Miekankoski talviteloille

Huolimatta matkailuelinkeinon lukuisista toiveista kesäkauden pidentämiseksi, huomaa satunnainen kulkija jo viimeistään elokuun loppupuolella kesän olevan auttamatta ohi. Vaikka aurinko paistaa yhä lämpimästi kesäkahvilat, näyttelyt ja muut nähtävyydet sulkevat pikkuhiljaa ovensa ja kesän töissä ahkeroineet alkavat kerätä voimia seuraavaan kauteen. Myös Miekankosken Uittotupa on sulkeutunut tältä vuodelta ja me matkasimme paikalle nostamaan uittonäyttelyn talviteloille.

Päivä oli mitä kaunein ja viivyimme paikalla muutaman ylimääräisenkin tovin ihan vain ihastellaksemme kumpupilviä, kalastelevia kuikkia ja tunteaksemme vielä hetken auringon poskilla.

Miekankosken kahvila avautuu jälleen vappuna 2014.

Uittorakennusten korjauksella alkaa olla kiire.
Katot kasvavat jo sammalta ja seinät kaipaavat uuden kerroksen punamultaa.

Pikkukalat parveilivat laiturin varjossa. Selällä kuikat saalistivat isompia kaloja.

Niin tyyntä

Tapaamisiin ensi kesänä! 

Rikkaruohot väreiksi ja hiekkakuopasta sävyiksi

Suomen Taideyliopisto Kuvataideakatemian pigmenttileiriläiset ovat jälleen kokoamassa Iso-Pappilan väripalettia. Kuvataideakatemia - Suomen ainoa vapaita taiteilijoita kouluttava yliopisto on  valloittanut Mäntyharjun Iso-Pappilan  20. syksyä (ainakin) peräkkäin maalausopin lehtori Malla Tallgrenin johdolla.

Menetelmät ovat ikiaikaisia ja materiaalit pigmentteihin löytyvät Iso-Pappilan luonnosta.

Ruotsin Kristiinan värit ovat jo pussissa. Mistä sävyt ovat tehty? - mustikasta ja sen lehdistä, potaskasta, koivun lehdistä, kävyistä ja syreenistä

Padat poikineen porisee. Aurikoinen elokuinen sää suosii leiriä luonnonhelmassa. 

Oskari Tolosen värikokeiluja 

Villejä lupiineja vangittuna purkissa

Ruskean eri sävyjä löytyy hiekkakuopan eri puolilta

Taideyliopiston Kuvataideakatemia on kuva­taiteisiin keskittynyt kansain­välinen akatemia ja ainoa laatuaan Suomessa. Se tarjoaa korkea­tasoista kuvataiteen opetusta ja on taiteellisen tutkimuksen uranuurtaja. Akatemia on kouluttanut kuvataiteilijoita jo vuodesta 1848.

Kahdenkymmenen yhteistyövuoden aikana aika moni taiteilijan alku on päässyt inspiroitumaan Iso-Pappilan idyllisessä ympäristössä. Saapa nähdä kuinka moni näistä taiteilijoista palaa Mäntyharjuun esim. Taidekeskus Salmelan residenssitoiminnan tai näyttelyjen kautta.

Kirjastotalo 30-vuotta!

Kuten kuvasta voi nähdä tuli tänään kuluneeksi pyöreät 30 vuotta Mäntyharjun uuden kirjastotalon avaamisesta. Arkistoja penkomalla voi toisinaan löytää pieniä aarteita, kuten sopivasti kohdalleen osuvia lehtileikkeitä. Joten muistellaanpa hieman avajaispäivää:

Merkkipäivän kunniaksi kirjasto kahvitti kaikki vierailijansa ja Mäntyharjun soittokunta loi juhlatunnelmaa soitollaan. Uudessa kirjastotalossa oli uusien tuulien mukaisesti eri osastot musiikinkuuntelulle, lehtien luvulle ja lapsille. "Maalaiskuntien edustavin kirjasto koko maassa", kehui kunnanvaltuuston puheenjohtaja Erkki Liukkonen.

Mäntyharjulaiset saivat uuden kirjaston yhdeksän vuoden köyden vedon jälkeen. Lopulta kaikki olivat tyytyväisiä, sillä talosta rakennettiin alkuperäisiä suunnitelmia suurempi ja tietotekniikankin kehitys ehti mukaan: Mäntyharjun kirjastosta tuli maakunnan ensimmäinen ATK-lainausta hyödyntävä kirjasto. Upouusi laitteisto oli nimeltään Nokian Mikko 3 ja toimi kirjan nidetunnuksen eli viivakoodin lukevalla "valokynällä".

Avajaisissa koulutoimentarkastaja Raija Leppänen totesi tyytyväisenä talon palvelevan kuntalaisia seuraavat 50 vuotta. Ja syytä olikin palvella, sillä 80-luvulla mäntyharjulaiset lainasivat vuosittain keskimäärin neljä kirjaa maakunnan keskiarvoa enemmän. "Kunnan kustannuksella on tehty normeja enemmän ja se kyllä näkyy", Leppänen tiivisti lehdistölle.

Kuvat: Länsi-Savo.


Anne

Tapeteista talo tunnetaan

Iso-Pappilan päärakennuksen seinien kätköistä löytyy toisinaan mielenkiintoisia väriläiskiä. Vanhojen kiinteiden kalusteiden takaa on löydettävissä jälkiä vanhoista sisustusratkaisuista, tässä tapauksessa tapeteista. Suositut värit ja kuviot ovat nykyiseen vaaleaan skandinaavi-tyyliin tottuneeseen silmään hyvinkin räikeitä.

Vanhin tapetti on vihreä kukkakuvioinen, seuraavassa valkoisia ja sinisiä kuvioita harmaalla pohjalla.
Uudemmat tapetit ovat hillitympiä ja vaaleasävyisiä.

