YLE Areena: Suomalaiset kesämökkihöperöt

Kesämökkeily oli 1960-luvulla kansanomaistunut melkoisesti vuosisadan alun harvojen herrojen harrastamasta huvilalomailusta. Vaikka mökkeily yleistyi, olivat suomalaiset kaikkea muuta kuin valmiita tinkimään kesäasumisen pääperiaatteista, kuten omasta reviiristään.

Vuoden 1969 Mökkihöperöt-ohjelmassa pääteltiin, että kaupungistumisesta johtuva, kiihtynyt elämäntahti oli merkittävä syy sille, että suomalaiset kirmasivat kesäisin sankoin joukoin takaisin luonnon helmaan. Ohjelmassa kesäisiä kaupunkeja kuvaillaan "tukalina" ja "automaattikoneiden pakkotahdittamina" paikkoina.

Toinen selitys mökkeilyinnolle oli maalta kaupunkeihin muuttaneiden ihmisten halu palata juurilleen. Lisäksi mökkilomailu oli verraten halpaa huvia.

Mökkibuumin katsotaan Suomessa käynnistyneen 1920–40-lukujen aikana. Mökkeilijöiden kerrotaan kelpuuttaneen kesäasumisikseen jopa pahvista kyhättyjä hökkeleitä tai hylättyjä linja-autojen kuomuja. Vuonna 1969 tällaiset viritelmät olivat kuitenkin jo harvinaisia.

Keskiluokkaisen mökin kustannuksiksi arvioitiin halvimmillaan 20 000 markkaa, tontteineen kaikkineen. Ohjelmassa ei unohdeta pohtia lisääntyvän mökkeilyn vaikutuksia luontoon. Myöskään mökkitonttien kaavoituskysymykset eivät olleet yksiselitteisiä.

Mitä suomalaiset sitten mökkeilystä hakivat? Oma rauha lienee aina ollut se tärkein elementti.

Ohjelmassa tarkastellaankin mökkeilijöiden reviirinpuolustuskeinoja, esimerkiksi kieltotauluja, joita ihmiset pystyttivät tonteilleen yksityisyytensä vahvistukseksi. Lain voimaa ei tosin voitu pelkillä tauluilla saavuttaa, ohjelmassa muistutetaan. Jokamiehen oikeudet ja vakiintuneet maan tavat olivat ajoittain ristiriidassa yksityisyyttä tavoittelevien unelmien kanssa.

Teksti: Ville Matilainen

Yle Areena Mökkihöperöt (otteita).

Tauno Palo uimahousuissa

"Kuvitelkaa, ihmiset. Olen nähnyt nuoren ja salskean Tauno Palon Mäntyharjun asemalla mustissa uimahousuissa. Hän oli astunut junanvaunusta asemalla ja kysyi junailijalta, ehtisikö hän käydä asemanlammessa uimassa ennen kuin matka Mikkeliin jatkuisi. Junailija tietenkin suostui tähän viivytykseen, ja Tauno harppio pitkin askelin veteen, polski siellä aikansa ja palasi sitten vaunuun. Tämä tapahtui ilmeisesti asemasodan aikana, jolloin näyttelijöitäkin saatettiin irrottaa viihdytyskiertueille sotatoimista.

Me tuijotimme Tauno Paloa silmät ihastuksesta pyöreinä, olihan hän sen ajan kuuluisin filmitähti. Hän oli varmaan matkalla Mikkeliin. Usein näimme myös Tauno Majurin, melkein yhtä kuuluisan tähden, joka astui Helsinkiin menevään junaan ja oli ilmeisesti käynyt tervehtimässä veljeään tämän mökissä ja sittemmin talossa Juolan rannalla. Eeva-Kaarina Volasenkin taisin joskus nähdä jaloittelemassa junan seisoessa. Varsinaista bongausta!"

Mäntyharjun asema ja asemanlampi nykyään.

