Itse jumalanpalvelus alkoi jo varhain pyhäaamuna päämessulla, jossa saarnalla oli keskeinen osa. Vielä 1700-luvulla saattoivat saarnat kestää monta tuntia ja kirkkoväkeä kuulusteltiin palveluksen päätyttyä saarnan sisällöstä. 1800-luvun puoliväliin mennessä saarnat lyhenivät vajaan tuntiin ja kuulustelut jäivät pois. Saarnan perään luettiin vielä mahdolliset ruumissaarnat ja esirukoukset, joten uupuneita kirkossakävijöitä herätellyttä unilukkaria tarvittiin usein.
Saarnan jälkeen pidettiin tauko, jolloin kirkkoväki saattoi syödä eväitä ja vaihtaa kuulumisia. Moni ehti vierailemaan myös kirkon ympärille nousseissa laittomissa kapakoissa. Erityisesti valtakuntien rajan halkoessa Mäntyharjua näistä juopuneista kirkkovieraista kasvoi lähes jokaviikkoinen ongelma.
Saarnan ohella myös virren veisuu kuului olennaisesti kirkonmenoihin. Virsikirjoja omisti vain harva kyläläinen ja urut saatiin Mäntyharjuun vasta 1870-luvulla, joten veisuu tapahtui ulkomuistista ja ilman säestystä. Suntion haastavana tehtävänä oli johtaa veisuuta ja parhaansa mukaan pitää yhteislaulu kurissa. Suntion tärkeimmäksi ominaisuudeksi katsottiinkin mahdollisimman kuuluva ja kantava ääni, joka peitti alleen seurakuntalaisten epätasaisen veisuun. Erityisesti naisten kerrottiin kilpailevan keskenään sekä veisuun nopeudessa että äänen korkeudessa.
 |
| Tuttu vuonna 1822 valmistunut Mäntyharjun kirkko. |
Anne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti