja näin harvennettiin tyhjennysvälejä. Antiikin Roomassa sen sijaan julkiset usean, jopa 20, reiän käymälät olivat yleisiä. Jätökset huuhdottiin kehittyneen vesijohtojärjestelmän avulla Tiber-jokeen. Myöhemmin Euroopan kruunupäillä oli tapana jopa ottaa vastaan ulkomaalaisia lähettiläitä reikätuolilla istuessaan. Vierailu moneen renessanssi tai rokokoopalatsiin paljastaa, että nämä reikatuolit olivat usein yhtä upeasti ja yltäkylläisesti koristeltuja kuin varsinaiset valtaistuimetkin.

WC-paperina on aikojen saatossa ja ympäri maailmaa käytetty ainakin villaa, nauhaa, hamppua, rättejä, puulastuja, ruohoa, hiekkaa, heinää, kiviä, sammalta, vettä, lunta, maissin-, simpukan- ja hedelmänkuoria, keramiikan sirpaleita ja merilevää. Paperi on kiinalainen keksintö, wc-paperia Kiinassa käytettiin jo 500-luvulla. Nykyisen kaltaiselle arkkeihin jaetulle wc-paperirullalle haettiin patentti 1880-luvulla.

Pihanperällä-pienoisnäyttely löytyy halko- ja vaunuvajan (matala punainen puurakennus päärakennuksen ja navetan välissä) päärakennuksen puoleisesta päädystä. Pienellä kyltillä varustettu ovi saattaa olla suljettu, mutta rohkeasti vain sisään.

Tässä kurkistus näyttelyyn.

Väentuvan esineiden inventointia

Kokoelmien arvoluokittaminen Mäntyharjun museon kokoelmapoliittista ohjelmaa seuraten jatkuu museolla läpi kesän. Kivinavetan jälkeen olen siirtynyt Väentupaan ja sieltä jatkan ensi viikon aikana riiheen. Läkähdyttävien helteiden vuoksi aion suosiolla jättää päärakennuksen ullakon elokuulle.

Arvoluokituksessa esineen sijainti, kunto ja tiedot tarkistetaan ja niitä verrataan muihin vastaaviin esineisiin museokokoelmassa. Ensisijaisesti tarkoitukseni on määrittää esineen nykyinen sijainti ja kunto ja sijoittaa se esineluettelossa ensimmäiseen arvoluokkaan, jossa esineen säilyminen on parhaiten turvattu. Jos esinetyyppiä on museonkokoelmissa useita pääsevät parhaiten säilyneet, hyväkuntoiset ja/tai käyttö- tai omistajatiedoiltaan laajimmat esineet 1. arvoluokkaan, mutta huonompikuntoiset tai ns. mykät eli ilman käyttö- tai omistajatietoja olevat 1. arvoluokan esineiden kaksoiskappaleet sijoitetaan 2. arvoluokkaan. Toisessa arvoluokassa pyrimme pitämään esineestä niin hyvää huolta kuin vain mahdollista, mutta resurssit kohdistetaan ensisijaisesti ensimmäisen arvoluokan esineisiin. Jotkut esineet sijoitamme myös 3. arvoluokkaan eli ns. käyttökokoelmaan. Tähän luokkaan kuuluu esineitä, joihin saa tietyissä tilanteissa koskea ja joita on mahdollista käyttää esim. työnäytöksiin. Usea museon näyttelytiloissa oleva esine kuuluu tähän arvoluokkaan, sillä esillä olevien esineiden suojeleminen on arvatttavasti ja "Ei saa koskea" -kylteistä huolimatta hyvin vaikeaa.

Mitä Väentuvasta sitten on tähän mennessä käyty läpi? Tässä muutama esimerkki:

Maitohuoneen kimpiastioita. 

