Reippaan vuoden ajan paikallislehdestä on saanut lukea uutisia Mäntyharjun asemarakennuksen tulevista kunnostustöistä ja kaavailuja yrityselämää varten kunnostettavista tiloista. Jotain pientä tähän viittaavaa toimintaa on nyt alkanut asemalla tapahtua. Asemarakennuksen katto on puhdistetettu ja uutta keltaista väriä on ilmestynyt seiniin.
Toiveikkaina odotamme rakennuksen uutta kukoistusta. Varsinkin kesäaikaan Mäntyharjun aseman kautta matkalle lähtee tai perille pääsee suuri joukko ihmisiä. Asemarakennuksessa olisi tilausta palvelevalle yritystoiminnalle. Junaa odottelevat matkalaiset toivoisivat asemalle palvelua; vaikka vain tuulensuojaa ja kahvipaikkaa. Vanhemmat kyläläiset muistelevat miellellään, miten asema oli kohtauspaikka, jonne mentiin ihan huvikseen katsomaan keitä juna asemalle jätti ja kuka lähti reissuun.
Näin leppoisasti odoteltiin junaa vielä muutama vuosikymmen sitten.
(kuva Seura -lehdestä, sarjasta Suomen vanhoja rautatieasemia 15)
 |
Mäntyharjun asema on syksyllä 1889 käyttöön otetun Kouvola-Kuopio radan varrella. Asemarakennus valmistui samana vuonna Oulun radan IV luokan tyyppiasema nro. 1:n piirustuksien mukaan. Myös muut Savon radan asemat rakennettiin samoilla piirustuksilla niitä tarpeen vaatiessa muunnellen. Asemaa laajennettiin vuonna 1907 Bruno Granholmin piirustuksien avulla muuttamalla alkujaan suorakaiteen muotoinen rakennus vinkkeliksi. Päärakennuksen ulkoasu on pääosiltaan säilynyt lähes alkuperäisenä. Sisäosissa kerrotaan olevan jäljellä osia alkuperäisistä seinä- ja kattopaneeleista. Asema-alueeseen kuului alunperin itse asemarakennuksen lisäksi asuinrakennus, makasiini, vesitorni ja puistoalue. Nykyisin makasiini jakaa asemarakennuksen alennustilan. Lehtileikkeen kuvassa näkyvää pientä kioskia ei enää ole. Myös kauempana radan varressa sijainnut vesitorni on purettu. |
Onneksemme junat vielä pysähtyvät Mäntyharjussa vain Pendoliinot kiitävät ohi paljonkaan hidastamatta. Me mäntyharjulaiset emme ole aution ja rapistueen asemamme kanssa yksin; radan varressa kymmeniä surullisia ja hylättyjä asemarakennuksia, jotka eivät mitenkään toivota kulkijaa jäämään pois ja saatikka houkuttele tutustumaan itse pitäjään. Toimiva juna-asema oli ennen maamerkki, joka toivotti matkalaisen kahvintuoksuisesti tervetulleeksi tai lähetti matkaan toivottaen tervetulleeksi takaisin. Nyt tyhjinä ja rapistuneina asemat ovat jopa pelottavia paikkoja liikkua ja oleskella. Junamatkailukulttuurin nousuun ehkä tarvittaisiin myös toimivaa, turvallista ja elävää rautatieaseman ympäristöä. Voisiko juna-asemasta muodostua jälleen kohtauspaikka myös tämän päivän mäntyharjulaisille?
Anne & Anu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti