Itsenäisyyttä vartioimassa -mäntyharjulaiset talvisodassa

Talvisodan syttymisestä on kulunut 75-vuotta. Sota syttyi 30.11.1939. Itsenäisyyttä vartioimassa  Mäntyharjun rintamaveteraanit ry:n julkaisemassa veteraanimatrikkelissa kuvataan talvisodan taisteluja mäntyharjulaisten näkökulmasta hyvin tarkasti. Erityisesti Tolvajärven taistelut ovat lähikuvassa. 

Itsenäisyyttä vartioimassa julkaistiin vuonna 2008. Kirjan on toimittanut Pentti Himanen.

Vilho Ukkonen kertoo lähtötunnelmistaan sotaan seuraavasti: 

 14.11.1939 "Muistan lähtöhetken kuin eilisen päivän. Asemalaiturilla lensi vielä huuli ja herja, mutta lähtöhetken koittaessa miehet vakavoituivat. Junan alkaessa puuskuttaa kohti pohjoista viritimme laulun "Kuullos pyhä vala kallis Suomenmaa". Kunnan edustajana saattojoukoissa asemalaiturilla oli kunnallismies Oskari Hall. Laulun kajahtaessa hän paljasti päänsä ja seisoi paikallaan niin kauan kuin junasta saatoimme hänet nähdä. Vetureiden juottotornin juurella seisoi iäkäs suojeluskuntalainen vartiovuoroaan suorittaen"

Mäntyharjulaisen alikersantti Martti Mäntysen rintamapäiväkirja löytyy myös Veteraanimatrikkelista. Hän piti päiväkirjaa sodan alkupäivistä kaatumispäiväänsä saakka. Eilen itsenäisyyspäivänä 75-vuotta sitten 6.12.1939 hän kirjoitti:

"Taistelu lakkasi  noin klo 1.00, jonka jälkeen peräännyimme Ristisalmelle ja rakensimme teltat valmiiksi kello 10.00 mennessä ja kävimme telttoihin, jossa kirjoitan tätä.

7.12.1939 Martti Mäntynen kirjoitti: 

"Läksimme Tolvajärvelle, jossa majoituimme Vilokkisen taloon. Kirje kotiin. Noin klo 16.00  lähdimme marssimaan Hangasvaaraan ja saavuimme sinne seuraavana aamuna."

Alikersantti Martti  Mäntynen kaatui viisi päivää myöhemmin 12.12.1939 Tolvajärvellä. Päiväkirja löytyi asetakin taskusta. Tolvajärven taistelua ja voittoa 12.12.1939 luonnehditaan historialliseksi. Taisteluun osallistuivat kaikki Eversti Talvelan joukot ja mäntyharjulaiset joukot hyökkäsivät äärimmäisenä oikealla. Tolvajärven taisteluissa kaatui Mäntysen lisäksi 24 muuta mäntyharjulaista. Tolvajärvellä käytiin yksi sodan ratkaisevista taisteluista. Veteraanimatrikkelissä kuvataan Tolvajärven voittoa operatiivisesti tärkeänä, mutta myös psykologiselta kannalta se vahvisti koko Suomen taistelutahtoa ja uskoa pienen Suomen selviämiseen sodasta.  Kaiken kaikkiaan talvisota kesti 105 päivää ja sodassa kaatui 116 mäntyharjulaista. 

Er.P 112 on mäntyharjulaisista muodostettu pataljoona, joka keskitettiin Tolvajärvelle
 (Kuva: Itsenäisyyttä vartioimassa, Mäntyharjun Rintamaveteraanit. 2008)

Kuva Mäntyharjun ensimmäisistä sankarihautajaisista joulukuussa 1939.
Kuva: Matkakuvaaja Nestor Kurvinen Mäntyharjun museon arkisto

Vääpeli Pentti Turkin Tolvajärven taistelua kuvaava runon viimeinen säkeistö: 

Nyt päättynyt on historian lehti

Tää lehti Tolvajärven taistelon.

Siell, jälleen suomalainen voittoon ehti

Viel' pohjan poika nytkin sankar on

Tääl vielä nytkin elää isäin henki

Ei Suomen mies ol koskaa orja -renki.

(Lähde: Itsenäisyyttä vartioimassa -veteraanimatrikkeli)

Mäntyharjun veteraanimatrikkelia on otettu pieni painos.  Kirja on jo lähes loppuunmyyty, mutta vielä joitain kappaleita on ostettavissa Mäntyharjun rintamaveteraaneilta. Mäntyharjun rintamaveteraanit ry:n toimisto on Mäntyharjun kunnantoimistolla ja on avoinna pääsääntöisesti maanantaisin klo 9-11. Kesäaikana kirja on myytävänä myös Mäntyharjun museolla Iso-Pappilassa. 

Paljain jaloin kesää -Vuodenkulun mukaiset leikit

Torstaina 20.11. vietetään lapsen oikeuksien julistuksen 25-vuotispäivää.  Tämän vuoden teema on lapsella on oikeus leikkiin. Leikki on lasten työtä - on tänään ja oli aikaisemminkin.  Lasten leikit  jäljittelevät usein aikuisten askareita. Iso-Pappilan 200 vuotta juhlanäyttelyssä kesällä 2012  kerrottiin pappilan lasten leikeistä ja vuoden kulun mukaisista tapahtumista seuraavasti.  


Syntymäpäiväjuhlien sijaan säätyläisperheissä juhlittiin nimipäiviä. Päivänsankari kukitettiin kukin ja juhlan kunniaksi tarjottiin kahvia ja herkkuja. Sukulaiset ja tuttavat saapuivat juhliin kaukaakin ja saattoivat viipyä useita päiviä.

Uudenvuodenpäivänä pidettiin Iso-Pappilassa isot juhlat, joiden ohjelmaan kuului myös tanssia. Kirkkoherran perheen sukulaiset matkustivat vieraisille ja lisäksi kutsuttiin lähiseudun lomahuviloiden säätyläisväkeä. Illan ohjelmanumerona saatettiin tehdä muutama kansanparissa suosittu uudenvuodentaikakin, vaikka pappisväki tällaista taikauskoa paheksuikin.