"Juna tuli Mäntyharjun asemalla kello viiden aikoihin iltapäivällä etelästä ja samoihin aikoihin saapui juna pohjoisesta, Mikkelistä. Asemasilta oli täynnä väkeä, josta suurin osa ei suinkaan ollut matkustavaisia, vaan niitä jotka halusivat tietää, minne kukakin oli menossa ja kuka tuli Mäntyharjuun. Jaaha, tuo meni Mikkeliin. Mitähän se siellä tekee? Nuo nousivat etelään menevään. Lienevätkö matkalla ihan Helsinkiin? Sota-aikaan tuli paljon lomalaisia ja toisia lähti. Mäntyharjun asema oli samanlainen uutisten levityspaikka, kuin vierailutkin, ihmeen paljon tietoa sieltä saatiinkin.

Juoruiltuaan ja taivasteltuaan aikansa väki hajaantui koteihinsa missä odottivat jo uteliaat uutistenkuulijat. Juttua riitti koko illaksi."

Ote Pirkko Huhtasen kirjasta "Huvila Mäntyharjussa". Huhtasen  isovanhemmat Eero August ja Olga Vihersalo toimivat opettajina kirkonkylän kansakoulussa ja hänen äitinsä tunnettiin paikallisten suussa yksinkertaisesti vain "Koulun Ilonana". Perhe asui talvet Helsingissä, mutta "paikallisuus" auttoi heitä hankkimaan huvilan paikan Mäntyharjusta 1930-luvun lopussa. Funkkistyylinen lautahuvila nousi Juolasveden rantaan vuonna 1941. "Huvila Mäntyharjussa" kertoo Huhtasen lapsuusmuistoista Mäntyharjussa ja Tyryn huvilassa erityisesti talvi- ja Jjtkosodan aikana.

YLE Areena: Miksi mökkeilemme?

Kesämökki on suomalaisen pienoisvaltakunta, väittää Yle:n tuottama ohjelma "Kesämökki - suomalainen onnela". Ohjelma kysyy Eero Julkusen ja Mirja Metsolan johdalla, miksi suomalaisen halauavat alkeellisiin oloihin keskelle ei-mitään kesäksi. Ohjelma valmistui vuonna 1990, jolloin Suomessa oli noin 350 000 kesämökkiä. Nykyisin niitä löytyy jo yli 496 000 kappaletta.

YLE Areenasta löytyvissä pätkissä Lopen Keritty-järven kesäasukkaat kertovat, miksi mökille mennään, mitä siellä tehdään ja mikä mökkeilyssä on parasta.

Kooste 1.
Kooste 2.

Varustautuneena luontoon -kesäasumisen historian tallennus kansallisella tasolla

Kesäasumisen historiaa on Suomessa tallennettu museoihin suhteellisen vähän. Ylipäätään museoihin on tallennettu enimmäkseen talonpoikaiskulttuuria ja 1900-luvun alkua koskevia aineistoja. Omaa lapsuuttamme ja nuoruuttamme koskeva aineisto odottaakin vielä suurimmaksi osaksi tallentajaansa.

Ammatillisten museoiden tallennus- ja kokoelmayhteistyöverkosto TAKO on pyrkinyt erityisesti huomioimaan ns. nykykulttuurin dokumentoinnin ja tallennuksen. Verkostoon kuuluvat museon tekevät nykydokumentointia kerätäkseen aineistoja nykypäivän elämästä ja ilmiöistä tulevia sukupolvia varten. Tallennustyö keskittyy nyt olennaisiksi katsottuihin ilmiöihin.

Myös Riihimäellä sijaitseva Metsästysmuseo osallistui TAKO:n hankkeeseen.

Vuosina 2011-2013 TAKO toteutti teknistyvän luontosuhteen tallennushankkeen "Varustautuneena luontoon". Hankkeen tavoitteena oli kartoittaa, tutkia ja tallentaa suomalaisten luontosuhteen, luonnossa liikkumisen ja oleskelun muutosta, erityisesti sen teknistymistä ja välineellistymistä. On helppo nähdä, miten helposti kesäasuminen luonnon läheisyyden tavoittelussa ja mökkien varustelun kiihtyessä kuului hankkeen piiriin. Verkoston jäsenmuseoista kesäasumisen historiaa kartoittivat Länsi-Uudenmaan maakuntamuseon ja Vihdin museo.

Hankkeen pohjalta on tehty verkkonäyttely, jossa kesäasumista käsitellään vihtiläisen Järventaustan alueen kesäasutuksen kautta. Muita näyttelyssä käsiteltäviä aiheita ovat mm. geokätköily ja metsästys.

Kesäasumisen uudet tuulet 1930-luvulla

Vuosisadan alun huvilakulttuurikauden jälkeen uudentyyppiset edulliset vapaa-ajan asunnot tulivat yhä suosituimmiksi 1930-luvulta lähtien. Kesäasuntojen pienempi koko ja halvemmat rakennusaineet myös mahdollistivat yhä useamman mökkihaaveet. Uudet vaatimattomat kesäasunnot heijastivat uusia moderneiksi koettuja ihanteita.

Sotien välisen ajan yhteiskunnalliset muutokset, kuten modernisaatio ja demokratisoituminen, muuttivat myös huvilaelämää. Kesäpaikkojen arkkitehtuuri pelkistyi ja ulkoisten puitteiden sijaan kesäelämässä korostuivat keskiluokkaiset perhearvot ja ulkoilu. Mökillä aikaa viettävä sukupiiri hajaantui omille mökeilleen viettämään yksinkertaisempaa lomaa oman perheen kesken.

Stockmann esitteli vuoden 1936 kuvastossaan erilaisia lomarakennuksia ja mökkejä. Mukana oli sekä perinteisiä malleja että modernimpia kesäasuntoja. Kuva: Rakennusperintö.fi.

Kesäasunnoilla viivyttiin aikaisempaa lyhyempiä aikoja esimerkiksi iltaisin tai viikonloppuisin. Muutos näkyi myös nimityksissä: uusia kesäasuntoja kutsuttiin viikonloppu-, lauantai-, kesä ja urheilumajoiksi. Uusi kulttuuri näkyi myös itse mökeissä. Pienemmissä mökeissä ei välttämättä ollut muurattua tulisijaa ja ne voitiin pystyttää betonipaalujen varaan. Rakennusten muoto pelkistyi mm. uusien rakennusaineiden, kuten rakennuslevyjen käyttöönoton myötä. Uusi ulkonäkö oli peräisin myös yleistyvistä arkkitehtuurikilpailuista, joista varhaisimmat pidettiin 20-luvun lopulla. Kilpailuihin osallistuivat monet uuden polven arkkitehdit, kuten Alvar Aalto, Hilding Ekelund ja Erik Bryggman. Nuoret arkkitehdit toivat huviloiden suunnitteluun mukaan uudenlaisen ajattelun rakennuksen suhteesta maastoon ja luontoon. Pienemmissä huvilamalleissa saattoi olla vain yksi huone, jossa oli pieni oleskelutila, keittiönurkkaus ja verhoilla eroteltu makuusoppi. Uusille kesäasunnoille ei enää haluttu palvelusväkeä, eivätkä he olisi sinne mahtuneetkaan. Kahdenkymmenenviiden neliömetrin alaan saattoi mainiosti sijoittaa kaiken mitä 4-5 hengen perhe tarvitsi muutamaksi päiväksi.

Tyryn huvila Mäntyharjussa rakennettiin juuri ennen Jatkosotaa. Kuva: Mäntyharjun museo.

Uusi arkkitehtuuri ei aina miellyttänyt kaikkien silmää. Mäntyharjuun rakennettiin ennen sotia vain harvoja uuden tyylisiä huviloita. Tyryn funkkishuvilan noustua harjakorkeuteen paikallisten kerrotaankin jupisseen itsekseen: "Mokoman kanakopin se insenyöri rakennutti sinne Juolan rantaan." Tyryn tapaisia pieniä huviloita alkoi nousta Mäntyharjun kangasmaisemiin yhä enenevässä määrin sotien jälkeen. Todellinen kesäasumisen räjähdysmäinen kasvu koettiin 60-luvun lopussa ja 70-luvun alussa.

Mäntyharjussa vai Mäntyharjulla -missäs sitä ollaankaan?