Koska kimpiastiat ovat olleet kotitalouksien suurin käyttöesineryhmä 1600–1800-luvuilla, kuuluvat ne monen museon määrällisesti suurimpiin esinetallenneryhmiin. Omassa museossamme kimpiastioita on verrattain vähän ja vaihtelu sekä koon, värin kuin käyttötarkoituksenkin suhteen on suurta. Kimpiastiat pysyivät aikanaan kunnossa, koska niitä käytettiin ja ne olivat jatkuvassa tekemisessä kosteuden kanssa.Siksi kimpiastiat kestävät talvikylmää ja kosteaakin säilytystä huomattavan hyvin. Nyt kun astiat ovat päässeet museoon lepäämään, kimmet ravistuvat ja vanteet irtoilevat.Ongelmia esiintyy yleensä kun esine tuodaan säilytykseen ns. parempiin, lämmitettyihin ja ilmastoituihin, tiloihin. Oikeanpuoleinen astia on kuivunut ja ravistunut, mutta yhä suhteellisen helposti korjattavissa. Muut pytyt ovat paremmassa kunnossa ja ovat aikoinaan palvelleet niin voin kuin suolakalankin säilytys- ja tarjoiluastioina. Käyttötarkoitusta tarkempia tietoja meillä ei kuitenkaan ole eli emme tiedä missä päin tai milloin pyttyjä on käytetty.

Väentuvan höylät. Museon kokoelmissa on höyliä yli 20 kappaletta.

Höyliä on museon kokoelmiin kertynyt runsain mitoin ja niiden arvoluokittamisessa riittää totisesti haastetta. Ylhäällä olevassa kuvassa ovat Väentuvassa säilytettävät höylät. Vasemman puoleinen on ns. härkähöylä, jolla puhdistettiin tai suoristettiin pintoja. Sillä saatettiin työskennellä myös pareittain, kuten esimerkiksi päreiden teossa. Keskimmäisestä höylästä ei esineluettelossa ole muuta tietoa kuin... noh, että se on höylä. Ja viimeisen höylän esinenumeron mukaan kyseessä on taskumatti. Ei siis auta kuin ottaa höylästä tarkat mitat ja verrata niitä kaikkiin museon esineluettelossa oleviin höyliin. Esinenumero on saattanut ajankuluessa hankautua tai kulua pois tai kyseessä saattaa olla ns. EiNo eli Ei numeroa -esine. EiNo on mahdollista liittää museokokoelmaan nimikkeellä "museolöytö" tai se voidaan ottaa käyttöön työnäytöksiin. 

Kapustaa, kauhaa ja lusikkaa.

Väentuvassa sijaitsevat esineet ovat ensimmäisiä museolle vastaanotettuja esineitä jo ajalta ennen museon virallista perustamista. Kuvan kaksi alimmaista puukauhaa saapuivat museolle vuonna 1969. Näistä pienempi on peräisin Mattilan talosta Koirakivestä, toisen alkuperä on tuntematon. Keskimmäinen lusikka on löydetty, mahdollisesti 80-luvun puolivälissä, Väentuvan kivijalasta. Ison puukauhan alkuperä on tuntematon, mutta pienestä, selvästi ahkerasti käytetystä, lusikasta tiedämme enemmän. Se on peräisin Koirakivestä ja toimi ruokalusikkana. Ruokailun jälkeen lusikka nuoltiin puhtaaksi ja laitettiin seinänrakoon odottamaan seuraavaa käyttöä. Lauantaina, saunapäivänä, lusikka pestiin. Samanlaisessa käytössä lienee ollut myös ylimmäinen lusikka, mutta varmaa tietoa tästä ei ole. Lusikat ovat kaikki hyväkuntoisia, joskin käytön kuluttamia. 

Miten sinä sijoittaisit lusikat arvoluokkiin?

Anne

Museovieraiden kädenjälkeä

Iso-Pappilan taidekokoelma sen kun kasvaa. Nämä upeat teokset ovat lapsivieraidemme käsialaa kuluvan viikon ajalta. Näin työntekijän näkökulmasta on aina jännittävä löytää museon näyttelysaleista jotain uutta ja jännittävää.

Elsan taidonnäyte. Huomatkaa silmiksi ommellut napit!

Museotontun etsintä lienee innoittanut tätä työtä.

Viivi 6-vuotta taiteili hellyttävän koiran.

Kiitoksia ahkerille taiteilijanaluille!

Askel kuvataideseikkailuun

Keväällä 2013 Mäntyharjussa toteutettiin pilottihanke "Askel kuvataideseikkailuun". Pilotti on osa suurempaa lastenkulttuurikeskus Verson "Versoverkko Etelä-Savoon" -hanketta, jonka tarkoituksena on juurruttaa verkostomuotoisen lastenkulttuurikeskuksen toimintamalli Etelä-Savoon. 