Pitkiä pellavia

Laskiaisena käytiin muun kylänväen kanssa kelkkamäessä.  Pappilan  lasten  kelkka  oli  varmasti kylän hienoimpia eikä sillä saanut laskea kuka tahansa. Laskiainen  oli  kirkkoherran  perheessä tärkeä  juhla, sillä siitä alkoi hiljentyminen ja valmistautuminen pääsiäiseen.

Myös Kalevalan päivää 28. helmikuuta juhlistettiin etenkin kansallismielisten pappien perheissä. Myös Mäntyharjun kirkkoherrat olivat innokkaasti mukana edistämässä suomalaisuusaatteen leviämistä.

Kirkkoherra Juhani Kuurne ja lapset (Kuurneen kotiarkisto/ Mäntyharjun museo) Juhani Kuurne oli viimeinen Iso-Pappilassa asunut kirkkoherra,  Kirkkoherra muutti 1950-luvun lopulla rakennettuun Niemen pappilaan

Vappuna vietettiin taas suuria kutsuja Iso-Pappilassa, samalla kun palkollisten lapset juoksivat kellojen kanssa ympäri pihaa suojaten karjaa pahoilta hengiltä. Keväällä pappilan lapset saattoivat myös käydä pyytämässä rengeiltä tai muilta palkollisilta pajupillejä, vesimyllyjä tai hernepyssyjä leikkikaluiksi.

Kesäleirillä. Kuva: Nestori Kuvinen. Mäntyharjun museon arkisto

Karhun juhlat

Kesäkuun alussa koitti kaikkien lasten suosikkipäivä, sillä 6. päivänä oli lupa riisua kengät koko kesän ajaksi. Keskikesänpäivänä eli karhunpäivänä 13.6. saatettiin viettää  metsän  kuninkaan syntymäjuhlaa. Juhannuksena poltettiin Mäntyharjunkin alueella suuria juhannuskokkoja. Kesä oli myös erilaisten eväsretkien aikaa, luonnonhelmaan lähdettiin soutelemaan tai vaikkapa mustikoita poimimaan.


Mikkelinpäivänä karja ajettiin takaisin navettoihin ja työstä vapautuneet paimenet ajoivat komeassa saattueessa ratsuhevosilla Mikkelisunnuntain kirkonmenoihin. Kirkkoherra saattoi olla koko päivän hyvin kiireinen, sillä päivä oli myös köyhemmän kansan tavallinen hääpäivä. Hääparien katselusta irtosi ajankulua ja leikinaiheita myös pappilan lapsille.


Teksti: Anne Närhi/ Iso-Pappila 200 -kesänäyttely 2012

Pieniä aarteita IV

Tohtori Johan Philip Freseniuksen kirjoittama teos "Omantunnon kysymykset" painettiin Suomessa vuonna 1770, mutta teos on kirjoitettu jo vuonna 1754. Kesällä 1846 kirjan omisti Alexander Hindriksson. Omistuskirjoituksen mukaan Alexander oli kotoisin Ybborsnänistä, mutta missä tuo paikka lienee, tiedä en. Yli sata vuotta myöhemmin, vuonna 1981, Helena Karhu lahjoitti teoksen Mäntyharjun museolle. Nyt reissuillaan hieman rähjääntynyt kirja viettää eläkepäiviä happovapaaseen paperiin käärittynä museon säilytystiloissa.

Kappale kirjoittajan esipuheesta vuodelta 1754, suomentanut Olof Sandberg.

Aiemman omistajan merkintä.

Anne

Nurkanvaltaus kulttuurille Askeleen vanhalla kenkätehtaalla

Askeleen vanha kenkätehdas Mäntyharjussa nousee tällä viikolla kaikkien huulille; entiseen tehtaan Pohjaamo -hallista lähetetään suora nettikonsertti torstaina 9.10. klo 10. Konsertissa esiintyy Mikkelin kaupunginorkesteri solistinaan maailmankuulu beatboksari Felix Zenger.  Myös teatteria ja nukketeatteria on tarjolla. 

Mikä on Askel?

Katso Hannu Heilion kaitafilmi Askel vuonna 1979

Rautateiden kehitys loi parantuneiden liikenne- ja liikeyhteyksiensä ansiosta teollisuutta myös maaseuduille. Mäntyharjulainen Askeleen kenkätehdas on tästä ilmiöstä hyvä esimerkki. Yritys sai alkunsa Juho Puttosen toimesta vuonna 1934. Aivan aluksi Puttonen valmisti kenkien irtopohjallisia Ristiinan Kuomionkosken myllyalueella. Vuonna 1938 hän siirtyi tehtailemaan myös erilaisia kenkiä ja tohveleita. Sotien jälkeen teollisuustoiminta laajeni kuitenkin niin merkittävästi, että vuonna 1954 yritys päätti perustaa sisaryhtiön naapurikuntaan, Mäntyharjulle. Hyvien kulkuyhteyksien ansioista tuotteille taattiin näin sukkela vienti tehtaalta suoraan markkinoille.

Mäntyharjun uusi tehdas työllisti kerralla sata työntekijää eikä sen laajentuminen loppunut vielä tähän. Vuonna 1960 työväen määrä oli kasvanut 170 henkilöön ja  vuosikymmenen lopussa määrä oli jo 200. Vielä vuonna 1980 otettiin tehtaaseen rakennettu lisärakennus käyttöön, jonka seurauksena työntekijämäärä kasvoi vielä 30:lla. 1990- luvun lama ja idänviennin hiipuminen oli kohtalokasta kenkäalalle.  Askeleen kenkätehdas hakeutui konkurssiin juhannusviikolla 1991.

Nykyisin vanhassa tehdasrakennuksessa on erilaista pienyritystoimintaa, kansalaisopiston kudontapiirejä sekä nuorisotilat. 

