Pieniä aarteita I

Sunnuntain kunniaksi tutustutaan arkiston aarteisiin. Museon arkistosta löytyvät almanakat vuosilta 1934-1935, 1938-1960, 1962-1966. Almanakkojen entistä omistajaa tai lahjoittajaa ei tunneta, mutta arvaanpa, että kyseessä oli ahkera kirkossakävijä, ehkä jopa seurakunnan työntekijä. Almanakkojen ainoat merkinnät koskevat nimittäin jumalanpalveluksiin, rippikirkkoon ja sankarihautajaisiin osallistuneiden lukumääriä.

30-luvun almanakkojen kansikuva-aiheet saivat innoituksensa astrologiasta.

Helsingin yliopiston almanakka lienee muuten Suomen tunnetuin ja on ilmestynyt suomenkielisenä jo vuodesta 1705 lähtien. Suomalaisena sanana almanakka on ensi kertaa mainittu Raamatussa v. 1642. Almanakka -sanan etymologia on epävarma. Erään selityksen mukaan sana johtuisi keskiajan arabian kielen sanasta al-manakh, joka tarkoittaa nykyään säätä. Sen merkitys oli alun perin paikka, jossa 

kameli lepäsi ja karavaanien kuljettajat saivat tietoja ja ennustuksia mm. eri matkareittien säästä. Toisen selityksen mukaan sanan lähtökohtana olisi latinan kielen manacus, aurinkokelloa tarkoittava sana. Ja kolmaskin selitys on tarjolla: sen mukaan sana almanakka on lainattu suomen kieleen ruotsin sanasta almanacha, johon se on lainautunut latinan välityksellä kreikan kielestä. Ensi kertaa sana on mainittu vuonna 325 erään kirkkoisän tekstissä. Alun perin sana juontuisi Egyptissä puhutusta koptin kielestä. Almanakasta käytetään puhekielessä myös nimeä "allakka".

Joka tapauksessa, meidän almanakkamme kertovat taivaan kappaleiden lisäksi pitäjäläisten liikkeistä, joten käydäänpä niitä hieman tarkemmin läpi: 

Sunnuntaina 2.6.1935 Mäntyharjun kirkossa järjestettiin Etelä-Savon kirkolliset laulujuhlat, joihin osallistui nykymittakaavalla suuri yleisö, 2000 henkeä. Heinäkuussa jumalanpalveluksessa (16.7.) kävi 400 henkeä, rippikirkossa 100. Muita tietoja esim. su 20.10.1935 400 henkeä ja su 27.10.1935 350 henkeä.  Talvisota vei osan miesväestä rintamalle. Joulua edeltävässä jumalanpalveluksessa 17.12.1939 paikalla oli vain 180 henkeä, jouluaattona 48 henkeä ja joulupäivänä 550 henkeä. Tiistaina 26.12. palvelukseen osallistui 40 henkeä.

Seuraavan vuosikymmenen alussa kyläläiset totuttautuivat mysö huomattavasti surullisempaan kirkolliseen toimitukseen. Sankarihautajaiset vetivät ansaitusti runsaasti väkeä paikalle kunnioittamaan kaatuneiden muistoa. Sunnuntaina 15.3.1942 jumalanpalveluksessa oli almanakan omistajan mukaan 385 henkeä ja sankarihautajaisissa 1000 henkeä. Pitkäperjantain palvelukseen osallistui huhtikuussa 1944 1700 henkeä kuun keskiarvon ollessa hieman päälle sata henkeä. Sunnuntaina 12.1.1947 saarnasi Juhani Kuurne (700 henkeä), seuraavina sunnuntaina saarnaajina olivat ?? Kurkela ( 19.1. 700 henkeä) ja Taavi Kilpi (26.1. 650 henkeä).

1940-luvulla kansikuvateemoihin liittyi mm luontoaiheita.

Keskiviikkona 3.9.1952 pidettyyn koululaisjumalanpalvelukseen osallistui almanakan merkintöjen mukaan 600-700 henkeä. Helluntaipäivänä 1.6. kirkossa kävi 1700 henkeä ja loppukuun palveluksissa 200-300 henkeä kussakin.

Marraskuussa 1955 Pyhäinpäivänpalvelukseen osallistui 550 henkeä, seuraavana päivänä (joka oli sunnuntai) kirkossa kävi "vain" 125 henkeä ja kuun viimeisessä palveluksessa 350 henkeä. Kiirastorstaina 3.4.1958 palvelukseen osallistui 200 henkeä (rippikirkossa 90), pitkäperjantaina 1200 henkeä (rippikirkossa 405) ja pääsiäissunnuntaina 600 henkeä.