Yleisperiaatteena kotimaisten paikkojen nimiä taivutettaessa noudatetaan paikkakunnalla vallitsevaa käytäntöä. Niinpä taivutetaan esim. Himanka: Himangalla mutta Luhanka: Luhangassa ja Simpele: Simpeleelle mutta Kempele: Kempeleeseen. -la-johtoisista ja -kylä-loppuisista kuntien nimistä käytetään aina sisäpaikallissijoja, mutta joki-, järvi-, koski-, lampi-, vesi- ja virta-loppuisista ulkopaikallissijoja.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus antaa mäntyharjulaisille molemmat vaihtoehdot, sekä -ssa että -lla käyvät yhtä hyvin. Yleensä harju-loppuisten paikannimien taivutuksessa on suosittu sisäpaikallissijaa. Mutta oikeasti asiahan ei tietenkään ole näin yksinkertainen, eikä kunnan nimen taivutukseen liittyviä vivahdeseikkoja pystytä valtion asiantuntijalaitoksesta ohjailemaan.

Pitäjänuutiset olivat  Mäntyharjussa vuonna 1980 ja ovat yhä vieläkin.

Yleinen käsitys asiasta lienee, että sisäpaikallissija -ssa on ulkopaikallissijaa -lla vanhempaa perua. Näin ollen Mäntyharjulla syntyneet ja kasvaneet lienevät hieman todennäköisemmin kotoisin Mäntyharjusta ja täällä kesääviettävät, tänne muuttaneet tai täällä matkailevat vierailevat Mäntyharjulla. Asiasta käydään kuitenkin yhä tiukkaa vääntöä.

Museon kanta asiaan on puolueeton, mutta varaamme oikeuden muuttaa sitä tarpeen vaatiessa. Jostain syystä tuntuu käyneen niin, että vanhemmasta historiasta kertoessamme asiat tapahtuvat Mäntyharjussa, mutta muuttuvat Mäntyharjulle 1900-luvun kuluessa. Tästä epäloogisuudesta otan kyllä (ulkopaikkakuntalaisena) täyden vastuun, mutta parannusta siihen en uskalla luvata.

Itse törmäsin taivutusongelmaan heti ensimmäisestä työpäivästä lähtien muutama vuosi takaperin. Edessä oli nopea kahden viikon kirjoitusrupeama Iso-Pappilan 200-vuotisnäyttelyä varten. Erehdyksessä tein kuten varmaan jokainen ulkopaikkakuntalainen ja kirjoitin asiaa sen kummemmin miettimättä "Mäntyharjulla". Noh, muutettavahan ne oli kaikki ja samalla taivutuskaavalla kirjoitin vielä seuraavan vuoden kirkkomatkoja ja rajaseutu-historiaa käsittelevät näyttelyt.

Tänä vuonna tilanne oli toinen. Emme käsitelleetkään Mäntyharjun historiaa paikallisten näkökulmasta vaan keräsimme kuntaan muuttaneiden, siis ihan ulkolaisten, muistoja ja tarinoita. Ja niinpä minäkin vaihdoin paikallissijaa sulavasti muun muistelumateriaalin mukana. Ilmeisesti kesäasukkuus tapahtuu Mäntyharjulla, ei Mäntyharjussa.

Kuuluisa Taidekeskus Salmela sijaitsee Mäntyharjulla, vaikka käyttääkin yleensä muotoa Mäntyharjun kirkonkylässä.

Nykyisin ulkopaikallissija on huomattavasti yleisempi. Esimerkiksi Vola-Golf ja Rakennustarvike Pirtakka sijaitsevat omien sanojensa mukaan Mäntyharjulla. Myös kunnan virallinen linjaa vaikuttaa suosivan samaa muotoa.

Repoveden kansallispuiston Pohjoinen portti ei ota kantaa vaan sijaitsee hilpeästi sekä Mäntyharjussa että Mäntyharjulla.

Kansan mielipiteen syvin ilmaisen eli Suomi24-keskustelupalsta on ottanut asiaan myös kantaa. Viestiketju "Mäntyharjulla - ei Mäntyharjussa" alkoi maaliskuussa 2009 nimimerkki kuppilan filosofin kirjoituksella, jossa moitittiin kouluopetuksen tapaa suosia sisäpaikallissijaa.