Tapahtumaviikolla Askeleen Pohjaamosalissa on esillä pieni historiikki tehtaan historiasta ja nykyisyydestä. Esillä on pieni otos Askeleen kenkätuotantoa Mäntyharjun museon kokoelmista. 

Kenkiä museon kokoelmista

Mäntyharjua filmin silmin

Hannu Heilio (1924-1988) toimi Mäntyharjun kunnan nuorisosihteerinä yli kolmekymmentä vuotta. Hän oli innokas kaitafilmaaja ja valokuvaaja ja dokumentoi työnsä ohessa Mäntyharjun tapahtumia ahkerasti.

Hannu Heilion aineistoa löytyy Mäntyharjun museon arkistosta. Hänen kaitafilmituotantoa on digitoitu vuonna 2004. Nyt pieniä klippeja on siirretty myös koko kansan nähtäville Vimeon kautta. Diskotanssikurssiklippi vuodelta 1978 sai yhden viikonlopun aikana jo reilut 10 000 katsomiskertaa. Entisten nuorten nostalgia siis puree. Muitakin aihealueita on vähitellen siirtymässä lyhyinä pätkinä nettiin katsotavaksi.

Museon kuva-arkistosta löytyy myös Hannu Heilion valokuvatallenteita Mäntyharjun tapahtumista.
 Tässä kuva Virkistyksen 60-vuotisjuhlista. 

Heiliö synty Iisalmen maalaiskunnassa. Sodan jälkeen hän kävi nuoriso-ohjaaja kurssin ja työskenteli ensin kotikunnassaan ja sen jälkeen Kyyjärvellä Keski-Suomessa. Vuonna 1955 Heiliö siirtyi Mäntyharjuun, jossa toimi ensin nuoriso-ohjaajana ja sen jälkeen nuorisosihteerinä eläkkeelle jäämiseensä vuoteen 1986 asti.


Anu

Hampaankolot puhtaaksi

Vuosi sitten kirjoitin tässä blogissa hampaankoloon jääneistä asioista Iso-Pappilan alueella. Totesin tuolloin, että kellari ja pienet aitat ovat tulossa välittömiä korjaustarpeita vaativien rakennusten kategoriaan. Blogissa harmittelin kunnostamattomien aittojen tilannetta ja kellarin kattoja peittävää paksua sammalkerrosta ja kellarin muuria, joka on vaarassa romahtaa aitan seinää kohti. Asiani otettiin kuitenkin vakavasti ja kunnostustarpeet pääsivät kunnostuslistalle ja nyt työt on aloitettu. Mahtavaa! 

Iso-Pappilan remontit etenevät kahdella rintamalla. Kellarin kunnostus tehdään kunnan omana työllistämistyönä. Miehet pääsivät kellarin katton kimppuun alkuviikosta, kun kellarin kattorakenteisiin majoittuneita ampiaisia vastaan käyty sota oli voitettu.  Kellarin katon purkutyössä kävi ilmi, että katon rakenteet olivat läpilahot. Remontti etenee tällä viikolla kattorakenteiden uusimispuuhissa.  Kattourakan jälkeen päästään kellarin muurin kimppuun. 

Aittojen ja suuren kivinavetan katon pesun ja suojauksen kunnan kiinteistöpalvelu hankki ostopalveluna. 

Kunta osti kattojen pesun ja suojauksen Suomen kattoCenteriltä

Nyt katot hehkuvat auringossa oranssinpunaisena ehkä pikkuisen karkkimaisena ja  liiankin heleänä, mutta kylläpä nämä uudet pinnat pian haalistuvat ja silmä sopeutuu. 

Iso-Pappilan nelisen vuotta kestänyt kunnostusrumba on kiinnostanut monia tahoja. Kunnostusprojektiin on käynyt tutustumassa vuosien varrella kymmeniä perinnekunnostusprojekteja suunnittelevia ammattilaisia että opiskelijoita. Tänään kiersin Iso-Pappilan aluetta Kouvolan ammattikorkeakoulun opiskelijan Moona Ruuttulan kanssa. Hän etsi ideoita ja korjausvinkkejä asiakkaansa kunnostusta vailla olevalle navettakohteelle. On hienoa, että Mäntyharjun Iso-Pappilassa tehty työ toimii esimerkkinä myös muualla. 

Anu

Värejä! Kummituksia?

Kuvataiteilijat valloittivat Iso-Pappilan jälleen viikoksi, kun  Suomen Kuvataideakatemian perinteinen pigmenttileiri alkoi. Suosittu leiri on toteutettu noin kaksikymmentä vuotta peräkkäin. Leirille on vuosittain  ollut enemmän tulijoita kun on paikkoja. Tällä kertaa kaukaisin leiriläinen tuli  Taiwanista vain tätä viikon mittaista kurssia varten. Iso-Pappilan leiristä oli tieto opiskelijalle Taiwaniin kantautunut edellisvuoden Suomen vaihto-opiskeluvuoden kautta.

Kaksisataavuotias Iso-Pappilan rakennus, lähes yhtä vanha pihapiiri ja luonto ympärillä ihastutti kurssilaisia ja sai myös kuuntelemaan ja katselemaan tarkemmin. Kummitteleeko täällä? Illan pimeys ja hiljaisuus  sai ainakin erää leiriläisen mielikuvituksen heräämään ja kehittelemää Iso-Pappilaan myös kummituksen.  Kauempaa tullut  leiriläinen  taiwanilainen vaihto-opiskelija kuvasi Iso-Pappilan ympäristön olevan kuin suoraa satukirjasta.  

Taiwanilaisen opiskelijan kamera oli ahkerassa käytössä,  kun tutustuimme Iso-Pappilan museokokoelmiin. 

Suuri Iso-Pappilan veranta on mainio värinkeittopaikka. Katosta tarvittiinkin, koska tämän vuoden leiriviikkoa oli hyvin sateinen.