Sodasta toipuvan maan almanakkojen kansikuvat olivat idyllisiä maaseutumaisemia.

su 18.9.1960 60 henkeä,  su 25.9.1960 600 henkeä, rippiväkeä 167 henkeä, maaliskuussa 1960 keskimäärin 410 henkeä, marraskuussa 340 henkeä, joulukirkossa ke 25.12.1963 2400 henkeä, edeltävänä sunnuntaina 80 henkeä ja joulun jälkeisinä päivinä keskimäärin 60 henkeä per palvelus, marraskuussa pyhäinpäivänä 2.11. ja seuraavana sunntaina molempina noin 600 henkeä. Toukokuun 1963 jumalanpalveluksissa 350 henkeä.

Syyskuussa 1964 1200 hnekä koululaisjumalanpalveluksessa, seuraavana sunnuntaina 450 henkeä ja 16.9. 650 henkeä, rippiväkeä 186 henkeä. Juhannuspäivän kirkossa la 20.6. 1100 henkeä ja seuraavana aamuna 950 henkeä. Helluntaina su 17.5. 2000 henkeä, alkuvuoden osallistujamäärä 150-200 henkeä.

Tammikuussa 1966 jumalanpalveluksissa alle sata henkeä kussakin, pääsiäisen viidessä palveluksessa yhteensä yli 2000 kävijää, joista puolet pitkäperjantain palveluksessa. Merkinnät päättyvät heinäkuuhun 1966 jolloin jumalanpalveluksissa kävi su 17. päivä 200 henkeä, su 24. päivä 300 henkeä ja su 31. päivä 280 henkeä

Uusi moderni estetiikka näkyy myös 60-luvun almanakkojen kansissa.

Anne

Ukko-Pekka vierailee Mäntyharjussa

Pohdinmme tässä blogissa parisen viikkoa sitten junamatkailukulttuurin elvyttämistä. Melkein tilauksesta toiveellemme tulee katetta, kun Höyryveturimatkat 1009 Oy tekee nostalgiamatkan Ukko-Pekalla Mäntyharjun kautta huomenna lauantaina 21.9. Juna pysähtyy asemalla klo 10.22.

Nähdä, kuulla ja haistaa vanha Ukko-Pekan vetämä juna on nostalgiaa parhaimmillaan. Eikä siinä vielä kaikki,  junamatkalle on myös mahdollista päästä mukaan. Voit taittaa vaikka vain yhden asemanvälin tai matkustaa Joensuuhun asti. Jos junan kyytiin et ehdi hypätä  asemalle kannattaa tulla tervehtimään jyhkeää Ukko-Pekkaa ja nähdä veturin päästämä mahtava höyrypilvi.

Ukko-Pekka kuvattu viime marraskuun lopussa Antti-Myrsky päivänä Otavan asemalla  matkalla kohti Kouvolaa.  Ukko-Pekka pysyi aikataulussa, vaikka pysähtyi kaikilla asemilla. Antti -myrsky sen sijaan hyydytti muut raiteilla kulkevat nuoremmat veturisisaruksensa Pendoliini Pentin ja intercity Siirin.

Siitä, että Ukko-Pekka veturi puksuttaa ja voi hyvin on kiittäminen englantilaista Nigel V. Sill 'iä, joka keksi pelastaa vanhoja suomalaisia metallisulattamolle tuomittuja höyryvetureita matkailukäyttöön. Ukko-Pekan veturi kunnostettiin alkuperäiseen komeuteensa Pieksämäen varikolla. 22.5.1993 Ukko-Pekka veturi oli ensimmäisellä uudella neitsytmatkallaan Pieksämäeltä Joensuuhun. Tulevana viikonloppuna Ukko-Pekka tekee 20-vuotisjuhlamatkan Kouvolasta Joensuuhun  ja seuraavana päivänä takaisin.