Auli testailee Aika-Joutsen kameraa "Taiteen kukkia" -näyttelyn avajaisissa

Yhteistyössä Mäntyharjun kunnan kulttuuripalvelujen, nuorisotoimen ja elinkeinoyhtiön kanssa toteutetussa pilotissa suunniteltiin kuvataidetoimintaa alakoululaisten iltapäiviin entisen Askeleen kenkätehtaan tiloissa. Osallistujille maksuton kerho käynnistyi kaikkiaan 15 koululaisen ryhmänä. 

Kevään 2013 aikana kerho kokoontui kaikkiaan 14 kertaa. Ohjaajina toimivat mäntyharjulainen taiteilija Auli Eskola yhdessä nuorisotyöntekijä Jonna Kuitusen kanssa.  Kevään aikana kerhossa tutustuttiin mm. sarjakuvaan ja hiilipiirroksiin sekä rakennettiin lasten oma kuvataideseikkailumaailma. Kerhon osallistujat dokumentoivat kerhotoimintaa valokuvaamalla kerhossa itse. Sekä taideteoksia että niiden synnystä kertovia valokuvia on kesän aikana esillä Iso-Pappilan päärakennuksessa ja kivinavetassa. 

Askel-Ankka valmistuu Askeleen pajassa.

Lasten kuvataidetoiminnan kehittämisellä pyritään vastaamaan kunnassa heränneisiin tarpeisiin: vaikka Mäntyharju tunnetaan kuvataidepaikkakuntana, ei lapsille suunnatussa harrastustoiminnassa ole ollut kuvataidepainotteisia vaihtoehtoja. Tavoitteena on luoda lasten kuvataidekerhosta Mäntyharjulle pysyvä toimintamuoto.

Kuvataidekerho sai heti käynnistyttyään kummikseen Taidekeskus Salmelan, jonka kesän toiminnassa on myös otettu lapset aiempaa paremmin huomioon. Kesäkuun lopulla järjestetty Lasten lauantai -tapahtuma  tarjosi pienille vieraille taidetyöpajoja, aarteenmetsästystä ja monta muuta mukavaa puuhaa.

Vierailulla Taidekeskus Salmelassa.

Museo kesätyöntekijän ja tulevan kulttuurituottajan näkökulmasta

Kaipa minäkin voisin esittäytyä teille arvoisat blogimme seuraajat ja tuoda hieman ilmi ajatuksiani Iso-Pappilan museosta näin kesätyöntekijän sekä tulevan kulttuurituottajan näkökulmasta.

Olen kulttuurituotannon opiskelija Mikkelin Ammattikorkeakoulusta, joka päätyi museolle kesätöihin ensimmäisen työharjoittelun kautta, jonka suoritin Mäntyharjun kunnan kulttuuri-ja museotoimella touko-kesäkuun ajan. Mäntyharjulle päädyin suorittamaan harjoittelua siksi, että olen alunperin sieltä kotoisin. Kulttuurituotannon opintoja minulla on takana n. pari vuotta.

Moni saattaa hämmästellä sitä, että mitä tämä kulttuurituottaja oikein tekee, joten aivan ensiksi valoitan teille lukijoille tiivistetysti hieman sitä. Kulttuurituottaja on siis ammattikorkeakoulusta kulttuurituotannon ohjelmasta valmistuva henkilö, jonka erityisosaamiseksi muodostuvat erityisesti erilaisten tapahtumien ja palveluiden tuottaminen, markkinointi ja suunnittelu noin pääsääntöisesti. Tapahtumia voivatkin sitten olla mitkä vain aina lähtien muotitapahtumista urheilutapahtumiin ja musiikkifestareihin tai vaikkapa kunnan museon tapahtumiin. Kulttuurituottajia toimii myös muissakin tehtävissä kuin vain tapahtumien tuottamisen parissa. Esimerkiksi levy-yhtiöissä ja musiikkibisneksessä tuottajina, ja sielläpä heitä vasta monessa muodossa toimiikin.
Jotkut kulttuurituottajiksi valmistuvat perustavat oman yrityksen, ja tarjoavat tältä pohjalta erilaisia tapahtuma-palveluita muille yrityksille. Yrittäjyys on monelle oiva valinta, sillä koulutuksemme tarjoaa hyvät valmiudet yrittäjyyteen. Toiset saavat leipänsä kuntien ja kaupunkien sekä julkisten organisaatioiden palveluksessa, toiset yksityisten palveluksessa.