Ensimmäiset tiedot päärakennuksen sisustuksesta ovat vuodelta 1827, jolloin kirkkoherra Pesonius asettui taloksi. Tällöin ainoastaan vierashuoneen (eteläpäädyn huone, jossa nykyisin on punainen lautaseinä) seinät oli tapetoitu.  Pesonius laitatti omalla kustannuksellaan vuoteen 1849 mennessä  tapetit myös saliin, keittiökamariin, vierashuoneeseen ja työhuoneeseen. Kirkkoherra Molanderin saapuessa Mäntyharjuun vuonna 1879 voitiin katselmuksessa todeta, että päärakennuksen kaikki seinät olivat saaneet tapetit ja muiden paitsi keittiön ja keittiökamarin katoissa oli valkoisiksi maalatut konepaperit.

Tapetin korvikkeena toimi usein sanomalehtipaperi, jonka päälle tapettikin oli myöhemmin helppo kiinnittää.

Maalattu konepaperi katossa oli 1800-luvun puolivälin uutuus paremmissa huoneissa. Vuosisadan loppuun mennessä tapa oli levinnyt myös vähemmän tärkeisiin huoneisiin, kuten lastenkamariin. Katonrajan boordi on huoneen tuoreimpia koristeita, mutta sekin lienee jo yli 70 vuotta vanha.

Iso-Pappilan tunnetuin tapetti lienee kuitenkin Väentuvan asuintuvan puolen komea lehtikuvioitu vihreä tapetti, jota museomme on käyttänyt myös markkinointi- ja näyttelymateriaaleissa. Tapetti on peräisin Mäntyharjun kunnan 450-vuotisjuhlavuodelta. Väentuvan alkuperäisestä sisustuksesta tiedetään hyvin vähän. Palkollisten asuintiloja ei tarkkailtu ja uusittu samoin kuin virallisen tarkastuksen kohteeksi aina kirkkoherran vaihtuessa joutunut päärakennus. Suuntaviivoina toimivat vuosi 1898, johon mennessä Väentupa viimeistään yhdistettiin kahdesta tuvasta yhdeksi. Tämän jälkeen rakennuksen sisätiloja ei juuri ole muutettu ennen museotoiminnan alkua. Asuintuvan puoli toimi vuosisadan alussa pappilan maiden vuokraajan asuntona. Vuokraajan keittiön ja kamarin paikalle rakennettiin 1950-luvulla autotalli. Museotoiminnan aikana vanhan leivintuvan puolelta poistettiin tapetit ja sähköt. Myös seinien nykyinen valkea väri on peräisen tältä ajalta.

Väentuvan asuintupa juuri ennen kunnostusta ja nykyisessä näyttelyasussa. Tapetti toimii pirteänä taustana.

Ja sokerina pohjalla...

Lauri Kuurneen jättämät terveiset: "Tässä on aarre."

Anne

Kädenjälkiä ihailemassa

Iso-Pappilan alue ei vielä neljä vuotta sitten näyttänyt näin idylliseltä

Iso-Pappilan alue kunnostettiin työllisyysinvestointihankkeen kautta vuosina 2010-2012. Hankkeen työtä  johti  ja valvoi tuolloin Etelä-Savon ELY-keskuksen Ympäristönhoitotyöt Etelä-Savossa -hanke.  Kunnostus lähti käytiin sopivasti Mäntyharjun loma-asuntomessujen kynnyksellä ja museoalueesta tuli virallinen perinnekunnostusteemaa käsittelevä messujen oheiskohde.  

Iso-Pappilan kunnostushankkeen työnjohtaja Harri Kaipainen ja suunnittelija Hanna Kemppainen vierailivat tänään Iso-Pappilassa muistelemassa ja tutkimassa parin vuoden takaisen hankkeen tuloksia.  Tehdystä työstä voi syystä olla ylpeä!  Alue on saanut paljon kiitosta niin kuntalaisilta kuin museovierailtakin. 

Harri Kaipainen, kulttuurisihteeri Anu Yli-Pyky ja Hanna Kemppainen vilja-aitan edessä.

Työmäärä Iso-Pappilan alueella oli hankkeen alkaessa mittava, sillä alueen kaikki rakennukset vaativat pikaisia toimenpiteitä. Väentuvan notkahtanut katto oikaistiin ja kattotiilet puhdistettiin ja käsiteltiin, rakennus kengitettiin ja kuistit kunnostettiin. Vaunuvaja ja riihi saivat uuden katon. Katto-operaatioon tarvittiin yli 60 000 pärettä, jonka vuoksi pärehöylä ronksutti alueella parisen kuukautta. Suurin työ oli  jyhkeän kivinavetan seinien kunnostus. Routa on liikuttanut navettaa ja rakennuksen takaseinä oli aikojen saatossa osaksi romahtanut. Kaksinkertaisen kivimuuri väli tyhjennettiin, jotta seinä saatiin työnnettyä suoraksi. Viimeiseksi navetan jokainen kivi saumattiin uudelleen sekä ulkoa että sisältä. Kaikki rakennukset myös maalattiin.

Kivinavetan saumaukset tarkastelun alla

Jotain jäi vielä hampaankoloon! 

Hankkeen kuluessa alueen lähes kaikkiin rakennuksiin kohdistettiin kunnostustoimenpiteitä: Toimenpiteiden ulkopuolelle jäivät vain kahden pienen aitan katot sekä kellarin muurin ja katon kunnostus. Parissa vuodessa myös näiden rakennusten kunto näyttää edenneen  välttämättömien toimenpiteiden piiriin. Ely -keskuksen Harri ja Hanna toivoivat, että kunta ottaisi rakennukset kunnostusohjelmaan pikinmiten ja kunnostuksen myötä saattaisi koko Iso-Pappilan alueen viimeisteltyyn kuntoon. Tällä hetkellä kunnostamattomien aittojen ja kellarin kattoja peittää paksu sammalkerros, lisäksi kellarin muuri on vaarassa romahtaa aitan seinää kohti. Harri toteaa, että jos työhön ryhdyttäisiin nyt työmäärä ei vielä olisi toivottaman iso. Odottaessa tunnetusti ongelmat kasvavat ja myös kustannukset sitä myötä. Harri ja Hanna muistuttavat myös, että perinnekunnostusosaamista ei kunnasta puutu, sillä kaksivuotisen kunnostushankkeen tuloksena tietotaitoa jäi kuntaan roppakaupalla.   

Kellarin muuri on vaarassa romahtaa aitan seinää vasten

Toimenpiteitä vaativa kellarin muuri

Vanha sananlaskun mukaan, minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Vanhat rakennukset vaativat  jatkuvaa huolenpitoa ja silmälläpitoa ja myös toimeen tarttumista, kun tilanne niin vaatii. Iso-Pappilan alueen peruskunnostus on  herättänyt laajalti kiinnostusta sekä kyselyjä ja toivottavasti alue voi jatkossakin toimia kannustavana esimerkkinä muille vastaavien kysymysten äärellä painiskeleville.

"Ratiokirkko"

Liittyen männä viikon muisteluiltaan sattui tässä iltapuhteina kunnan historiakirjaa selaillessa silmiin lyhyt aikalaiskuvaus jumalanpalveluksista radiossa. Muisteluillassa Reino Honkanen mainitsi radion tulleen kotikylään 30-luvulla. Tämän jälkeen kirkkomatkalle ei enää lähdetty yhtä innokkaasti vaan mieluummin keräännyttiin harvojen ja kalliiden radiolähettimien ympärille. 

Radio levisi Suomeen ja Mäntyharjulle 1920-luvun lopulla. Suomen Yleisradion (Yle) perustaminen vuonna 1926 ja Lahden suurantennin valmistuminen pari vuotta myöhemmin innostivat myös mäntyharjulaisia radionkuuntelijoiksi. Pitäjän ensimmäisen radion osti Mynttilään Oskari Torniainen, Paasolan kylä sai radionsa 1926 ja saman vuoden joulukuussa opettaja Ville Pätäri toi oppilaittensa kuultavaksi radion Aseman kansakoululle. Vuonna 1929 Valtolassa oli jo neljä radiota ja Vanosessa ainakin yksi. Aikakauslehtiin ilmestyi myös valmistusohjeita, joiden perusteella oman laitteen rakentaminen oli näppäräsormiselle helppoa.

Hartauksien tuottaminen kuuluu Ylen lakisääteisiin julkisen palvelun tehtäviin. Radiojumalanpalvelus on Ylen vanhimpia ohjelmia. Ensimmäinen jumalanpalvelus radioitiin 12. syyskuuta vuonna 1926 vain kolme päivää Yleisradion lähetystoiminnan alkamisesta. Vuonna 1934 Yle alkoi radioida jumalanpalveluksia eri puolilla Suomea. Vuosikymmenten aikana jumalanpalvelusten ketju on katkennut vain talvisodan alkupäivinä. Sota-aikana ohjelma yleensä tehtiin salatuista paikoista muun muassa ilmapommitusvaaran vuoksi.

Mutta näin siis käytiin "ratiokirkossa" Kuortissa ennen sotia:

" Sunnuntaisin jumalanpalveluksen aikaan oli tupa täynnä. Ihmiset tulivat kuin kirkkoon konsanaan pyhävaatteissaan, virsikirja kainalossa. Virsien numerot, kun ne radiossa saneltiin, kirjoitettiin muistiin, oi sitä tärkeyttä, kun minäkin sen opin tekemään. Virret laulettiin mukana eikä vain kuunneltu... Kirkonmenojen jälkeen tarjottiin kaikille kahvit."

Hyvää viikonloppua ja tulkaahan huomenna sateesta huolimatta Iso-Pappilaan perinteiseen Valoa yössä -tapahtumaan. Allekirjoittaneen tapaa Väentuvasta, mutta iloista ohjelmaa löytyy myös Kivinavetasta. Lämmikettä kahvin ja teen muodossa tarjoaa tallikahvila Kaneliässä.

Anne

Ettei kävisi niin, että ei löydy enää ketään keneltä kysyä

Museotutkijamme Anne kirjoitti edellisessä blogissa  oodin silkkipaperille eli kesänäyttelyiden purkamisesta. Tänä kesänä moni museovieras on harmitellut ääneen, että Iso-Pappilan museonäyttelyt pitää purkaa. Moni on todennut, että näyttely on tehty niin kivasti ja laadukkaasti, että näyttely olisi ihan hyvin voinut jatkaa myös seuraavana kesänä.  

Uusi näyttelyteema on tarpeellinen kahdesta isosta syystä. Ensimmäinen on yleisön mielenkiinto. Iso-Pappilan kirkkoherran perheiden tarinat olivat esillä tänä kesänä jo toista vuotta.  Vaikka kuinka sanotaan, että kertaus on opintojen äiti, niin luulen, että yleisö ei jaksa kiinnostua samasta näyttelystä kolmatta kesää peräkkäin. Vaihtuvat näyttelyt täydentävät osaltaan myös jo 1970-luvulla rakennettuja perusnäyttelyjä Väentuvassa, Navetassa ja riihessä. 

Toinen syy ja ehkä tärkeämpi on se, että uusien näyttelyteemojen kautta kootaan ja tallennetaan mäntyharjulaista kotiseutuhistoriaa ja paikallishistoriaa helposti sulatettavaan muotoon.  Tästä hyvänä esimerkkinä on tämän kesän kirkkomatkat -teema. Toki tieto on ollut aiemminkin olemassa, mutta  ei yhdessä paikassa eikä dokumentoituna. Näyttelyyn koostettu perinne ja tieto  säilyvät museon tiedostoissa ja kuvat digitoituna arkistossa kaikkien kuntalaisten käytössä. Esillä olleet teemat eivät siis karkaa minnekään, aiheet menevät lepäämään ja palaavat jälleen sopivassa tilaisuudessa uudestaan esille. Materiaalia tullaan hyödyntämään myös jatkossa. Osa Iso-Pappilan näyttelyistä ovat saaneet myös uuden elämän kiertonäyttelynä: mm. Repoveden Tervarummusta kertova näyttely Elettiin täällä ennenkin on ollut esillä mm. Valkealan kirjastossa sekä  matkailuyritys Kuutin Kolossa. Sauvakävelyn 10 vuotta näyttelymateriaalille on löytynyt jatkokäyttöä, samoin kuin Suomenhevosen 100-vuotiskuvakavalkaadille ja Korjataanko? Tietenkin! -perinnekunnostusnäyttelylle. Eli on todettava, että museo ei tuota materiaalin kertakäyttöä varten. 