Sävyt löytyvät Iso-Pappilan ympäristöstä kasveista ja hiekkakuopilta. Väriaineita eli pigmenttejä valmistetaan  tuhansia vuosia vanhoilla menetelmillä.

                                                                                                                                  

Tervetuloa jälleen ensi syksynä!  

Ja ei Iso-Pappilassa oikeasti kummittele, mutta museotonttu toki saattaa tehdä yöllisiä tarkastuskierroksia.  

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    




                                                                                                          

Vielä ehtii - Miekankosken uittomuseo avoinna elokuun loppuun

Iso-Pappilan museo meni kiinni jo pari viikkoa sitten, mutta toinen Mäntyharjun kunnan museoyksiköistä Miekankosken uittomuseo on avoinna vielä viikon eli sunnuntaihin 31.8. saakka päivittäin kello 10-20. Miekankosken kahvilassa voi museokäynnin lomassa juoda kupposen kahvia vaikka marjapiirakan tai karjalanpiirakan kera. 

Miekankosken uittomuseo perustettiin vuonna 1990 entiseen uittotukikohtaan Miekan saarelle jossa uiton aikaiset rakennukset olivat vielä jäljellä. Museo oli perustamisvaiheessa yksityinen museo, jonka taustavoimina oli paikallisia uittoperinteen vaalijoita. Aktiivisimmat toimijat Kauko Keränen ja Kaarlo Salmenkivi olivat molemmat aiemmin työskennelleet uittotyön parissa. Salmenkivi on myös asunut koko ikänsä Miekankosken läheisyydessä. 

Uittomuseon esineistöstä osa tuli lahjoituksina yksityisiltä, osa lainoina Mäntyharjun museolta. Mäntyharjun museosta esineistöä on säilyneiden dokumenttien mukaan lainattiin uittomuseolle vuosina 1990, 1991 ja 1992. Näyttely on siis rakentunut vähitellen. Uittomuseossa on ollut esillä myös Kauko Keräsen keräämiä valokuvia, joista suuri osa on julkaistu myös hänen teoksessaan Uittomuistoja Mäntyharjun reitiltä (1999). Museonäyttely uudistettiin kesällä 2007.

Vuonna 1997 alkuperäinen kahvilayrittäjä lopetti toimintansa. Samalla koko Miekankosken esinekokoelmat lahjoitettiin kunnalle. Tällä hetkellä kahvilatoimintaa pyörittää jo kolmas kahvilayrittäjä, Juhla- ja eräruokapalvelu Tapio Sinkko. Kahvilayrittäjä on vastuussa museon avoinnapidosta, museoympäristön siisteydestä ja hoidosta, mutta kokoelmat omistaa Mäntyharjun kunnan museo.

Ponttuulla: Kauko Keräsen kokoelma, Mäntyharjun museon arkisto

Miekankosken uittohistoriaa lyhyesti

Miekan saarta erottivat mantereesta alun perin salmet. Alempana vesistössä sijaitsevan Voikosken syventäminen 1800-luvulla laski vedenpintaa niin, että Miekan salmista tuli koskia. Pohjoinen Miekankoski kuitenkin ruopattiin irtouiton tarpeisiin. Kaupallista uittoa Miekankosken kautta harjoitettiin ainakin 1800-luvun lopulta lähtien. 

Uittoväylän kymmenen suurinta käyttäjää perusti vuonna 1891 Mäntyharjun väliaikaisen uittoyhdistyksen. Samana vuonna Miekansaareen rakennettiin rata, jonka avulla tukkilauttojen hinaamisessa käytettyjä varppausaluksia saatiin siirrettyä saaren yli vesistöstä toiseen. Kun Saimaalta rakennettiin oikoreitti Mäntyharjun vesistöön vuonna 1910, tuli Miekankoskesta kahden tärkeän uittoväylän risteyskohta. Samalla Mäntyharjun väylän uittotukikohta siirrettiin Miekansaareen, jonne rakennettiin uittotupa, paja ja varasto. Nykyiset rakennukset ovat peräisin 1940-luvulta. 

Mäntyharjun reitillä siirryttiin nippu-uittoon viimeisten joukossa vuonna 1963. Nipuissa uittaminen tehosti ja nopeutti uittoa. Sen onnistuminen vaati kuitenkin muutostöitä. Miekassa uitto siirtyi eteläiseen koskeen, joka muokattiin nippu-uiton tarpeiden mukaiseksi. Uitto Miekankoskessa päättyi kokonaan vuonna 1975.

Helteisen huvilakesän saldoa

Mäntyharjun Huvilaelämää -näyttely päättyi viime sunnuntaina ja näyttely purettiin eilen. Huvilaelämää näyttely sai erittäin hyvää palautetta ja moni on ehtinyt harmittelemaan, että näyttely jouduttiin purkamaan "kesken kesäkauden". Monet löysivät näyttelyn viime hetkillä ja viimeinen avoinnaolo viikko oli koko kesän vilkkain.  Museotoimintaan kuuluu, että näyttelyt tulevat ja menevät, mutta näyttelyä varten kerätty tieto, perinne ja valokuvat tiivistyvät museon kokoelmiksi ja perinnetiedoksi. Mahdollisesti osa tämän kesän näyttelyaineistosta pääsee esille myös ensi kesänä jossain muodossa. Mäntyharjun huvilahistoriasta on myös suunnitteilla kirja.

"Saaristen" kahvipöytä näyttelyssä

Kiitos muistoja kertoneille huvilasuvuille. Ilman teidän aktiivista panosta ei olisi ollut näyttelyä. Kiitos myös yhteistyökumppaneille Suur-Savon sähkölle ja Mäntyharjun seuralle. Ilman yleisöä ei näyttelylläkään ole merkitystä,  joten kiitos kaikille vierailijoille käynnistä ja myös kannustavasta sekä myönteisestå palautteesta.

Ensi kesänä Mäntyharjun vapaa-ajanasumisteema jatkuu mökkielämää -näyttelyllä. Ajallisesti siirrymme 1950-luvun lopulta kohti tätä päivää ja tehdään vilkaisu myös vapaa-ajanasumisen tulevaisuuteen. Mökkimuistoja kerätään edelleen ja näyttely hahmottuu tulevan talven aikana. Tule mukaan muistelemaan.

Anu

Päitä ja kalloja - taidetta ja ITE-taidetta sulassa sovussa

Tänään availin museonäyttelyiden ovia ja kiinnitin ensimmäistä kertaa varsinaisesti huomiota museoalueen pää- ja kallogalleriaan. Kuvanveistäjä Nina Terno veistokset Taidekeskus Salmelan näyttelyosiossa ovat kiehtovan pelottavia.  Nina Terno (1935-2003) Viipurissa syntynyt kuvataiteilija ammensi aiheita mm. kalevalaisesta mytologiasta. Taidekeskus Salmela on toteuttanut näyttelyn kivinavetan alakertaan taiteilijan kanssa yhteistyössä. Näyttelyn aiheet pulppuavat Kalevalasta ja Nina Ternolle rakkaista hevosista.

Nina Ternon veistos Graniittimakasiinissa

ITE; itse tehty elämä. Simpauttajan lavasteisiin kuuluva ITE-veistos.

Mäntyharjun Pappilanparven kesäteatterin ympäristössä Heikki Turusen Simpauttaja näytelmään liittyvät ITE-veistokset ovat piristäneet museonmäkeä tämä kesänä. Jotka tuntevat Simpauttaja tarinan tai vierailivat katsomassa Pappilanparvella tietävät, että näytelmässä veistoksilla on rooli näytelmässä. Mielenterveysongelmista kärsivä nuori Ryynäsen Otto veistää naisen kuvia männynrungoista. Nämä ITE-veistokset ovat muuten myytävänä. Mäntyharjun kesäteatterin Facebook -sivulla kerrotaan seuraavaa "Ryynäsen Oton puiset naiset huutokaupataan kesän aikana tällä sivustolla!  Naiset kaupataan erikseen ja myydään 16.8. mennessä korkeimman tarjouksen tehneelle." 

ITE -taiteesta löytyy tietoa Maaseudun Sivistysliiton sivustolta.  ITE-taiteesta kerrotaan seuraavasti:   ITE-taide on oman aikamme kansantaidetta. Perinteisessä kansantaiteessa korostuivat kollektiivisuus ja traditiosidonnaisuus. ITE-taiteessa ne on korvattu yksilöllisellä taiteilijuudella ja omaperäisellä luovuudella. Siinä missä perinteinen kansantaide edusti ennen kaikkea esteettisesti korkeatasoista käsityötä, nykykansantaide on kätevyyteen ja kekseliäisyyteen perustuvaa kansanomaista kuvataidetta.

Omaperäistä luovuutta -ITE (itse tehty elämä)

Nina Ternon pronssiveistos

Taidekeskus Salmelan kesänäyttelystä löytyy lisää Nina Ternon teoksia



Anu

YLE Areena: Suomalaiset kesämökkihöperöt

Kesämökkeily oli 1960-luvulla kansanomaistunut melkoisesti vuosisadan alun harvojen herrojen harrastamasta huvilalomailusta. Vaikka mökkeily yleistyi, olivat suomalaiset kaikkea muuta kuin valmiita tinkimään kesäasumisen pääperiaatteista, kuten omasta reviiristään.

Vuoden 1969 Mökkihöperöt-ohjelmassa pääteltiin, että kaupungistumisesta johtuva, kiihtynyt elämäntahti oli merkittävä syy sille, että suomalaiset kirmasivat kesäisin sankoin joukoin takaisin luonnon helmaan. Ohjelmassa kesäisiä kaupunkeja kuvaillaan "tukalina" ja "automaattikoneiden pakkotahdittamina" paikkoina.

Toinen selitys mökkeilyinnolle oli maalta kaupunkeihin muuttaneiden ihmisten halu palata juurilleen. Lisäksi mökkilomailu oli verraten halpaa huvia.

Mökkibuumin katsotaan Suomessa käynnistyneen 1920–40-lukujen aikana. Mökkeilijöiden kerrotaan kelpuuttaneen kesäasumisikseen jopa pahvista kyhättyjä hökkeleitä tai hylättyjä linja-autojen kuomuja. Vuonna 1969 tällaiset viritelmät olivat kuitenkin jo harvinaisia.

Keskiluokkaisen mökin kustannuksiksi arvioitiin halvimmillaan 20 000 markkaa, tontteineen kaikkineen. Ohjelmassa ei unohdeta pohtia lisääntyvän mökkeilyn vaikutuksia luontoon. Myöskään mökkitonttien kaavoituskysymykset eivät olleet yksiselitteisiä.

Mitä suomalaiset sitten mökkeilystä hakivat? Oma rauha lienee aina ollut se tärkein elementti.

Ohjelmassa tarkastellaankin mökkeilijöiden reviirinpuolustuskeinoja, esimerkiksi kieltotauluja, joita ihmiset pystyttivät tonteilleen yksityisyytensä vahvistukseksi. Lain voimaa ei tosin voitu pelkillä tauluilla saavuttaa, ohjelmassa muistutetaan. Jokamiehen oikeudet ja vakiintuneet maan tavat olivat ajoittain ristiriidassa yksityisyyttä tavoittelevien unelmien kanssa.

Teksti: Ville Matilainen

Yle Areena Mökkihöperöt (otteita).

Tauno Palo uimahousuissa

"Kuvitelkaa, ihmiset. Olen nähnyt nuoren ja salskean Tauno Palon Mäntyharjun asemalla mustissa uimahousuissa. Hän oli astunut junanvaunusta asemalla ja kysyi junailijalta, ehtisikö hän käydä asemanlammessa uimassa ennen kuin matka Mikkeliin jatkuisi. Junailija tietenkin suostui tähän viivytykseen, ja Tauno harppio pitkin askelin veteen, polski siellä aikansa ja palasi sitten vaunuun. Tämä tapahtui ilmeisesti asemasodan aikana, jolloin näyttelijöitäkin saatettiin irrottaa viihdytyskiertueille sotatoimista.