Kulttuurituottajaksi valmistuva voi toimia myös monilla eri nimikkeillä. Meille kaikille tuttu työmyyrä niin museon kuin monien kuntamme tapahtumien takaa eli Anu Yli-Pyky, toimii nimikkeellä kulttuurisihteeri. Kulttuurituottajaksi valmistuneisiin voi törmätä myös esimerkiksi nimikkeillä tuottaja, tapahtumatuottaja, kordinaattori tai vaikkapa toiminnanjohtaja.

Kun aloitin kuukauden kestäneen harjoittelujaksoni toukokuussa, ei minulla ollut hirveästi tietoa Iso-Pappilan toiminnasta noin muuten kuin että se toimii museona. Kun sain kuulla mahdollisesta kesätyöpestistä museolla, päätin alkaa selvittelemään asioita ja perehtymään näyttelyihin. Huomasin että Iso- Pappilan museo on harvinaisen virkeä ja ennenkaikkea tapahtumarikas museo. Samat näyttelyt eivät pyöri vuodesta toiseen, näyttelyitä on monenlaisia, kävijä voi ottaa näyttelyihin osaa kirjoittamalla esimerkiksi koulumuistoja- tai huussi-näyttelyistä löytyviin vihkoihin omia tarinoita ja muistoja tai piirtää oman osuutensa seinän kokoiseen työhön lasten kuvataideseikkailu-näyttelyn yhteydessä ja ja luoda näyttelyistä näin persoonallisempia. Kiintoisaa oli myös huomata se, että näyttelyt eivät koostu pelkästään historiallisesta sisällöstä, sillä tiloja on hyödynnetty myös lasten kuvataideseikkailun luomuksia varten, jotka ovat upea lisä Iso-Pappilan näyttelykokonaisuuksiin ja tuovat rennomman tuulahduksen ja väriä museolle ja museon tiloihin.

Parasta oli huomata näin tulevan kulttuurialan toimijan näkökulmasta, että museolla myös tapahtuu paljon! Sekä lasten kuvataideseikkailunäyttelyn avajaiset että museon viralliset avajaiset olivat molemmat upeita tapahtumia! Varsinkin jälkimmäisellä näytettiin se, että ei museomiljöön tarvitse olla mikään hyshys- paikka. Tykit jylisivät pihamaalla, ja itse Pappilan sisätiloissa saatiin nauttia upeista jazz-elämyksistä! Näytettiin se, että kyllä museolla voi olla muutakin kuin pelkkiä esineitä ja tauluja katseltavina, ja että tämä voi oikeasti toimia myös tapahtuma-miljöönä. Tuleva maataide-päivä taas osoittaa sen, että museo voi olla interaktiivinen paikka, jossa pääsee myös itse luomaan sisältöä näyttelyihin. Sama asia tuodaan ilmi myöskin "lasten huoneessa" jossa seinällä olevaan teokseen saa käydä itse piirtämässä lisää sisältöä. Hienoa on myös se, että kaikenikäiset on otettu huomioon kun tämänvuotinen näyttely on kasattu ja näin kohderyhmästä on luotu kaikenikäiset kattava kokonaisuus.
Loppukesän museon tapahtumia kruunaa vielä ainakin tuleva Noonin konsertti, jossa hyödynnetään pappilan alueen tiloja.

Näin lopuksi voinkin todeta, että on ollut hienoa päästä kesän ajaksi töihin Iso-Pappilan museolle joka on myös vuoden paikallismuseo, sekä erittäin virkeä ja tapahtuma-ja sisältörikas museo. Käykääpä siis ihmeessä museollamme katsomassa mielenkiintoisia näyttelyitämme ja tuottamassa myös itse sisältöä niihin kun siihen on mahdollisuus! Kuinka monessa museossa on mahdollista tuottaa itse kävijänä sisältöä? Tai kuinka monessa museossa edes tapahtuu näin paljon ja näin erilaisia asioita kuin meidän museollamme?Saapukaa siis sankoin joukoin museolle ja museon tapahtumiin!
Iloitkaamme siitä mitä meillä täältä Mäntyharjulta löytyy, ja siitä mitä Anu ja kumppanit ovat saaneet aikaiseksi ja tehneet museon hyväksi. Kaikella sillä työllä on nimittäin osoitettu se, että paikallishistoriaa ei tulisi ikinä unohtaa, ja näitä muistoja ja perinteitä joita on esillä, tulisi kunnioittaa ja vaalia.

Kesäisin terveisin,

Jouni

Lisää maataidetta..