Mäntyharjulaisittain loistavia näyttelyteemoja olisi vaikka kuinka monta ja kiirettä pitäisi monenkin asian tutkimisessa ja esille tuomisessa. Kertojat häviävät ja aina ei löydy  enää ketään keneltä kysyä. Tulevan kesän näyttelyä on kypsytelty jo pari vuotta. Raotan salaisuuden verhoa sen verran, että  näyttely  käsittelee yhtä  suurinta Mäntyharjun kuntakuvaa muokkaavaa  tekijää eli  huvilakulttuuria ja mökkiläisyyttä. Näyttely kootaan yhteisöllisesti ja näyttelyn sisällön tuottamiseen voi jokainen osallistua, mutta tästä lisää seuraavissa kirjoituksissa piakkoin. 

Kulttuurisihteeri Anu Yli-Pyky

Museonäyttelyiden purku Iso-Pappilassa

Tähän kirjoitukseen tekisi mieli liittää alaotsikko "Oodi happovapaalle paperille". Tätä museotoiminnan kannalta elintärkeää silkkipaperin vahvuista paperia kuluu metritolkulla museoesineitä siirrettäessä ja pakattaessa.

Museotoiminta vaatii enemmän ja vähemmän erilaisia taitoja.
Tässä Jouni ottaa alas suurta kuvakangasta.

Hauraita museoesineitä käsitellään valkoisin
hansikkain. Anne purkamassa rahanäyttelyä.

Kesän päätteeksi kaikki päärakennuksen vaihtuvat näyttelyt on kerättävä pois rakennuksen muun käytön
tieltä. Pienten koululaisten on päästävä käsityötunneille, kuvataideyhdistyksen järjestämään vuosinäyttelyään ja kansalaisopiston harrastamaan kädentaitoja. Sulassa sovussa ja kukin toisen tavaroita ja tilaa kunnioittaen Iso-Pappila säilyy ympärivuotisessa käytössä ja osana kuntalaisten elämää.

Näyttely, esineiden ja tekstien sijoittelu, valokuvataan museon toiminnan dokumentoimiseksi.

Näyttelyn purku aloitetaan valokuvaamalla näyttely ja siihen kesän aikana mahdollisesti ilmestyneet uudet osat. Tänä vuonna dokumentoimme erityisesti "lasten huoneen" yhteisöllistä taideteosta. Näyttelytekstit ja taulut pakataan happovapaaseen paperiin värien säilyttämiseksi ja suojataan kuplamuovilla kolhuilta. Museoesineet tarkastetaan mahdollisten vaurioiden varalta, kääritään (jälleen kerran) happovapaaseen paperiin, esinenumero merkitään päälle lyijykynällä ja esine viedään lämpimään talvisäilytyspaikkaan odottamaan seuraavaa käyttöä. Vitriinit kannetaan piiloon varastoon. Näyttelyrekvisiitta kerätään kasaan ja arkistoidaan. Lopuksi tilat vielä tarkistetaan, poistetaan seiniin isketyt naulat ja lakaistaan lattiat.

Lasten piirroksillaan täyttämä yhteinen taideteos Kirkonkylästä dokumentoitiin valokuvilla.

Tänä vuonna reippaita käsiä oli kaksinverroin viime vuoteen verrattuna ja ehdimme pitää ruoka- ja kahvitaon. Haikein mielin mutustelimme rinkeleitä ja katselimme tyhjentyviä huoneita. Onneksi kesän muistot, ja toivottavasti myös esitelty osa Mäntyharjun historiaa, säilyvät mielessä vielä pitkään.

Jonna pakkaa rukouspenkkiä säilytystä varten.

Vaikka paljon jo ehdittiin pakata on ensi viikolla edessä vielä päärakennusten ulkopuolisten näyttelyiden asettaminen talviteloille lauantaisen Valoa yössä -tapahtuman jälkeen.


Kiitokset vielä kerran työntekijöille ja kävijöille onnistuneesta näyttelykesästä!


Toivottaa haikein mielin Anne, jonka työpassi kokoelmaprojektin parissa jatkuu vielä kuun loppuun.

Lauluyhtye Nooni Iso-Pappilassa

Lauluyhtye Nooni konsertoi Iso-Pappilan Kivinavetassa lauantaina 10.8. Sateisesta päivästä huolimatta navetta täyttyi äärimmilleen ja lämpötila nousi yhtämittaa tunnelman kanssa. What Love can do -konsertti soi amerikkalaisissa, afrikkalaisissa ja suomalaisissa tunnelmissa.

Viulusolistina Inga Laasanen.

 

Basisti Ilkka Matikka ja koreografisesti olennainen peruukki.

Lauluyhtye Noonia johtaa ja ohjaa Mervi Hiltunen-Multamäki.

Pieniä aarteita

Tämän päivän säilytystilojen siivoaminen tuotti iloisen yllätyksen. Aherruksen palkintona oli vuodelta 1800 peräisin oleva yllättävän hyväkuntoinen tupakkalaatikko, todennäköisesti yksi museon vanhimmista esineistä. Tupakkalaatikko on aiemmin ollut esillä Väentuvassa ja nostettu jossain vaiheessa suojaan parempiin tiloihin päärakennukseen. Esinetietoja tupakkalaatikolla ei ole, joten vuosilukua enempää emme sen matkasta museolle tiedä.