Esimerkiksi nimimerkki haloo! kertoi mielipiteensä elokuussa 2008:
"Kyllä sopisi kunnioittaa vanhoja perinteitä. Vanhastaan mäntyharjulaiset ovat asuneet MÄNTYHARJUSSA.
Sitten nämä kuntaan muuttaneet pillifarkut ovat alkaneet puhua, että Mäntyharjulla, mikä on aivan järkyttävää!
Jos ei kieli taivu muotoon MÄNTYHARJUSSA, niin sopii ostaa menolippu vaikka Pertunmaalle!"

Ja loppuun vielä hyryn mielipide asiaan toukokuulta 2013:
"Se joka väittää asuvansa Mäntyharjussa, tuntee asuvansa surkeassa tuppukylässä haudutellen surkeita ajatuksiaan.
Se joka väittää asuvansa Mäntyharjulla, kokee asuvansa suuressa kunnassa tuntien siitä ylpeyttä."

Niin tai näin, aina väärinpäin, tiesi jo vanha kansa.


Anne, yleisimmin Mäntyharjussa, mutta toisinaan Mäntyharjulla.

Kinnin kohtauspaikka

Rivakasta rakennustahdista huolimatta Voikosken ja Varpasen väliin jäi vielä sotien jälkeen liikenteenhoidollisesti hankala ja kiusallinen osuus ilman junankohtauspaikkaa. Vuonna 1947 avattu Kinnin uusi kohtauspaikka paransi tilannetta huomattavasti. Matkalaisia Kinni ei juuri koskaan palvellut sillä kohtauspaikka sijaitsi lähes asumattomalla ja tiettömällä metsäalueella. Pysäkki muutettiinkin miehittämättömäksi seisakevaihteeksi vuonna 1963.

Nykyisin Kinnin liikennepaikan seutu on metsittynyt. Kuva: arvin's media.

Radanoikaisu 60-luvun lopulla jätti Kinnin liikennepaikan syrjään uudelta radalta. Uudelle radalle avattiin uusi junien kohtauspaikka ja henkilö- ja tavaraliikenne Kinniin lopetettiin. Nykyisin vanha liikennerakennus on purettu ja paikalta löytyy vain laitesuojarakennus.

Kuva: Pekka Laurikainen.

Nykyisin alueella on mahdollista erottaa vanhojen rakennusten kivijalat aluskasvillisuuden seasta. Resiinavaja on edelleen tallella ja asemalaiturin kivipengerryksen jäänteet ovat myös hyvin havaittavissa. Savon-radan rakentamisen aikaan 1880-luvun lopulla on alueelle tehty huomattavia kallioleikkauksia ja siitä jääneet kivenlohkareet ovat muodostaneet suuria louhikoita ratapohjan kummallekin puolelle. Vanhaa ratapohjaa käytetään nykyään metsäautotienä, joten paikalle pääsee autollakin varovasti ajaen. 

Pekka Laurikainen muistelee Kinnin liikennepaikkaa: 
"Vanhan aseman takana oikealla puolella oli asemahenkilökunnan asuintalo, jollen ihan väärin muista niin siinä oli ainakin kolmen perheen asuintilat. Resinavajakin näkyy, siellä säilytettiin myös öljylamppuja ja taisipa siellä oli sitä "paloöljyä" tai "valopetroolia" eli sitä jota käytettiin mm. vaihdeopastimissa ja taisipa olla tuo asemakin ilman sähköä. Kamppipuhelin siellä oli ja tuosta ovesta mentäessä oli asemanhoitajan välineet, erilaisini lippuineen ja "lähestyskeppi" sekä myös se pitkä keppi jonka päässä oli vanne. Sen avulla ohikulkevaan junaan annettiin viesti mikäli se oli tarpeen. Muutaman kerran olen pienenä poikana hakenut sen vanteen radanvarresta. Edelleen minulla on muistona vanha lappu jolla junille näytettiin yöllä merkkiä, siinä on valkea, vihreä ja punainen valo. Kesällä tuo oli kaiketi aika helppoa, mutta talvisin voin vain kuvitella miten hankalaa oli, sitten tuli sähköistetyt laitteet ja kauko-ohjatut opastimet ja vaihteiden vaihdot. Ihan tarkkaa muistikuvaa ei ole aseman purkamisesta, mutta veikkaan että 70-luvun puolivälissä se purettiin. Asemahan oli välillä 1968-73 Ruunalampi ja sijaitsi melkein Käävän ylikäytävällä."