Me tuijotimme Tauno Paloa silmät ihastuksesta pyöreinä, olihan hän sen ajan kuuluisin filmitähti. Hän oli varmaan matkalla Mikkeliin. Usein näimme myös Tauno Majurin, melkein yhtä kuuluisan tähden, joka astui Helsinkiin menevään junaan ja oli ilmeisesti käynyt tervehtimässä veljeään tämän mökissä ja sittemmin talossa Juolan rannalla. Eeva-Kaarina Volasenkin taisin joskus nähdä jaloittelemassa junan seisoessa. Varsinaista bongausta!"

Mäntyharjun asema ja asemanlampi nykyään.

"Juna tuli Mäntyharjun asemalla kello viiden aikoihin iltapäivällä etelästä ja samoihin aikoihin saapui juna pohjoisesta, Mikkelistä. Asemasilta oli täynnä väkeä, josta suurin osa ei suinkaan ollut matkustavaisia, vaan niitä jotka halusivat tietää, minne kukakin oli menossa ja kuka tuli Mäntyharjuun. Jaaha, tuo meni Mikkeliin. Mitähän se siellä tekee? Nuo nousivat etelään menevään. Lienevätkö matkalla ihan Helsinkiin? Sota-aikaan tuli paljon lomalaisia ja toisia lähti. Mäntyharjun asema oli samanlainen uutisten levityspaikka, kuin vierailutkin, ihmeen paljon tietoa sieltä saatiinkin.

Juoruiltuaan ja taivasteltuaan aikansa väki hajaantui koteihinsa missä odottivat jo uteliaat uutistenkuulijat. Juttua riitti koko illaksi."

Ote Pirkko Huhtasen kirjasta "Huvila Mäntyharjussa". Huhtasen  isovanhemmat Eero August ja Olga Vihersalo toimivat opettajina kirkonkylän kansakoulussa ja hänen äitinsä tunnettiin paikallisten suussa yksinkertaisesti vain "Koulun Ilonana". Perhe asui talvet Helsingissä, mutta "paikallisuus" auttoi heitä hankkimaan huvilan paikan Mäntyharjusta 1930-luvun lopussa. Funkkistyylinen lautahuvila nousi Juolasveden rantaan vuonna 1941. "Huvila Mäntyharjussa" kertoo Huhtasen lapsuusmuistoista Mäntyharjussa ja Tyryn huvilassa erityisesti talvi- ja Jjtkosodan aikana.

YLE Areena: Miksi mökkeilemme?

Kesämökki on suomalaisen pienoisvaltakunta, väittää Yle:n tuottama ohjelma "Kesämökki - suomalainen onnela". Ohjelma kysyy Eero Julkusen ja Mirja Metsolan johdalla, miksi suomalaisen halauavat alkeellisiin oloihin keskelle ei-mitään kesäksi. Ohjelma valmistui vuonna 1990, jolloin Suomessa oli noin 350 000 kesämökkiä. Nykyisin niitä löytyy jo yli 496 000 kappaletta.

YLE Areenasta löytyvissä pätkissä Lopen Keritty-järven kesäasukkaat kertovat, miksi mökille mennään, mitä siellä tehdään ja mikä mökkeilyssä on parasta.

Kooste 1.
Kooste 2.

Varustautuneena luontoon -kesäasumisen historian tallennus kansallisella tasolla

Kesäasumisen historiaa on Suomessa tallennettu museoihin suhteellisen vähän. Ylipäätään museoihin on tallennettu enimmäkseen talonpoikaiskulttuuria ja 1900-luvun alkua koskevia aineistoja. Omaa lapsuuttamme ja nuoruuttamme koskeva aineisto odottaakin vielä suurimmaksi osaksi tallentajaansa.

Ammatillisten museoiden tallennus- ja kokoelmayhteistyöverkosto TAKO on pyrkinyt erityisesti huomioimaan ns. nykykulttuurin dokumentoinnin ja tallennuksen. Verkostoon kuuluvat museon tekevät nykydokumentointia kerätäkseen aineistoja nykypäivän elämästä ja ilmiöistä tulevia sukupolvia varten. Tallennustyö keskittyy nyt olennaisiksi katsottuihin ilmiöihin.

Myös Riihimäellä sijaitseva Metsästysmuseo osallistui TAKO:n hankkeeseen.

Vuosina 2011-2013 TAKO toteutti teknistyvän luontosuhteen tallennushankkeen "Varustautuneena luontoon". Hankkeen tavoitteena oli kartoittaa, tutkia ja tallentaa suomalaisten luontosuhteen, luonnossa liikkumisen ja oleskelun muutosta, erityisesti sen teknistymistä ja välineellistymistä. On helppo nähdä, miten helposti kesäasuminen luonnon läheisyyden tavoittelussa ja mökkien varustelun kiihtyessä kuului hankkeen piiriin. Verkoston jäsenmuseoista kesäasumisen historiaa kartoittivat Länsi-Uudenmaan maakuntamuseon ja Vihdin museo.

Hankkeen pohjalta on tehty verkkonäyttely, jossa kesäasumista käsitellään vihtiläisen Järventaustan alueen kesäasutuksen kautta. Muita näyttelyssä käsiteltäviä aiheita ovat mm. geokätköily ja metsästys.

Kesäasumisen uudet tuulet 1930-luvulla

Vuosisadan alun huvilakulttuurikauden jälkeen uudentyyppiset edulliset vapaa-ajan asunnot tulivat yhä suosituimmiksi 1930-luvulta lähtien. Kesäasuntojen pienempi koko ja halvemmat rakennusaineet myös mahdollistivat yhä useamman mökkihaaveet. Uudet vaatimattomat kesäasunnot heijastivat uusia moderneiksi koettuja ihanteita.

Sotien välisen ajan yhteiskunnalliset muutokset, kuten modernisaatio ja demokratisoituminen, muuttivat myös huvilaelämää. Kesäpaikkojen arkkitehtuuri pelkistyi ja ulkoisten puitteiden sijaan kesäelämässä korostuivat keskiluokkaiset perhearvot ja ulkoilu. Mökillä aikaa viettävä sukupiiri hajaantui omille mökeilleen viettämään yksinkertaisempaa lomaa oman perheen kesken.

Stockmann esitteli vuoden 1936 kuvastossaan erilaisia lomarakennuksia ja mökkejä. Mukana oli sekä perinteisiä malleja että modernimpia kesäasuntoja. Kuva: Rakennusperintö.fi.

Kesäasunnoilla viivyttiin aikaisempaa lyhyempiä aikoja esimerkiksi iltaisin tai viikonloppuisin. Muutos näkyi myös nimityksissä: uusia kesäasuntoja kutsuttiin viikonloppu-, lauantai-, kesä ja urheilumajoiksi. Uusi kulttuuri näkyi myös itse mökeissä. Pienemmissä mökeissä ei välttämättä ollut muurattua tulisijaa ja ne voitiin pystyttää betonipaalujen varaan. Rakennusten muoto pelkistyi mm. uusien rakennusaineiden, kuten rakennuslevyjen käyttöönoton myötä. Uusi ulkonäkö oli peräisin myös yleistyvistä arkkitehtuurikilpailuista, joista varhaisimmat pidettiin 20-luvun lopulla. Kilpailuihin osallistuivat monet uuden polven arkkitehdit, kuten Alvar Aalto, Hilding Ekelund ja Erik Bryggman. Nuoret arkkitehdit toivat huviloiden suunnitteluun mukaan uudenlaisen ajattelun rakennuksen suhteesta maastoon ja luontoon. Pienemmissä huvilamalleissa saattoi olla vain yksi huone, jossa oli pieni oleskelutila, keittiönurkkaus ja verhoilla eroteltu makuusoppi. Uusille kesäasunnoille ei enää haluttu palvelusväkeä, eivätkä he olisi sinne mahtuneetkaan. Kahdenkymmenenviiden neliömetrin alaan saattoi mainiosti sijoittaa kaiken mitä 4-5 hengen perhe tarvitsi muutamaksi päiväksi.

Tyryn huvila Mäntyharjussa rakennettiin juuri ennen Jatkosotaa. Kuva: Mäntyharjun museo.

Uusi arkkitehtuuri ei aina miellyttänyt kaikkien silmää. Mäntyharjuun rakennettiin ennen sotia vain harvoja uuden tyylisiä huviloita. Tyryn funkkishuvilan noustua harjakorkeuteen paikallisten kerrotaankin jupisseen itsekseen: "Mokoman kanakopin se insenyöri rakennutti sinne Juolan rantaan." Tyryn tapaisia pieniä huviloita alkoi nousta Mäntyharjun kangasmaisemiin yhä enenevässä määrin sotien jälkeen. Todellinen kesäasumisen räjähdysmäinen kasvu koettiin 60-luvun lopussa ja 70-luvun alussa.

Mäntyharjussa vai Mäntyharjulla -missäs sitä ollaankaan?

Yleisperiaatteena kotimaisten paikkojen nimiä taivutettaessa noudatetaan paikkakunnalla vallitsevaa käytäntöä. Niinpä taivutetaan esim. Himanka: Himangalla mutta Luhanka: Luhangassa ja Simpele: Simpeleelle mutta Kempele: Kempeleeseen. -la-johtoisista ja -kylä-loppuisista kuntien nimistä käytetään aina sisäpaikallissijoja, mutta joki-, järvi-, koski-, lampi-, vesi- ja virta-loppuisista ulkopaikallissijoja.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus antaa mäntyharjulaisille molemmat vaihtoehdot, sekä -ssa että -lla käyvät yhtä hyvin. Yleensä harju-loppuisten paikannimien taivutuksessa on suosittu sisäpaikallissijaa. Mutta oikeasti asiahan ei tietenkään ole näin yksinkertainen, eikä kunnan nimen taivutukseen liittyviä vivahdeseikkoja pystytä valtion asiantuntijalaitoksesta ohjailemaan.

Pitäjänuutiset olivat  Mäntyharjussa vuonna 1980 ja ovat yhä vieläkin.

Yleinen käsitys asiasta lienee, että sisäpaikallissija -ssa on ulkopaikallissijaa -lla vanhempaa perua. Näin ollen Mäntyharjulla syntyneet ja kasvaneet lienevät hieman todennäköisemmin kotoisin Mäntyharjusta ja täällä kesääviettävät, tänne muuttaneet tai täällä matkailevat vierailevat Mäntyharjulla. Asiasta käydään kuitenkin yhä tiukkaa vääntöä.

Museon kanta asiaan on puolueeton, mutta varaamme oikeuden muuttaa sitä tarpeen vaatiessa. Jostain syystä tuntuu käyneen niin, että vanhemmasta historiasta kertoessamme asiat tapahtuvat Mäntyharjussa, mutta muuttuvat Mäntyharjulle 1900-luvun kuluessa. Tästä epäloogisuudesta otan kyllä (ulkopaikkakuntalaisena) täyden vastuun, mutta parannusta siihen en uskalla luvata.

Itse törmäsin taivutusongelmaan heti ensimmäisestä työpäivästä lähtien muutama vuosi takaperin. Edessä oli nopea kahden viikon kirjoitusrupeama Iso-Pappilan 200-vuotisnäyttelyä varten. Erehdyksessä tein kuten varmaan jokainen ulkopaikkakuntalainen ja kirjoitin asiaa sen kummemmin miettimättä "Mäntyharjulla". Noh, muutettavahan ne oli kaikki ja samalla taivutuskaavalla kirjoitin vielä seuraavan vuoden kirkkomatkoja ja rajaseutu-historiaa käsittelevät näyttelyt.