Päädyssä näkyvä kaiverrus kertoo laatikon olevan yli 200 vuotta vanha.

Lapsuuden kirkkomatkat - muisteluilta museolla

Viime tiistaina kokoonnuimme kauniissa kesäillassa Iso-Pappilan saliin kuulemaan kuntalaisten muistoja lapsuutensa kirkkomatkoista. Muistoilta liittyi Erkki Karjalaisen ansiokkaasti keräämiin haastatteluihin ja tämän vuoden kesänäyttelyyn "Kirkko keskellä kylää". Näyttelyssä keskityimme hieman vanhempaan aikaan ja kirkkoveneillä tehtyihin matkoihin, joten illan isäntänä toimineen Karjalaisen keräämät muistot jatkoivat sujuvasti teemaa lähemmäksi nykypäivää. Muistelijoina lapsuuden kokemuksiaan meille jakoivat Kerttu Mörsky, Aarre Lyytikäinen, Reino Honkanen ja Veikko Honkanen.

Veikko Honkanen, Aarre Lyytikäinen, Kerttu Mörsky ja Reino Honkanen
Kuva: Arja Rantala

Illan aloitti kulttuurisihteeri Anu Yli-Pykyn tervetulosanojen jälkeen Veikko Honkanen, joka muistutti paikallaolijoita Mäntyharjun kirkon sijainnista vesireittien keskellä. Kirkon paikka valittiin aikoinaan niin, että mahdollisimman monella oli mahdollisuus tulla kirkkoon vettä pitkin. Ainoastaan Mynttilän suunta jäi "vedettömäksi". 

Omien muistikuvien mukaan Honkasen varhaisimmat kirkkomatkat taittuivat hevoskyydissä, myöhemmin matkaan päästiin ensin kuorma-autolla ja myöhemmin henkilöautolla. Erityisesti lapsen mieleen jäivät joulukirkkomatkojen kulkuset, jotka iloisen äänensä lisäksi saattoivat toimia varoituksena jalankulkijoille vilkkailla kirkkoteillä. Erityisesti Honkasen mieleen jäi eräs paluumatka, jolloin lasten kesken syntyi reessä lämpimien vällyjen alla pientä kahakkaa. Kuskinpukilla istunut isä komensi Veikon taakse jalaksille seisomaan ja poika teki työtä käskettyä. Mutta jalakset olivat kirpeässä talvi-ilmassa kostuneet ja jäätyneet, eivätkä Veikon jalat pitäneet vaan luiskahtivat maahan. Siitäkös siihen asti laiskaksi luultu tamma innostui ja lähti reippaaseen vauhtiin. Joulukulkusten metelin alta ei kuskina toiminut isä kuullut Veikon pyyntöä pysähtyä ja niin poika sinnitteli matkassa jalat maata laahaten. Vasta ylämäki hiljensi tamman vauhdin niin, että Veikko sai äänensä kuuluville. Tamman villiintymisen syyksi Honkanen arveli maassa laahautuvien kenkien aiheuttaman kahinan, lieneekö muistuttanut tammaa käärmeistä tai muista välteltävistä luontokappaleista?

Myöhemmin Honkanen muistaa kirkkomatkoja taitetun ainakin Salmelan Jaakon piikkinokkamossella, Kalervo Paakkalan amerikkalaisvalmisteisella autolla, Väinö Tuukkasen kuorma-autolla ja Aarne Vilanderin ja Tauno Pyykkäsen henkilöautoilla. Autot lienivät olleen muidenkin pitäjäläisten menopeleinä, sillä nimet ja autot muistuivat myös yleisön mieleen.

-   

Illan vanhin muistelija Reino Honkanen muisti viimeisten isojen kirkkoveneiden lähteneen kirkkomatkalle Ryönän rannasta vuonna 1928 tai 1929. Pienemmät veneet liikennöivät vielä senkin jälkeen, joten vesireitit pysyivät käytössä. Vesitietä Ryönästä on kirkolle matkaa noin 8 km, mutta maanteitse kaksinkertainen matka. Toivolan kylän lähistöllä sijaitsi neljä säätyläiskotia ja Ryönän rannasta kasvoi heidän tuomansa varallisuuden ja sijaintinsa ansiosta yksi Mäntyharjun vilkkaimpia kirkkorantoja. Ryönän rantaan tultiin kaukaakin hevosilla tai jalkapatikassa. Hevoset jäivät sidottuina rehupusiin tai heinien kanssa rantaan odottelemaan kirkkokansaa palaavaksi. Vesireitti vaihteli vesitilanteen mukaan: vähävetisenä aikana kuljettiin kirkkovenekanavaa pitkin Anttilan yli, veden noustua soudettiin Salmelan kautta. Venematkalla soutajia vaihdettiin Pyhäveden Muuttosaaressa. 

Vesireittejä hyödynnettiin myös jään aikaan, mutta nopeudella saattoi myös olla vaaransa. Honkanen muistaa erään sunnuntaisen kyläilyreissun kanttori Seppälän luokse, jolloin hevonen eksyi tieltä lumipyryssä. Suurinpiirtein suntio Häkkäsen talon kohdalla hevonen upposikin vatsaansa myöten järveen. Onneksi reki piti hyvin vettä ja tavarat ja ihmiset pääsivät turvaan. Hevonenkin saatiin jollain konstilla vedestä pois, mutta keinoa ei Honkanen enää muista.

Honkanen muistelee kirkossa käymisen olleen liki kansalaisvelvollisuus, joka tehtiin omasta halusta riippumatta. Saarnat olivat molempien Honkasten muisteluissa pitkiä ja jumalanpalvelus saattoi kestää kolmatta tuntia. Kuitenkin kirkossakäynnin sosiaalinen puoli oli usein uskonnollista merkittävämpi, varsinkin kesäaikaan kirkonmäelle saapui paljon ihmisiä joka puolelta pitäjää.

Karjalaisen ja Honkasen yhteismuisteluista kävi myös ilmi, että kirkkomatkat antoivat runsaasti aihetta paikannimille. Aiemmin mainitun Muuttosaaren lisäksi Ryönän lähistöltä tunnetaan Akkasaari, josta kerrotaan seuraavaa tarinaa: aviopari oli lähtenyt kirkkomatkalla, mutta pian matkan alussa heidän välilleen puhkesi riita. Sanakopu yltyi niin kipakaksi, että suotajana toiminut mies työlääntyi ja kippasi vaimonsa järvessä olevalle pienelle saaripahaselle. Aviomies souti vaimotta kirkkoon ja kuunteli palveluksen. Paluumatkalla mies pysäytti saaren viereen ja sopuisaksi muuttunut vaimo kiipesi kyytiin. Ja niin sai saari nimensä.

Karjalaisen mukaan kirkkomatkamuistojen kerääminen ja keskusteluiden tallentaminen saivat alkunsa Kerttu Mörskyn kanssa käydyistä keskusteluista. Mörskyn muistoissa liikuttiin erityisesti jalan ja soutajan avustuksella. Talviaikaan ihmiset pakkautuivat kirkon kaminoiden lähelle pakkasta pakoon ja lähimmäksi päässeille saattoi saarnan kestäessä tulla suorastaan hiki. Kesäisin kirkkomatkat taittuivat pääosin kävellen. Aamulla lähdettiin liikkeelle puoli seitsemän aikaan kumitossut toisessa kainalossa ja eväspussi toisessa. Matkaan lähdettiin pari kertaa kesässä ja reitti kulki lehmänpolkuja pitkin peltojen ja niittyjen halki Ylä-Nikasen rantaan. Rannassa noustiin veneeseen, jolla soudettiin Töpön rantaan. Töpön rannassa pistettiin kengät jalkaan ja käveltiin kirkkokivelle asti. Joskus päästiin professori Ruuthin huvilalle ja sieltä moottoriveneellä Töpön rannasta kirkkokivelle. Kirkkokiveltä jatkettiin Soututorpalle ja sieltä mies lähti soutamaan kirkkoväkeä kirkkorantaan.

-      Kotkan satamassa työskennelleen isän kotona ollessa kirkkomatkat kävivät sukkelasti omilla heinäkärryillä. Kärryn matalien laitojen päälle laitettiin lautoja ja lautojen päälle huopa. Isommat lapset istuivat reunoilla ja pienet keskellä. Toisella kertaa kirkkoon oli lähdetty isän ja kummisedän kanssa kummisedän hienoilla ”resorikärryillä”. Kuskina toiminut isä jäi laittamaan hevosen kiinni ja jäi kirkkoon tullessaan istumaan kauemmaksi sivulle. Mörsky ja kummisetä istuivat keskikäytävän vieressä edessä ja pienen tytön hätä oli kova kun kolehtia ryhdyttiin kuuluttamaan, sillä häneltä puuttuivat kolikot kolehtia varten. Nopeasti kolehtia kerättäessä tytär juoksi isänsä luokse rahaa hakemaan. Takaisin palatessa kummisetä puuskahti ehkä hieman nolostuneena: ”Olisihan minäkin sinulle rahaa antanut!"

-    Illan viimeinen muistelija Aarre Lyytikäinen muisteli sekä omia että isänsä kertomia juttuja Lyytikkälän kylästä 1900-luvun alkupuolelta. Lyytikkälän rantaan tultiin kaukaisemmista mökeistä metsäpolkuja pitkin, sillä tie saatiin alueelle vasta suhteellisen myöhään. Kirkkotie kulki mm. Myyryläisen kaupan ohi, joka avasi usein ovensa myös sunnuntaina kirkkomatkalaisia varten. Kirkkomatkalla oli mahdollista toimittaa siis hengellisen puolen lisäksi myös maallisempia asioita. Reissuun saatettiin lähteä jo lauantaina, jolloin yövyttiin pitäjäntuvassa kirkon vieressä. Hauskana sattumuksena Lyytikäinen muistaa tarinan kirkonmenojen aikana kirkonpenkille nukahtaneestä isännästä, joka nukkui sikeästi myös sukulaisten metakan ja hädän läpi kun hänen huomattiin jääneen kirkkoon lukkojen taakse palveluksen loputtua. Veneillä tehdyillä kirkkomatkoilla rantauduttiin usein eri paikkoihin mm. Kiepin salmelle ja Niemelän rantaan. Lyytikäinen mukaan rantautumispaikan määräsi ensisijaisesti soutajan tahto, mutta esimerkiksi Kiepissä sijaitseva Pikkaraisen kauppa veti varmasti väkeä puoleensa. Kelitkin vaikuttivat reitin valintaan, mutta vähemmän kuin voisi kuvitella. Myrskyjä tai ukkosta saatettiin joutua pakoon lähitaloihin tai iso aallokko väistää luovimalla ja pidemmällä soutumatkalla.

Kuva: Arja Rantala

Puhumassa oikealla Veikko Honkanen, Erkki Karjalainen seuraa vieressä ja allekirjoittanut kirjaa.

Sihteerinä ja kirjurina toiminut Anne, joka ottaa vastuun erityisesti nimistössä esiintyvistä virheistä.

-

Kylässä naapurissa: Pertunmaan Vanha Rantala

Tänään vierailin Vanha-Rantalan talomuseolla Mäntyharjun naapurikunnassa Pertunmaalla.  Lähelle on joskus pitkä matka, sillä kutsu käymään on ollut voimassa jo useamman  kesän.  Pyrähdimme museolle kesken käsityökeskiviikkoa; hikisen helteisestä kesäpäivästä huolimatta neulepuikot kilisivät talon kuistilla,  niinkuin ovat kilisseet kesän jokaisena keskiviikkona satoi tai paistoi.

Vanha Rantalan päärakennus

Museonhoitaja Laura Laitinen piti meille perusteellisen museoesittelyn ja uteliaana kurkimme kaikkialle, minne vaan Laura meidään katsomaan päästi.  Kotoista Iso-Pappilan museota ja Vanha-Rantalaa näyttää yhdistävän ainakin yksi asia, lepakot viihtyvät molemmissa taloissa. Kapusimme piha-aittaan,  missä talon lepakot vetelivät päivätirsoja.

Jokainen piha-aitan pylväs on yksilöllinen

Vanha-Rantala päärakennuksen tupa on rakennettu 1700- luvulla.  Tupa on sisustettu monelle paikallimuseolle tuttuun talonpoikaiseen tapaan. Esillä on maalaistalon arkeen liittyviä esineitä: uuni ja ruoanlaittovälineitä, kehto sekä kangaspuut. Talon uudempi 1800-luvulla rakennettu pääty sitä vastoin henkii melkein kartanomaista tunnelmaa.  Salin sekä kamareiden sisustukset ovat talon omaa tuotantoa. Talon väkeä, etenkin naisia, on pidetty erittäin taitavina käsityöntekijöinä.

Paikalliset kädentaitajat ovat valmistaneet  talon kamareihin uudet verhot talon alkuperäisten mallien mukaan. 

Kamareissa on esillä on 1900- luvun alkuvuosikymmeninä tehtyjä tekstiilejä; ryijy, verhot, koristetyynyjä, seinävaatteita jne. Salin lattialla on hevosenkarvasta kudotut karvalankamatot. Huonekalut – ruokailu- ja oleskeluryhmät, sängyt sekä piirongit kertovat taas talon miesväen kädentaidoista.

Vanha Rantalan emännän hääpuku oli esillä

Museoalueeseen kuuluu  päärakennuksen lisäksi pihapiirin sauna ja aitat. Kaikki rakennukset ovat alkuperäisillä paikoillaan. Vanha-Rantalan vaiheet ovat olleet värikkäät. Tila on kuulunut samalle Paloniemen suvulle kolmesataa vuotta,  vuodesta 1665 vuoteen 1964 saakka. Talon viimeinen vakituinen asukas, Maria Puukko, muutti talosta vuonna 1958. Sen jälkeen talossa on toiminut mm. alakansakoulu ja kiertävä naisteollisuuskoulu. Talo muutettiin museoksi vuonna 1968. Aluksi toiminnasta vastasi Pertun Säätiö, jolta Museo siirtyi Pertunmaan kunnan omistukseen ja hoitoon vuonna 1988.

Laura näytti, miten vinttikaivo toimii.

Vanha-Rantalan talomuseo on Pertumaan ykkösmatkailukohde,  viehättävä paikka ja suosittelen ehdottomasti poikkeamista. Vanha-Rantala on mäntyharjulaisille ehdoton lähimatkailukohde.  Talo on tänä kesänä (kesä 2013)  avoinna vielä sunnuntaina 11.8.  Kyllähän taloon pääsee tutustumaan myös tilauksesta. Mutta jos ei tänä kesänä,  niin ensikesänä sitten....

Vanha-Rantalan museolta Iso-Pappilan museo sai lahjoituksena Pertunmaan kunnan veteraanimatrikkelin. Kirja löytyy jatkossa löytyy selailukappaleena Iso-Pappilan museolta. 

Anu Yli-Pyky

Pappilan vanha puutarha uuteen kukoistukseen?

Iso-Pappilan ulkoilualueen kunnostussuunnitelma sisältää paljon uutta, mutta huomioi myös vanhan säilyttämisen. Puutarhan vanhojen hiekkakäytävien katveista paljastui kiinnostavia löytöjä. Kunnostussuunnitelman laati opinnäytetyönään puutarha-alan harjoittelija Riitta Lindholm-Gröhn.

Pappilan puutarhan suunnitelmista on säilynyt ainoastaan vuoden 1932 piirros, josta selviää viljelykierron lisäksi polkujen ja muurien sijainti. Eri aikakausien kasveista on säilynyt vähän tietoa, alkuajoilta merkintöjä löytyy sireeneistä, humalasta ja kaalinviljelystä. 1800-luvulla hyötypuutarha sijaitsi suurin piirtein nykyisellä paikalla päärakennuksen etelä- ja länsipuolella. Puutarhassa kasvoi ainakin omena- ja kirsikkapuita sekä viinimarjapensaita.

Nykyisin Iso-Pappilan puutarha on pahasti  villiintynyt, mutta tarkasti katsomalla  löytyy  puutarhasta yhä runsaasti jälkiä menneestä loistosta. Erityisesti suuriksi venähtäneet pihapuut rikkovat puutarhan vanhan profiilin ja piilottavat aikoinaan kirkolle asti näkyneen pappilan katseilta. Etelä- ja länsipuolen mäntyjen ja vaurioituneiden koivujen huono tilanne on ollut tiedossa, mutta resurssien puutteen vuoksi ainoastaan kulkijoille vaaraksi olevia puita on voitu poistaa.

Etelärinteen aurinkoiselle nurmikolle kelpaisi kellahtaa! Ensi kesänä tänne levittäytyy sisänäyttelyiden jatke Mökkipiha ja tulevaisuudessa saamme ehkä nauttia piknikeistä ja muista tapahtumista.

Vuosisadan vaihteessa puutarhaan oli istutettu lisää omenapuita, hyötymansikoita, keittiökasveja ja marjapensaita. Etupihalla kukoistivat nyt jo hävinneet hevoskastanjat sekä päivänliljat, vuorenkilvet ja tyräkit. Myös harjaneilikat, iirikset ja hanhenjalat olivat löytäneet paikkansa kukkapenkeistä.

Vanhat pengerrykset ja hiekoitettujen käytävien paikat löytyvät yhä kasvillisuuden seasta. Taustalla pilkottava vilpola on rakennettu uudelleen, vanha vilpola purettiin museotoiminnan alussa vuonna 1972.

Pihan puolelta löytyy runsaasti erilaisia angervoja (ainakin idänvirpi, mesi, ruusu, rusopaju ja koivu), neidonruusua, pimpinellaruusuja (tuttavallisemmin juhannusruusu) ja erilaisia liljoja (tarhapäivän, tarhakuun, sinikuun ja kirjokuun). Luonnonkukista puutarhaan ja viereiselle niittyalueelle on levinnyt erilaisia kellokukkia (kissan, harakan ja peuran), sinivuokkoa, särmäkuismaa, keltanätkelmää, niittyleinikkiä, erilaisia ailakkeja ja apiloita sekä kohokkeja ja orvokkeja.

Näihin kätkettyihin aarteisiin pääsee ensivuonna tutustumaan lapsille (ja tietysti kaikille muillekin kiinnostuneille) suunnatussa Kasvibongauksessa, jossa metsästetään ja tunnistetaan puutarhasta löytyviä kasveja ja muita merkkejä vanhasta pappilan puutarhasta.

Kirkkoon sanankuuloon ja uutisia kuulemaan.

Iso-Pappilan tämän kesän näyttelyn yksi  teema on kirkkomatkat  ja –tavat Mäntyharjussa. Kirkko oli entisaikana merkittävä tiedonjakaja.   Sananjulistuksen lisäksi kirkon kuulutuksis­sa ilmoitettiin uusista määräyksistä, asetuksista ja veron keräyksestä. Kirkossa kerrottiin myös kuolleista, syntyneistä ja avioliittoon astuneis­ta, varastetusta tavarasta, huutokaupoista, silta- ja tietöistä, pappilan päivätöistä ja muista eri­laisista tapahtumista. Tiedonkulun kannalta oli tärkeää,  että kylästä aina muutama kyläläinen lähti sunnuntaina kirkkoon. Tärkeää oli tavata myös oman kylän ulkopuolisia ihmisiä. Myös puolisoa katsasteltiin kirkonmäeltä. 

Vaikeakulkuisten taipaleiden takana asuneet ihmiset tekivät kirkkomatkoja erityisesti kirkkoveneillä, joita on käytetty eri puolilla Suo­mea ainakin 1600-luvulta lähtien. Suurimmat mäntyharjulaiset kirkkoveneet ovat olleet yhteisomistuksessa. Talot muodostivat yhtymän eli venekunnan.  Ti­laton väestö ei juuri hakeutunut venekuntien jäseneksi, koska se vaihtoi usein asuinpaikkaa työnsaantimahdollisuuksien mukaan. Sen si­jaan suuremmat talot saattoivat ylläpitää venet­tä myös alustalaisten tarvetta silmällä pitäen. Tällaisia suurikokoisia veneitä oli mm. Toivo­lan kylässä Häkkälässä, Hämäläisen hovissa ja Lahnaniemellä Heikkilässä.

Mäntyharjun 400- vuotisjuhlien perinnejumalanpalvelukseen tultiin kirkkoveneillä.

Kirkkomatkalle lähtijöistä etuoikeutettuja oli­vat tietenkin veneen osakkaat, ja riuskojen miesten mukanaolo oli suotavaa, jotta kylän kunnia soutukilvassa oli turvattu. Kilpailuja järjestettiin kotimatkalla ja erityisen innokkaita kilpailijoita oli­vat Pertunmaan kyläläiset, jopa siinä määrin, että Ahvenniemessä jäivät naiset ja lapset ran­nalle. Soutamisen lisäksi matkalaiset viihdytti­vät itseään virsiä veisaten. Kirkkomatkalle pakattiin mukaan runsaat eväät, sillä pitkän matkan lisäksi oli kyettävä esittele­mään muille oman kylän vaurautta. Toisessa va­kassa tai nyytissä olivat virsikirja ja kirkkovaat­teet. Jos tultiin veneellä, kirkkovaatteet puettiin päälle vasta kirkkorannassa, sillä soudettaessa vaatteet olisivat kuluneet.

Kirkkoveneet alkoivat jäädä pois käytöstä pian 1900-luvulle tultaessa. Venematkalle lähtijöis­tä alkoi olla puutetta, eikä uusia kirkkovenei­tä ei enää rakennettu vuosisadan vaihteen jäl­keen. Kirkkoveneellä tehty yhteisöllinen matka nähtiin vuosisadan alussa vanhanaikaisena. Paljon hienompaa oli taittaa taivalta hevoskär­ryillä kukin perhe omalla kyydillään.

Mäntyharjulainen Kerttu Mörsky muistelee kirkkomatkoja seuraavasti:

”Myöhemmin 40-luvulla kuljettiin isän kanssa kirkkoon he­vosella, joka veti heinäkärryjä. Seuraavassa vaiheessa mentiin Väinö Tuukkasen avolavakuorma-autolla. Siellä se häkäponttö vaan tuprusi ja katku oli kamala. Päät noessa varmaan män­tiin kirkkoon, mutta mäntiin vaan. Myöhemmin Pylkkäsen Tau­non auto kulki bensiinillä ja siinä oli jo kunnon penkit.”

Tiistaina 6.8 klo 16.00 alkaen Iso-Pappilan museolla järjestetään museoilta. Klo 16 alkaen muistellaan kirkkomatkoja Mäntyharjussa Erkki Karjalaisen johdolla. Paikalla on muutamia mäntyharjulaisia, jotka ovat tehneet kirkkomatkoja mm. veneellä, apostolinkyydillä ja hevosella. Mukana muistelemassa ovat mm. Kerttu Mörsky, Aarre Lyytikäinen, Matti Holmström, Reino Honkanen. Kello 17 on mahdollisuus osallistua museon opastuskierrokseen ja klo 18.00 alkaa museolla Duo Braccion konsertti illan iloksi. Iltakahvit tarjotaan klo 16.00 jälkeen saapuneille. Pääsylippu 2,5 e/ henkilö, alle 18-vuotiaat maksutta.