What’s up ? - Kuka kaipaa vanhan kansan tarinaniskijää?

Jutut ja tarinat kiinnostavat minua kotiseututyötä tekevää kulttuurisihteeriä kovasti.  Tällä viikolla työpaikan kahvipöydässä keskusteltiin mm.  jutunkertomisen taidosta. Onko perinteinen jutunkerronta häviämässä?   Yksi oli kiinnittänyt huomiota yläasteikäisen kaveriryhmän "keskusteluun" älykännyköiden välityksellä kahvilan pöydän yli.  Toinen totesi, että hirviporukan makkaranpaistohetket eivät ole muuttuneet hiljaiseksi tuleen tuijottamiseksi,  mutta tarinointi, jutunkerronta on  ”köyhtynyt niitä näitä jorinoinniksi”  sitä mukaan,  kun  ”vanhan kansan jutunkertojat” ovat porukasta hävinneet. Eräs muisteli lämmöllä enoansa, jonka pystyi vangitsemaan pikkunatiaisten huomion karmivilla kummitusjutuillaan.  Jutunkertoja oli viihdyttäjä,  joka osaa sopivasti pistää pari prosenttia lisää ja saavat tavanomaisen kuulostamaan ainutlaatuiselta.   

Ihmiset kertovat nykyään paljon, joskus tuntuu, että liikaakin itsestään. Facebook, twiitit,  instagramit ja selfiet kertovat päivän fiiliksistä. Mie romahan! - totemus kertoo ainakin, että Putous on katsottu.  Älykännykän What’s up?- sovellutus säästää ääntä,  tosin uutena kansantautina on älykännykän räpelöinnistä aiheutuneet sormivaivat.  Tarinat ja jutut ovat siirtyneet someen, blogeihin ja yhteisöllisyys on korvattu kommenttiketjulla. Arkipäivän taitava tarinaiskijä osaa tiivistää fiiliksen ja tarinan yhteen tviittiin.  Yksi selfie kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ennen kuin se deletoidaan  bittiavaruuteen!  Toisaalta jutunkertominen on ammattimaistunut;   parhaat tarinaniskijät löytyvät tänään maailmaa pyörittävästä mainosmaailmasta, politiikasta ja ammattimaisten puhujien ja konsulttien riveistä.   Tarinat eivät ole katoamassa, mutta mitä tapahtuu arkipäivän tarinoinnille? Onko se jo katoavaa kansanperinnettä?

Mutta ihan vaan kokeilkaapa, miten taittuisi Facebook -postaus Mie romahan ja haisen! Kissa oli pissinyt alusvaatelaatikkoon! ihan livetarinana vaikka työpaikan aamukahvipöydässä. Tämä saattaisi aiheuttaa pienen yksinäisen  hymähtelyn ja postaukseen ilmestyvän peukunkuvan sijasta  jopa yhteistä hyväätekevää nauruterapiaa. Ja ehkä joku tarina jää elämään muutenkin kuin digitaalisena bittivirtana. 

Ihan vaan täsmennykseksi, että tarinointi on elossa ainakin Mäntyharjussa.  Kirkkomatkamuistoja kuulemaan ja kertomaan kokoontui museolla mukava joukko viime kesänä. Tulevan kesän teema mökkiläisnostalgia on jo poikinut paljon muistoja, tietoa ja valokuvaia. Ensi  kesänä sukelletaan mökkiläisyyden syvimpään olemukseen myös muisteluiltojen merkeissä. Kuva: Arja Rantala

Kulttuurisihteeri Anu