Kesäasukkaiden Mäntyharju - ennen ja nyt

Mäntyharju oli yksi varhaisimpia huvila-alueita Suomessa, eikä kunnan suosiolle kesäasukkaiden parissa näy loppua. Ulkoisten puitteiden muuttumisesta huolimatta mäntyharjulaisessa kesänvietossa on yhä paljon yhtäläistä. Halu olla lähellä luontoa, usko yksinkertaiseen elämäntapaan ja ruumiilliseen työhön ovat yhä tärkeitä arvoja.

Ompeluhetki Rauhalan portailla. Kuvassa Ilona Järnefelt sekä Maija-Liisa ja Maija Saarinen. Kuva: Saarisen sukualbumi.

Ensimmäiset kesäasukkaat rakensivat huviloita, jotka noudattelivat aikansa arkkitehtuurin ihanteita ja olivat riittävän suuria majoittamaan suuret perheet ja vielä suuremmat laumat sukulaisia ja ystäviä. Kesäasunnolla vietettiin koko kesä toukokuusta syyskuuhun ja mukaan pakattiin lähes koko talviasunnon sisustus tuoleja ja sänkyjä myöten. Matkat kuljettiin teiden ja autojen puutteessa veneellä ja ruoka kalastettiin ja viljeltiin pääosin itse. Taloudenpidossa emäntää auttoi yleensä yksi tai useampi kotiapulainen. Kesät täyttyivät vierailuista, iltamista ja urheilukilpailuista, ainakin lasten osalta. Aikuiset lukivat, opiskelivat, tekivät käsitöitä ja huolehtivat kesän ja syksyn sadon säilöön talvea varten. Täydet marja- ja sienivarastot olivat emännän ylpeys ja säästivät pitkän pennin taloudenhoidossa.

Kalasaaliin valmistusta maittavaksi luonaaksi. Kuva: Pertti Saloheimo.

Entä uuden vuosituhannen loma-asukkaat? Yhä useampi viettää lomansa uudessa ja kaupunkiasunnon mallin mukaan sisustetussa ja varustellussa mökissä. Toisaalta monen kesäpaikka on ehtinyt olla suvun tai perheen käytössä jo vuosikymmenien ajan ja niin kesätapohin kuin kesämökin ulkonäköön ovat vaikuttaneet vuosien kerrostumat. Varttuneemmat kesäasukkaat viettävät mökillä pitkiäkin aikoja. Ensimmäiset vierailut tehdään jo maalis-huhtikuussa talven tuhojen tarkastamiseksi ja viimeiset ehkä vasta ensi lumien tultua. Käynnit ovat lyhyitä, usein vain viikonlopun tai yhden yön mittaisia, mutta niitä on henkilöautojen ja parantuneiden tieverkkojen ansiosta enemmän. Mökin käyttöhuippu koetaan vasta juhannuksen jälkeen heinäkuussa. Mäntyharjulla kesäkauden on katsottu "perinteisesti" alkavan juhannuksen jälkeisen maanantain markkinoista. 

Mökkien keittiöissä ja pihoilla ei enää ahkeroi kotiapulaisia, eikä heitä pienempiin lautamökkeihin mahtuisikaan. Suuretkin vierasmäärät saadaan kuitenkin ruokittua uuden teknologian avulla, mm. jääkaappi ja kaasu- tai sähköliesi ovat nopeuttaneet ja helpottaneet ruuanlaittoa. Nämä kapineet löytyvät jo yli 70 % kesäasunnoistamme.

Vapaa-ajanvietto mökeillä on laajentunut, enää ei tyydytä oman mökkipihan huvituksiin vaan matkataan tarvittaessa kauaskin erilaisille messuille, markkinoille ja illanviettoihin. Toisaalta vapaiden rantatonttien käydessä vähiin mökki saattaa sijaita huomattavan kaukanakin asutuskeskuksista eikä mökkinaapurista aina ole seuranpitäjäksi. Yli kolmannes mökeistä on käytössä alle kaksi viikkoa vuodessa. Mukana kulkeva elektroniikka älypuhelimista tabletteihin ja liikkuviin nettiliittymiin tuo tosin tarvuittaessa maailman aiempaa lähemmäs mökkeilijää.

