Kaarnalaivoja ja matkantekoa Huvilaelämää -näyttelyssä.

Huvilaelämää -kesänäyttelyn perinteenkeräys on otettu ilahduttavasti vastaan.  Muisteluja Mäntyharjun museolle on tullut tähän mennessä noin sata sivua ja kesäisiä kuvia on myös satoja.  

Tässä maistiaisiksi aurinkoinen Heli Saarnen kesämuisto Saarisen suvun huviloilta. 

"Meille lapsille Mäntyharjulle meno oli itsestään selvää. Muunlaisesta kesänvietosta emme tienneetkään. Matkustimme heti kesäkuun alussa junalla Helsingistä Mäntyharjulle. Junamatka kesti noin viisi tuntia, se tuntui  pitkältä ajalta. Muistan nukkuneeni joskus junanvaunun hattuhyllyllä, joka siihen aikaan oli naruverkkoa, joten se painui  mukavasti  pussiksi ihan niinkuin riippukeinu.  Ennen kuin juna oli päässyt Helsingistä  Keravalle, halusimme me lapset jo syödä  eväitä. Voin vieläkin muistaa ne hapanleivät, joiden päällä oli kananmunaviipaleita. Eväät oli pakattu voipaperiin, silloin ei vielä käytetty muovipusseja. 

Kaarnalaivoja veistettiin muillakin huviloilla. Tässä kuva Ruuth -Ruudun suvun sukualbumista. 

 "Vanhempamme opettivat meille myös kädentaitoja. Metsästä löytyi materiaalia veistoharjoituksiin. Isän tekemiä kaarnalaivoja on vieläkin tallessa. Niissä on hienostunut muoto ja ne tuntuvat sileiltä. Saimme itse myös kokeilla puukon käsittelyä ja veistää omat kaarnalaivamme" Heli Saarni

 Avaamme näyttelyn virallisesti sunnuntaina 15.6. 

Anu

Huvilaelämää Mäntyharjulla – kun sulkahattu lippikseen vaihtui

Yle Etelä-Savo teki mökkiperinteestä juttua sekä radioon että nettisivulleen perjantaina.

Kesärannan huvilan piirustuksia.

Perinteinen mökkipitäjä Mäntyharju kerää huvilakulttuuria ja mökkiperinnettä talteen. Huvilasukujen vanhoissa valokuvista löytyy sulkahattuja, tummia pukuja ja herraskaisia kesäretkiä, mutta myös paljaita jalkoja, onkireissuja ja työntäyteisiä päiviä...

Huvilaelämää!

Ensi kesän Rakas mökkikuntamme -näyttely edistyy monella rintamalla.  Iso-Pappilan edelliskesistä tuttu museoamanuessi Anne Närhi on palannut remmiin ja puurtaa Mäntyharjun kesäasukasperinteen parissa. Huvilasuvut ovat työstäneet omia muistojaan ja toimittaneet kuvia. Tein Annen kanssa eilen perinnekeräysmatkan pääkaupunkiin. Tapasimme mm. Kanteleen ja Kuusen -huvilasukua ja ehdimme tehdä lyhyen pyrähdyksen  myös Saaristen  huvilamuistoihin. Muistoja on tulvinut monelta taholta ja kesäasukasperinnön tallennusprojekti on vastaanotettu myönteisesti. Erityskiitokset jo tässä vaiheessa hienosta valmiiksi jäsennellystä aineistoista Sihvonniemen kesäyhteisön Liisa Sihvolle sekä Ruuth-Ruutu suvun Marjatta Möttälälle.

Lisäpontta mäntyharjulaiseen kesäasukasperinteen keräykseen saatiin, kun Museovirasto myönsi viime viikolla avustuksia suomalaisen kulttuuriperinteen tallentamiseen. Mäntyharju Seura oli yksi avustuksen hakija ja saaja. Tällä avustuksella Mäntyharju Seura on mukana myös paikkakuntalaisen perinteen tallennuksessa. Tavoitteena on saada Mäntyharjun kesäasukashistoriikki näyttelyn lisäksi myös painettujen kansien väliin.

Ensi kesän Iso-Pappilan näyttely kertoon mäntyharjulaisen huvilayhteisön syntymisestä, kesänvietosta, seuraelämästä 1890-luvulta noin 1950 luvulle. Kesällä 2015 jatkamme aihetta 1960-luvun mökkiboomista tähän päivään ja mökkiläisyyden tulevaisuuteen.

Anne haastattelee  tilanomistaja Martti-Antero Kantele ja mökkiläinen Outi Lauhakangas vastailevat.
  

Jumalanpalvelus 1800-luvulla oli monen tunnin rupeama

Itse jumalanpalvelus alkoi jo varhain pyhäaamuna päämessulla, jossa saarnalla oli keskeinen osa. Vielä 1700-luvulla saattoivat saarnat kestää monta tuntia ja kirkkoväkeä kuulusteltiin palveluksen päätyttyä saarnan sisällöstä. 1800-luvun puoliväliin mennessä saarnat lyhenivät vajaan tuntiin ja kuulustelut jäivät pois. Saarnan perään luettiin vielä mahdolliset ruumissaarnat ja esirukoukset, joten uupuneita kirkossakävijöitä herätellyttä unilukkaria tarvittiin usein.

Saarnan jälkeen pidettiin tauko, jolloin kirkkoväki saattoi syödä eväitä ja vaihtaa kuulumisia. Moni ehti vierailemaan myös kirkon ympärille nousseissa laittomissa kapakoissa. Erityisesti valtakuntien rajan halkoessa Mäntyharjua näistä juopuneista kirkkovieraista kasvoi lähes jokaviikkoinen ongelma.

Saarnan ohella myös virren veisuu kuului olennaisesti kirkonmenoihin. Virsikirjoja omisti vain harva kyläläinen ja urut saatiin Mäntyharjuun vasta 1870-luvulla, joten veisuu tapahtui ulkomuistista ja ilman säestystä. Suntion haastavana tehtävänä oli johtaa veisuuta ja parhaansa mukaan pitää yhteislaulu kurissa. Suntion tärkeimmäksi ominaisuudeksi katsottiinkin mahdollisimman kuuluva ja kantava ääni, joka peitti alleen seurakuntalaisten epätasaisen veisuun. Erityisesti naisten kerrottiin kilpailevan keskenään sekä veisuun nopeudessa että äänen korkeudessa. 

Tuttu vuonna 1822 valmistunut Mäntyharjun kirkko.

Tekstit ovat osin peräisin Mäntyharjun museon kesän 2013 vaihtuvasta vanhoja kirkkotapoja ja kirkkomatkoja käsitelleestä näyttelystä.


Anne