Tänä vuonna tilanne oli toinen. Emme käsitelleetkään Mäntyharjun historiaa paikallisten näkökulmasta vaan keräsimme kuntaan muuttaneiden, siis ihan ulkolaisten, muistoja ja tarinoita. Ja niinpä minäkin vaihdoin paikallissijaa sulavasti muun muistelumateriaalin mukana. Ilmeisesti kesäasukkuus tapahtuu Mäntyharjulla, ei Mäntyharjussa.

Kuuluisa Taidekeskus Salmela sijaitsee Mäntyharjulla, vaikka käyttääkin yleensä muotoa Mäntyharjun kirkonkylässä.

Nykyisin ulkopaikallissija on huomattavasti yleisempi. Esimerkiksi Vola-Golf ja Rakennustarvike Pirtakka sijaitsevat omien sanojensa mukaan Mäntyharjulla. Myös kunnan virallinen linjaa vaikuttaa suosivan samaa muotoa.

Repoveden kansallispuiston Pohjoinen portti ei ota kantaa vaan sijaitsee hilpeästi sekä Mäntyharjussa että Mäntyharjulla.

Kansan mielipiteen syvin ilmaisen eli Suomi24-keskustelupalsta on ottanut asiaan myös kantaa. Viestiketju "Mäntyharjulla - ei Mäntyharjussa" alkoi maaliskuussa 2009 nimimerkki kuppilan filosofin kirjoituksella, jossa moitittiin kouluopetuksen tapaa suosia sisäpaikallissijaa.

Esimerkiksi nimimerkki haloo! kertoi mielipiteensä elokuussa 2008:
"Kyllä sopisi kunnioittaa vanhoja perinteitä. Vanhastaan mäntyharjulaiset ovat asuneet MÄNTYHARJUSSA.
Sitten nämä kuntaan muuttaneet pillifarkut ovat alkaneet puhua, että Mäntyharjulla, mikä on aivan järkyttävää!
Jos ei kieli taivu muotoon MÄNTYHARJUSSA, niin sopii ostaa menolippu vaikka Pertunmaalle!"

Ja loppuun vielä hyryn mielipide asiaan toukokuulta 2013:
"Se joka väittää asuvansa Mäntyharjussa, tuntee asuvansa surkeassa tuppukylässä haudutellen surkeita ajatuksiaan.
Se joka väittää asuvansa Mäntyharjulla, kokee asuvansa suuressa kunnassa tuntien siitä ylpeyttä."

Niin tai näin, aina väärinpäin, tiesi jo vanha kansa.


Anne, yleisimmin Mäntyharjussa, mutta toisinaan Mäntyharjulla.

Kinnin kohtauspaikka

Rivakasta rakennustahdista huolimatta Voikosken ja Varpasen väliin jäi vielä sotien jälkeen liikenteenhoidollisesti hankala ja kiusallinen osuus ilman junankohtauspaikkaa. Vuonna 1947 avattu Kinnin uusi kohtauspaikka paransi tilannetta huomattavasti. Matkalaisia Kinni ei juuri koskaan palvellut sillä kohtauspaikka sijaitsi lähes asumattomalla ja tiettömällä metsäalueella. Pysäkki muutettiinkin miehittämättömäksi seisakevaihteeksi vuonna 1963.

Nykyisin Kinnin liikennepaikan seutu on metsittynyt. Kuva: arvin's media.

Radanoikaisu 60-luvun lopulla jätti Kinnin liikennepaikan syrjään uudelta radalta. Uudelle radalle avattiin uusi junien kohtauspaikka ja henkilö- ja tavaraliikenne Kinniin lopetettiin. Nykyisin vanha liikennerakennus on purettu ja paikalta löytyy vain laitesuojarakennus.

Kuva: Pekka Laurikainen.

Nykyisin alueella on mahdollista erottaa vanhojen rakennusten kivijalat aluskasvillisuuden seasta. Resiinavaja on edelleen tallella ja asemalaiturin kivipengerryksen jäänteet ovat myös hyvin havaittavissa. Savon-radan rakentamisen aikaan 1880-luvun lopulla on alueelle tehty huomattavia kallioleikkauksia ja siitä jääneet kivenlohkareet ovat muodostaneet suuria louhikoita ratapohjan kummallekin puolelle. Vanhaa ratapohjaa käytetään nykyään metsäautotienä, joten paikalle pääsee autollakin varovasti ajaen. 

Pekka Laurikainen muistelee Kinnin liikennepaikkaa: 
"Vanhan aseman takana oikealla puolella oli asemahenkilökunnan asuintalo, jollen ihan väärin muista niin siinä oli ainakin kolmen perheen asuintilat. Resinavajakin näkyy, siellä säilytettiin myös öljylamppuja ja taisipa siellä oli sitä "paloöljyä" tai "valopetroolia" eli sitä jota käytettiin mm. vaihdeopastimissa ja taisipa olla tuo asemakin ilman sähköä. Kamppipuhelin siellä oli ja tuosta ovesta mentäessä oli asemanhoitajan välineet, erilaisini lippuineen ja "lähestyskeppi" sekä myös se pitkä keppi jonka päässä oli vanne. Sen avulla ohikulkevaan junaan annettiin viesti mikäli se oli tarpeen. Muutaman kerran olen pienenä poikana hakenut sen vanteen radanvarresta. Edelleen minulla on muistona vanha lappu jolla junille näytettiin yöllä merkkiä, siinä on valkea, vihreä ja punainen valo. Kesällä tuo oli kaiketi aika helppoa, mutta talvisin voin vain kuvitella miten hankalaa oli, sitten tuli sähköistetyt laitteet ja kauko-ohjatut opastimet ja vaihteiden vaihdot. Ihan tarkkaa muistikuvaa ei ole aseman purkamisesta, mutta veikkaan että 70-luvun puolivälissä se purettiin. Asemahan oli välillä 1968-73 Ruunalampi ja sijaitsi melkein Käävän ylikäytävällä."