Mitenkähän lie 25, 50 tai 100 vuoden kuluttua? Onko mökkisi yhä pystyssä ja käytössä? Säilyykö se suvulla?

Mouhun laiturivaihde

Mouhun liikennepaikka vuonna 1978. Seisakkeeksi muutettu liikennepaikka oli yksi Savon radan hiljaisimpia, mistä kertovat myös laudoilla peitetyt ikkunat.
Kuva: Tuomainen & Huhtilainen (2002) Radan varrella. 

Mouhun laiturivaihde perustettiin vuonna 1895 syrjäiselle paikalle Mäntyharjun pitäjän laidalle Valkealan rajan tuntumaan. Liikennepaikan sijoittaminen alueelle Voikosken aseman alaisuuteen lähti liikkeellä kauppias G.W. Karhun aloitteesta. 

Aluksi laiturille johti vain vaatimaton kärrypolku pohjoisesta. Tietä jatkettiin Voikosken suuntaan vasta sotien jälkeen. Liikennepaikan ympärille ei koskaan muodostunut taaja-asutusta vaan vain muutaman talon kyläkeskus. 

Laiturivaihde muutettiin miehittämättömäksi seisakevaihteeksi vuonna 1963 ja tavaraliikenteen loppuessa vuonna 1968 pelkäksi seisakkeeksi. Mouhu oli vuosituhannen vaihteessa Savon radan hiljaisimpia liikennepaikkoja. Henkilöliikenne lopetettiin muiden taajamajunaseisakkeiden tapaan vuonna 2002, ja liikennepaikka suljettiin vuonna 2003. 

Voikosken ja Mouhun alueella käytiin sisällissodassa 1918 taisteluita, joihin osallistui valkoisten joukoissa myös tuleva presidentti Urho Kekkonen. Mouhun liikennepaikan tuntumaan on pystytetty sisällissodan muistomerkki. Läheinen Sipilän talo (raiteet ylittävän tien varrella, liikennepaikasta kaakkoon, maalaamaton puurakennus) kantaa yhä pinnassaan muistoja taisteluista. Erityisesti talon pohjoispäässä voi nähdä kranaatin sirpaleiden jälkiä.

Mouhulle sotien jälkeen pystytetty muistomerkki sijaitsi aikoinaan aukealla paikalla. Nykyään paikan rauhallisesta tunnelmasta vastaavat suuret lehtipuut. Kuva: Anne Närhi.

Sijainti ja lisätietoa mm. Mäntyharju-Repovesi -reitistön sivuilla.
Läheiseltä maantieltä (Mouhuntie) on opastus muistomerkin läheiselle Mouhun liikennepaikalle. Auton voi jättää liikennepaikan viereen. Muistomerkille on kävelymatkaa noin 100 m.

Alueelta voi löytää myös useita Geokätköjä.

Kesäasukkaiden Mäntyharju

Kuten moni jo varmasti tietää Mäntyharjun museon teema kesille 2014 ja 2015 on kunnan pitkä perinne kesäasukaskuntana. Teeman mukaisesti julkaisemme blogissa kesän ja syksyn aikana pieniä tietoiskuja ja kokoavampia raportteja sekä parhaillaan esillä olevasta että tulevasta näyttelystä.

Niemannokan kahvittelupaikka Kesärannassa. Ruuth-Ruudun sukualbumi.