Maataiteen innoittamana kyhäilin tänään pienen taulun työnlomassa, kun ei vielä vettä tullut ihan valtavasti :)

-Jonna

Löysin puolikkaan päreenpalasen, tupon heiniä, muutaman apilan ja siankärsämön ja siitä se ajatus sitten lähti:)

Tule tekemään maataidetta Iso-Pappilaan!

Lauantaina 13.7 ja sunnuntaina 14.7, molempina päivinä klo: 14.00-16.00 Iso-Pappilassa lapset voivat tutustua maataiteen tekemiseen kesätyöntekijä Jonnan opastuksella.

Taiteenkukkia-näyttelystä voi käydä poimimassa inspiraatiota, taikka antaa oman luovuutensa kukkia.
Maataidetuokio on maksuton ja ikärajaton.


Tervetuloa taiteilemaan!

Tämän päivän maataideteos.
Museolla kävijät ovat mieltäneet  tuon teoksen sudenkorennoksi ja toiset perhoseksi:) 

Mäntyharjun museon facebook-sivu on kerännyt mukavasti tykkääjiä!
Nyt tarjotaan 100:lle tykkääjälle paikkakuntalaiskortti Iso-Pappilaan, minttupastilleja ja korttilajitelma!
..Ja ei muut ku tykkäilee!

-Jonna

Ikiklassikot Mäntyharjun historia I ja II myynnissä museolla

Mäntyharjun historiateoksien historia alkaa jo 1700-luvun lopulta kirkkoherra Sakari Cygnaeuksen ajoilta. Kirkkoherran keräämä ja kirjoittama "kuvaus Mäntyharjun seurakunnan oloista" pelasti paljon arvokasta tietoa jälkipolville. Seuraava historiateos  kirjoitettiin Turun akatemiassa professori Walleniuksen johdolla vuosina 1812-1814. Tässä latinankielisessä väitöskirjassa Mäntyharjun menneisyys liitettiin maailmanhistoriallisiin kehyksiin aina Aatamista lähtien. Sen sijaan luotettavaa historiatietoa teos sisälsi hyvin vähän.

Kolmannen ja uusimman teoksen, vai pitäisikö sanoa teossarjan, syntysanat lausuttiin vuoden 1963 alussa. Työn tekijäksi valittiin maisteri Martti favorin, joka ryhtyi työhön vuosikymmenen lopulla. "Mäntyharjun historia I" ilmestyikin jo vuonna 1973 ja toinen osa kymmenen vuotta myöhemmin.

Mäntyharjun historia I käsittelee Mäntyharjun pitäjän (perustettu vuonna 1595) historiaa aloittaen kunnianhimoisesti aina kivikaudelta kristinuskon leviämisen kautta Ruotsin kruunun kiristyvään valvontaan. Käsitellyksi tulevat myös tänä kesänäkin museon näyttelyissä esillä oleva aika rajapitäjänä ja Venäjän vallan alla aina kunnallisen itsehallinnon alkuun eli noin vuoteen 1870. Kuvauksen kohteena on koko 1600-luvulla vakiintunut Mäntyharjun pitäjä myöhemmin irrotettuja Paistjärven, Anetun, Höltän, Kuhajärven, Kuortin, Pertunmaan ja Leppäniemen kyliä myöten.

Teossarjan toinen osa jatkaa siitä, mihin ensimmäinen osa lopettaa, aina suurista nälkävuosista 1980-luvulle. Käsitellyksi tulevat mm. kunnan historialle ja muodostumiselle niin merkittäväksi noussut Savon rata, kansansivistys aatteen nousu ja voittokulku alueella sekä alueen teollisuuden nousu.

Vaikka aikaa on kulunut jo 30 vuotta ja moni asia Suomen historiassa on saanut uuden tulkinnan, on myynnissä oleva kirjasarja yhä paras ja ainutlaatuinen lähde Mäntyharjun pitäjän synnystä ja kehityksestä. Teos sisältää perinteisen lukuviidakon lisäksi runsaasti erilaisia hauskoja, uskomattomia ja liikuttaviakin kertomuksia käräjäpöytäkirjoista, kirkonkirjoista ja erityisesti kirkkoherrojen muistelmista ja kirjeistä.

Mäntyharjun historia -teokset I ja II ovat myynnissä Iso-Pappilassa ja Kuntatalolla. Hinta 30 euroa kappale (sis. alv).


Anne