Ukko-Pekka -veturit on saanut nimensä presidentti P.E.Svinhufvudin, Ukko-Pekaksi kutsutun presidenttimme mukaan. Ensimmäiset Ukko-Pekat valmistuivat hänen presidenttikaudellaan. Lauantaina liikenteessä oleva Ukko-Pekka 1009 valmistui 10 vuotta myöhemmin, vuonna 1948 Lokomon veturitehtaalla Tampereella. Useiden sisarvetureidensa tapaan se sijoitettiin Helsingin varikolla palvelemaan pikajunaliikennettä joka puolella Suomea. Vuosina 1963-1964 ja 1968 1009:n kotivarikkona oli Pieksämäki. Höyryvetureiden poistaminen sai vauhtia 1969, kun ensimmäinen sähkörata saatiin käyttöön. Vuonna 1971 veturi varastoitiin Pieksämäellä ns. kriisiajan veturiksi.

Nostalgisen höyryveturimatkan järjestää Höyryveturimatkat 1009  Oy.

Lauantain 21.9.2013 Ukko-Pekka -matkan aikataulu on seuraava:
Ukko-Pekka pysähtyy mm. Hillosensalmella 9.53, Mäntyharjussa 10.22, Otavassa 11,04, Mikkelissä 11,20, Haukivuoressa 12. 03, Pieksämäellä 12.43, Varkaudessa 13.55, Heinävedellä 14.44, Vihtarissa 15.08, Viinijärvellä 15.45. Joensuuhun  saavumme 16.22 .  Paluumatka alkaa alkaa 22.9 aamulla Joensuusta kello 10.00. Kouvolassa olemme kello 17.51.  Voit tehdä vaikka yhden asemavälin pituisen matka.

Lipun ostoon tarvitset käteistä. Lipun hinta esim. Mikkeli-Otava on aikuisilta 8 e ja lapsilta 5 e.

Nyt on tilaisuus kokea vanhan ajan junatunnelmaa. Hyvää matkaa!



Anu, kulttuuri-ja matkailusihteeri

Lähde: www.hoyryveturimatkat1009.fi

Kirkkokuri Mäntyharjussa

Kirkossa käymistä valvottiin, sillä kirkkolaki velvoitti kansalaiset kirkkomatkalle rukouspäivinä. Ehtoollisella käyminen oli vuoteen 1908 saakka avioliittoon ja valtion virkoihin pääsemisen ehtona. Ruotsin valtakunnan ensimmäinen varsinainen kirkkolaki säädettiin vuonna 1686. Laki käännettiin myös suomeksi ja oli voimassa Suomen siirryttyä Venäjän vallan alle 1809. 

Vuoden 1686 kirkko­laki antoi tarkkoja ohjeita, joita yhtenäisesti kutsuttiin kirkkokuriksi. Jokaisen oli osallistuttava säännöllisesti jumalan­palveluksiin, ja kaikki työnteko oli pyhäpäivisin kielletty. Korttipelit ja erilaiset esitykset, kuten näytelmät, olivat sunnuntaisin kiellettyjä. Kirkkokuri tähtäsi lähinnä kristillisen siveellisyyden sekä kirkossa ja kirkonmäellä vallinneen järjestyksen ylläpitämiseen. Kirkkokurista huolehtivat kirkkoherra ja kirkkoraati. Kurinpidon välineinä olivat nuhtelu, varoitus, kirkolle tehtävä työ, sakko, jalkapuu,häpeäpenkki, julkirippi, ehtoolliselta pois sulkeminen ja seurakunnasta erottaminen.
Kuritonta kirkkokansaa kuten sapatinrikkojia tai muutoin sopimattomasti käyttäytyneitä saatettiin rangaista jalkapuuistunnolla tai pahemmassa tapauksessa häpeäpenkillä. Mäntyharjunkin seurakunnan arkistot tuntevat lukuisia tapauksia, joissa osa kirkkokansaa poistui kirkosta saarnan aikana lähiseudun kapakoihin tai nousi humalaisena meluamaan keskikäytävälle. Myös aviollisista riidoista, salavuoteudesta tai karjataikojen tekemisestä langetettiin rangaistuksia: vuonna 1738 esiaviollisista suhteista kiinni jääneet miehet laitettiin sakkorahojen puutteessa korjaamaan kirkon lahonnutta lattiaa.

Kovin tiukasti eivät Mäntyharjun kirkkoherrat kuitenkaan kirkkokuria valvoneet, sillä esivallan jo 1600-luvulla suosittelema jalkapuu hankittiin Mäntyharjun kirkkoon Sakari Cygnauksen toimesta vasta vuonna 1736. Ehtoollisvieraita ja rukouspäivien kirkossakävijöiden valvomista varten kehitetty kirkon tiukka istumajärjestys jäi myös toteuttamatta Mäntyharjussa.  

Kirkkokuria rikkoneet saattoivat joutua kärsimään rangaistuksensa jalkapuussa.
 Kuva:  Mäntyharju 400-vuotta perinnejumalanpalveluksesta.

Vuoden 1686 kirkkolakia uusittiin tarpeen mukaan, mutta harvakseltaan. Suomen joutuessa Venäjän yhteydeen uusi tilanne vaati uuden lainsäädännön. Lähes 30 vuotta kestäneen selvitystyön jälkeen uusi kirkkolaki astui voimaan vuonna 1869. Uskannonvapauslaki tuli voimaan tsenäistymisen jälkeen vuonna 1922. 

Tekstit ovat osin peräisin Mäntyharjun museon kesän 2013 vanhoja kirkkotapoja ja kirkkomatkoja käsitelleestä näyttelystä.

Anne

Menikö aseman juna jo?

Reippaan vuoden ajan paikallislehdestä on saanut lukea uutisia Mäntyharjun asemarakennuksen tulevista kunnostustöistä ja kaavailuja yrityselämää varten kunnostettavista tiloista. Jotain pientä tähän viittaavaa toimintaa on nyt alkanut asemalla tapahtua. Asemarakennuksen katto on puhdistetettu ja uutta keltaista väriä on ilmestynyt seiniin. 

Toiveikkaina odotamme rakennuksen uutta kukoistusta. Varsinkin kesäaikaan Mäntyharjun aseman kautta matkalle lähtee tai perille pääsee suuri joukko ihmisiä.  Asemarakennuksessa olisi tilausta palvelevalle yritystoiminnalle. Junaa odottelevat matkalaiset toivoisivat asemalle palvelua;  vaikka vain tuulensuojaa ja kahvipaikkaa. Vanhemmat kyläläiset  muistelevat miellellään,  miten asema oli kohtauspaikka, jonne mentiin ihan huvikseen katsomaan keitä juna asemalle jätti ja kuka lähti reissuun.

Näin leppoisasti odoteltiin junaa vielä muutama vuosikymmen sitten. 

(kuva Seura -lehdestä, sarjasta Suomen vanhoja rautatieasemia 15)

Mäntyharjun asema on syksyllä 1889 käyttöön otetun Kouvola-Kuopio radan varrella. Asemarakennus valmistui samana vuonna Oulun radan IV luokan tyyppiasema nro. 1:n piirustuksien mukaan. Myös muut Savon radan asemat rakennettiin samoilla piirustuksilla niitä tarpeen vaatiessa muunnellen. Asemaa laajennettiin vuonna 1907 Bruno Granholmin piirustuksien avulla muuttamalla alkujaan suorakaiteen muotoinen rakennus vinkkeliksi. Päärakennuksen ulkoasu on pääosiltaan säilynyt lähes alkuperäisenä. Sisäosissa kerrotaan olevan jäljellä osia alkuperäisistä seinä- ja kattopaneeleista. Asema-alueeseen kuului alunperin itse asemarakennuksen lisäksi asuinrakennus, makasiini, vesitorni ja puistoalue. Nykyisin makasiini jakaa asemarakennuksen alennustilan.  Lehtileikkeen kuvassa näkyvää pientä kioskia ei enää ole.  Myös kauempana radan varressa sijainnut vesitorni on purettu. 

Onneksemme junat vielä pysähtyvät  Mäntyharjussa vain Pendoliinot kiitävät ohi paljonkaan hidastamatta. Me mäntyharjulaiset emme ole aution ja rapistueen asemamme kanssa yksin;  radan varressa  kymmeniä surullisia ja hylättyjä asemarakennuksia, jotka eivät mitenkään toivota kulkijaa jäämään pois ja saatikka houkuttele tutustumaan itse pitäjään. Toimiva juna-asema oli ennen maamerkki, joka toivotti matkalaisen kahvintuoksuisesti tervetulleeksi tai lähetti matkaan toivottaen tervetulleeksi takaisin.  Nyt tyhjinä ja rapistuneina asemat ovat jopa pelottavia paikkoja liikkua ja oleskella.  Junamatkailukulttuurin nousuun ehkä tarvittaisiin myös toimivaa, turvallista ja elävää rautatieaseman ympäristöä.  Voisiko juna-asemasta muodostua jälleen kohtauspaikka myös tämän päivän mäntyharjulaisille?

Anne & Anu