Huvila, mökki, loma-asunto, vapaa-ajanasunto... Rakkaalla lapsella on monta nimeä, sanotaan. Kesäpaikan nimenmuutos kertoo myös jotain itse kesäasumisen muutoksesta. Suuria perheitä majoittaneesta lähes omavaraisesta huvilasta on siirrytty yksityisten ja yksinkertaisten lautamökkien kautta aina vain varustellumpiin loma-asuntoihin. Moni muistanee vuoden 2011 loma-asuntomessut Mäntyharjulla. Uudet "mökit" oli sisustettu yhteensopivasti, löytyi sisävessaa ja kodinkoneita, pihoilla kasvoi nurmea ja kylmällä säällä saattoi pulahtaa sähkösaunasta lämmitettyyn paljuun kylmän järviveden sijaan. Kauas on tultu niistä lapsuuden mökkikesistä, jotka moni vielä muistaa ulkohuusseineen, laverisänkyineen ja savuttavine Porin Matteineen. Tavallaan kehitys on ottanut itseään hännästä kiinni ja palannut juurilleen. Ensimmäiset huvilat olivat käyttäjilleen todellisia kakkoskoteja aivan kuten useat uudet loma-asunnot nykyään.

Sama kahvipaikka yhä käytössä vuosikymmeniä myöhemmin. Ruuth-Ruudun sukualbumi.

Suutarin lapselle kengät!

Museoista innostuneena äiti-ihmisenä lomamatkan kohteina ovat usein kaikenmaailman museot. Kesäloman aluksi päätin pyörähtää vielä omalla työmaalla Iso-Pappilan museolla lasten kanssa tarkoituksenani vain hoitaa unohtunut asia nopeasti pois huolesta.  Kuinka kävikään huomasimme nuohoavamme museon nurkilla vielä parin tunnin päästä.

"Mä suojelen mun Holea!"

Ensimmäinen tuntinen vierähti museon pihapelialueella. Pojat halusivat pelata mölkkyä ja krokettia.  Museolla oli esittelyssä myös uusi kesäpeli Hole.  Sääntökirjakin pelillä oli, mutta pojat päättivät nopeasti, että siihen tutustuminen on turhaa. Heittopelin säännöt kehittyi luovasti matkan aikana ja lopputulos muistutti lopulta sotaseikkailun ja heittopelin välimuotoa  nimeltä ”mä suojelen mun Holea.”

Tämän kesän uutuusnäyttely Huvilaelämää näyttely oli pojilta nopeasti katsottu –varmaankin liikaa tekstiä. Tosin valokuvausseinässä malttoivat  poseerata muutaman sekunnin  ajan.  

Poseerausta

Koulumuistoja -näyttely taas innoitti ”luokan huonoin oppilas” - kuvaelman  luomiseen. 

Luokan huonoin oppilas ja ankara opettaja. Nurkkaan siitä!

Navetassa oli myös poikettava. Navetan alakerran Taidekeskus Salmelan Nina Terno veistokset ovat kiehtoneet poikiani jo pikku natiaisista saakka  ja  nytkin veistoksia piti käydä  tervehtimässä. 

Karttamatto Mäntyharjusta, kun pitäjää halkoi Ruotsin ja Venäjän raja

Navetassa oli myös edelliskesän kertauskurssina Unohdettu rajaseutu –näyttely. Näyttelyyn kuuluu karttamatto ajalta, jolloin Mäntyharjun keskeltä kulkee Venäjän ja Ruotsin raja.  Poikien mielestä kartan nimet olivat melkein oikein kirjoitettu.  Onhan se myös kiehtovaa, että oma kotipitäjän läpi on kulkenut kahden suurvallan raja.  

Väentupaan pyörähdettiin tutkailemaan hetkeksi matkakuvaaja Nestor Kurvisen kuvia Mäntyharjusta vuosikymmenien takaa.  Eipä haitannut, että kuvat on nähty monta kertaa aiemminkin,  sillä vanhoissa kuvissa on kuulema paljon enemmän katsomista, kuin tämän päivä otoksissa. 

Matkakuvaaja Nestor Kurvisen
kuva urheilijanuorukainen Väentuvan näyttelyssä. 

Aapo innostui Matkakuvaaja Nestor Kurvisen urheilijanuorukainen kuvasta. Yhdellä kädellä seisominen ei vielä onnistu.  

Jälleen kerran sain huomata, että suutarinkin kannattaa ne kengät lapsilleen laittaa eli viedä mukana sinne kotoiseen museoon.  Ehtona mielenkiinnolle taitaa kuitenkin olla se, että malttaa olla tyrkyttämättä - antaa poikien löytää itse. 

Anu